Kahvilat

Pientä kahvilaa pyörittävä Erika Poussa, 26, kehitti hittituotteen, joka vietiin käsistä

Helsinkiläisen yrittäjä Erika Poussan, 26, vuosi on ollut vilkas. Hän on cateringyritys Bakerikan perustaja. Yrityksellä on myös kahvila Fredrikinkadulla Punavuoressa.

Poussa on erikoistunut etenkin jälkiruokiin. Hän on edennyt televisiossa nähtävän Suomalainen menestysresepti -kilpailun finaaliin pakastekeksitaikinallaan. Finaalipaikka takaa tuotteen pääsyn S-ketjun kauppoihin.

”Taikina on se, jota olen jo pidemmän aikaa halunnut kauppojen hyllyille. Idea on, että kotonakin pystyy helposti leipomaan leipomotasoisia keksejä”, Poussa kertoo Helsingin Uutisille.

Poussa kertoo, että vuoden hittituote on ollut jäätelösandwich, joka sisältää itse tehtyä vaniljajäätelöä ja suolattua suklaahippukeksiä.

”Kesällä myimme jäätelöä parhaillaan 200 kappaletta päivässä. Se oli toinen tuote, jolla pohdin Menestysresepti-kilpailuun lähtemistä.”

Erika Poussa kertoo, että hän on halunnut keksitaikinaa kauppojen hyllyille jo pidemmän aikaa. Ville Oksa

Osallistuminen kilpailuun on näkynyt myös kahvilassa, vaikka jonoa kahvilan ulkopuolelle ei ole muodostunut.

”Keksimyynnit ovat olleet kasvussa. Parin ekan jakson aikaan kyseltiin myös paljon keksijäätelön perään, kun sekin vilahti ruudussa.”

Bakerikan kahvila on 40 neliön tila, jossa on 10 asiakaspaikkaa. Laajentaminen on käynyt mielessä.

”Keittiötilaa voisi aina olla enemmän. Tavoite ei ole, että minusta tulee kahvilayrittäjä, mutta asiakaspaikkoja on tärkeää olla.”

Harjoittelu kolmen Michelin-tähden ravintolassa

Poussa on hakenut oppia jälkiruokien tekemiseen helsinkiläisistä ja ulkomaisista huippuravintoloista. Poussa kävi parin kuukauden työharjoittelussa espanjalaisessa El Celler de Can Roca -ravintolassa, kun hän opiskeli liiketalousopisto Perhossa. Ravintolalla on kolme Michelin-tähteä ja vuonna 2015 se äänestettiin maailman parhaaksi ravintolaksi.

”Tein siellä tosi paljon jälkiruokia kuuden muun kokin kanssa. Oli silmiä avaavaa, kun uran alussa pääsi sinne harjoittelemaan ja oikeasti tekemään muutakin kuin perunoiden kuorimista.”

Harjoittelusta jäi käteen inspiraatio jälkiruokiin. Poussa huomasi, kuinka luovaa työtä jälkiruokien tekeminen on. Samalla kokemus kuitenkin osoitti, ettei työskentely näin tasokkaassa ravintolassa ole unelmatyö.

Myöhemmin Poussa kävi työskentelemässä vielä Australiassa, ennen kuin hän meni töihin Shelteriin vuonna 2019. Hän oli aiemmin perustanut catering-yrityksensä jo vuonna 2014, mutta sen toiminta oli ollut siihen asti enemmän harrastepohjalla.

”Kerroin Shelterissä, että olen kyllä täysillä mukana tiimissä, mutta silloin keskityin jo enemmän myös Bakerikaan.”

Koronakeväänä Poussa lomautettiin. Se oli hänen mielestään sopiva rako ryhtyä täysipäiväiseksi yrittäjäksi.

”Olen ollut tyytyväinen päätökseen.”

Bakerikan tuotteet ovat tulleet tutuiksi television Suomalainen menestysresepti -ohjelmasta. Ville Oksa

Fredrikinkadun kahvilassa myydään kuudesta kymmeneen tuotetta tiskiltä. Näitä ovat esimerkiksi kuppikakut, keksit ja muut leivonnaiset, Poussa luettelee.

”Aika suppea, mutta hyvä ensikosketus meidän tarjontaamme. Lisäksi on pieni suolaisten lista, josta löytyy bageleita erilaisilla täytteillä.”

Kaikki catering-ruoat tehdään kahvilan keittiössä. Esimerkiksi kakkuja voi myös tilata etukäteen ja noutaa Punavuoresta.

Ennen kahvilan avaamista Poussa teki catering-tilauksia kotona ja ystävien ravintoloiden keittiöissä. Nyt ne hoituvat kahvilan keittiössä.

”En jaksanut enää kuljettaa tavaroita edestakaisin ja oma liiketila tuntui paljon helpommalta. Kahvila on myös moderni käyntikortti catering-puolelle.”

LUE MYÖS: Omassa kahvilassa saa tehdä mitä haluaa – Tomi Oksasen päivät ovat pitkiä mutta palkitsevia

LUE MYÖS: Helsinkiin ilmestyi pieni mutta tehokas leipomon myymälä – yrittäjä Jussi Murtomaa elää ruokaunelmaansa


  • Tilaa Lehti

    Aromi
    Inspiraatiota ja hyötyä ruuan ja juoman ammattilaisille.

    Tilaa Aromi