Kahvilat

Pieni suomalainen kahvilaketju haastoi Espresso Housen ja Arnold’sin – ihmisiä ryntäsi heti jonoksi asti

Elina jonotti Round-kahvilan ”överimakeita” donitseja keskiviikkona Triplassa. Sylissä Tiuhti-koira. KUVA Aapo Siippainen

Vallilan kaupunginosassa Helsingissä asuvat Elina, 40, ja Peppi, 13, ovat tulleet kymmeniä metrejä pitkään jonoon Triplan kauppakeskukseen. Jonon päässä häämöttää uuden Round Cafén kuorrutettuja donitseja. Täytteinä on muun muassa suklaata, pistaasia ja karamellisoitua popcornia.

”Varmaan aika övereitä”, aprikoi ensimmäistä kertaa Roundia kokeileva Peppi Helsingin Uutisille.

Elina on käynyt aiemmin Kallion kaupunginosan Roundissa.

”Donitsit ovat todella makeita. Vegaanisuus oli minulle valintaperuste.”

Round Café myy muun muassa vegaanisia donitseja. KUVA Aapo Siippainen
Avajaisten aikaan moni Roundin asiakas on ostanut donitseja mukaan. Kahvilan puolella on ollut tilaa, vaikka ulkopuolella olisi pitkä jono. KUVA Aapo Siippainen

Vegaanisiin donitseihin ja bageleihin erikoistunut Round Café avattiin Pasilan asemalle tällä viikolla. Se sijaitsee samalla paikalla, jossa toimi kansainväliseen ketjuun kuulunut Ritazza-kahvila. Ritazza suljettiin joulukuussa.

Suomalaisen Round Cáfen historia alkoi vuonna 2020, kun yrittäjät Harri Siekkinen ja Markus Engblom perustivat ensimmäisen kahvilan Punavuoreen. Pop upista lähtenyt toiminta on sittemmin kasvanut varteenotettavaksi kahvilaketjuksi, joka kilpailee Espresso Housen tai Arnold’sin kaltaisten jättien kanssa keskustan parhailla liikepaikoilla.

Roundin jono on halkonut Pasilan asemaa koko viikon. Kuva tiistailta. KUVA Aapo Siippainen

Esimerkiksi rautatieaseman Round Steissi toimii entisen McDonald’sin paikalla. Round Café löytyy myös muun muassa Kampista ja Itiksestä. Triplassa Round toimi ennen pop upina.

Jonottaminen Triplassa kesti keskiviikkona jopa 20 minuuttia tai enemmän. Milo, 22, ja Roosa, 24 sanovat, että vegaaniset donitsit ovat jonottamisen arvoisia.

”Tulimme Triplan avajaisiin hyvien tarjousten vuoksi”, he sanovat.

”Tykkään käydä Kallion Roundissa. Siellä on rauhallista”, Milo kertoo.

Kovat, jopa 50 prosentin alennukset ja niistä seuraavat jonot ovat yleinen tapa hankkia huomiota uudelle yritykselle. Vastaava ilmiö nähtiin Triplassa myös vuonna 2021, kun kuplateetä myyneen Qualitean eteen ilmestyi valtava jono.

LUE MYÖS: Lisää laskiaispullia tilaukseen? Kolme kahvilaa äänestyspaikkojen läheltä kertoo, miten heillä valmistaudutaan vaalipäivään

LUE MYÖS: Suomen odotetuin kahvila avautui, ja sinne vaelletaan jopa lumihangessa

Helsingin päärautatieasemalla Round toimii entisen Mäkkärin paikalla. ARKISTOKUVA Aapo Siippainen


  • Tilaa Lehti

    Aromi
    Inspiraatiota ja hyötyä ruuan ja juoman ammattilaisille.

    Tilaa Aromi