Klubit

Berliiniläinen kulttiklubi saapuu Helsinkiin – tekno Unescon listalle?

Ikoninen berliiniläinen klubi saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen, kun Helsingissä Töölössä sijaitseva tapahtumatila Korjaamo muuntautuu Watergateksi lauantaina 19. elokuuta 2023.

Jo 21-vuotias Watergate on yksi 2000-luvun tärkeimmistä elektronisen musiikin klubeista. Sen taiteellinen ote ja ohjelmatarjonta ovat vakiinnuttaneet asemansa aikuisemman klubikansan kestosuosikkina. Kulttimaineen saavuttanut Watergate houkuttelee juhlijoita Berliiniin ympäri maailman. Ja moni yrittää houkutella klubin maailmalle.

Suomessa siinä onnistuivat tapahtumatoimisto Tuffi Agencyn promoottorit Niko Reijomaa ja Tero Viitala. Berliini on bilekansan mekka. Miten sen taian saa tuotua Helsinkiin?

”Asiakaskokemuksessa on tärkeintä, että Watergaten fiilis välittyy jengille. Se vaatii paljon visiointia, suunnittelua ja lisäsuunnittelua. Me haluttiin tehdä Korjaamon vaunusalin sisälle klubi sen sijaan, että oltaisiin tehty tapahtuma jossain olemassa olevassa yökerhotilassa Helsingissä”, Reijomaa kertoo.

Erottuvaa ja ainutlaatuista tunnelmaa rakennetaan myös miettimällä lavarakenteita ja baaria uusiksi.

”Esiintymislava puretaan ja tuodaan koko show lähelle ihmisiä. Tuotevalikoimaa on mietitty uudesta näkökulmasta, ja baarialue rakennetaan eri lailla tätä tapahtumaa varten. Yhteistyökumppanit onneksi jakavat intohimon Berliinin klubikulttuuriin.”

Watergate-klubi
Watergate-klubi sijaitsee Berliinissä Spree-joen varrella. Klubi satsaa musiikin lisäksi visuaaliseen elämykseen. KUVA Watergate

Teknoklubit Unescon listalle?

Berliinissä klubikulttuuri on askeleen – tai kolme – edellä Helsinkiä. Berliinissä juhliminen otetaan sen verran tosissaan, että paikalliselle teknoskenelle on yritetty hakea Unescon maailmanperintökohteen statusta. Mikä siitä tekee näin erityisen?

”Berliiniläinen klubikokemus on monen osan summa: vapaa ilmapiiri, ihmiset, kaupunki ja kymmeniä vuosia elektronisen musiikin ympärille rakentunut musiikkiteollisuus sekä kaupungin tuki. Siellä tämä koetaan oikeaksi kulttuuriksi ja kulttuurin tuotannoksi, kaikilla sen osa-alueilla”, Niko Reijomaa kertoo.

Reijomaa on itsekin paljon nähnyt dj, joka tekee keikkaa nimellä Dj Taste.

”Suomessa samaa kulttuuristatusta ei vielä ole, mutta meillä on todella kovia tekijöitä sekä yhteisöllisyyttä elektronisen musiikin skenen sisällä. Se on elintärkeää tällaisille tapahtumille.”

Dj pääsee Watergatessa estradille, klubivieraiden keskelle. KUVA Watergate

Kansainvälinen dj-kattaus Korjaamolla

Helsingin Watergate Showcasessa esiintyy arvostettu kattaus saksalaisia ja suomalaisia elektronisen musiikin ammattilaisia. Illan pääesiintyjinä nähdään kansainvälisesti tunnetut Robag Wruhme, Kristin Velvet ja Marco Resmann. Lisäksi lavalle astuvat kotimaan teknotaitajat Rony Rex, Orion, Alec Hall ja Shambles.

Kristin Velvet on australialainen artisti, jonka tie on kulkenut klubien pyörittämisestä Tokiossa yhdeksi Berliinin vakiokasvoista. Dynaamiset dj-setit, syvägroovaava house ja melodiakoukkuinen tekno ovat hänen erikoisosaamista.

Robag Wruhmen tavaramerkiksi on muodostunut hänen omintakeinen sekoituksensa teknoa, housea, ambientia ja orgaanista soundia.

Australialainen dj Kristin Velvet on Helsingin Watergate Showcase -klubin pääartisteja. KUVA Dare & Elliott

Klubivinkit maailmalta

Berliiniläisen kulttiklubin tuominen Helsinkiin vaati tapahtumatoimistolta neljän vuoden pohjatyön ja luottamuksen rakentamisen saksalaisten kollegoiden kanssa. Ja useamman matkan pääkallopaikalle Berliinin Watergateen. Samaisen paikan Niko Reijomaa nimeää omaksi suosikkiklubikseen Euroopassa.

”Watergate on yksi niistä paikoista, johon melkein jokainen oma Berliinin-reissu on tavalla tai toisella kulminoitunut. Klubiin sisällä aika pysähtyy, yleisön kesken on isoa yhteenkuuluvuuden tunnetta. Moni house- ja teknomusiikin nimekkäimmistä artisteistakin on Watergaten dj-kopissa aidosti vapautuneita, aivan kuin kotonaan.”

Minne muualle kannattaa klubien perässä matkustaa?

”Kooltaan suuremmista eurooppalaisista klubeista omia suosikkeja ovat Barcelonan Razzmatazz ja Madridin Fabrik, joissa espanjalaisen teknoyleisön energia on eri levelillä.”

Berliinin Watergate-klubilla pääsee ulkoilemaan terassilla. KUVA Tero Viitala

Lue myös: VIP-emäntä Matilda Vasama kertoo, millaista on työ suositussa yökerhossa Helsingissä


  • Tilaa Lehti

    Shaker
    Ideoita ja tarinoita tiskin takaa anniskelualan ammattilaisille.

    Tilaa Shaker