Ravintolat

Helsinkiin avatusta brasilialaisesta ravintolasta tuli heti hitti – runsaan liha-annoksen hinta yllätti suomalaiset

Kalaruoassa on paljon enemmän makua kuin suomalaisissa lounasravintoloissa yleensä. Näin kuvailee Mika Wilén, 62, helsinkiläisen Pastelaria Brasil -ravintolan seisovaa pöytää.

”Kala saa lisää makua katkaravuista ja kookoksesta”, yrittäjä Edicarla Salo, 44, kertoo Helsingin Uutisille.

Lounaalla Wilén maistoi myös muita brasilialaiseen keittiöön perinteisesti kuuluvia annoksia: feijoada-lihapataa sekä keitettyä ja friteerattua maniokki-kasvista.

”Hyviä makuyhdistelmiä. Ruoat on tehty selvästi aidon ja hyvän reseptin mukaan”, sanoo Itä-Helsingissä asuva ja portugalia opiskeleva Wilén.

Katkaravut tarjoillaan ananaksesta. PASTELARIA BRASIL

Pastelaria Brasil avattiin marraskuun alussa Itä-Pasilan hiljaisen kiinalaisravintolan paikalle Opastinsilta 2:een.

”Vuokraisäntä sanoi, että edellisessä ravintolassa oli käynyt parhaina päivinä 20–30 asiakasta, Wolt-kuskit mukaan lukien. Meillä on käynyt nyt jopa 200 asiakasta päivässä. Maniokkia menee 10 kiloa päivässä, Salo laskee.

Haastattelun aikana ravintolan ovi käy tiuhaan, vaikka lounasaika on loppumaisillaan. Sisällä on suorastaan ruuhkaa. Moni asiakas keskustelee portugaliksi. Salo sanoo, että pääkaupunkiseudulla asuu noin 2000 brasilialaista ihmistä. He ovat ottaneet kotimaansa ruokaa tarjoavan ravintolan innostuneesti vastaan.

”Myös naapurit, toimistojen työntekijät ja rakennusmiehet ovat löytäneet ravintolan nopeasti.”

Lihaa ja papuja sisältävä feijoada-pata on yksi Brasilian tunnetuimpia ruoka-annoksia. KUVA Pastelaria Brasil

Brasilian jalkapallo-otteluiden aikaan yrittäjä sai jatkuvasti kyselyjä, voiko ravintolaan tulla katsomaan MM-kisoja.

”En ole kuitenkaan hankkinut televisiota, koska paikka tulisi aivan liian täyteen. Kaikki eivät mahtuisi sisään”, Salo sanoi ennen Brasilian putoamista turnauksesta.

Kruununhaassa asuva Tuomas Kiuru, 34, oli kuusi vuotta sitten vaihto-opiskelijana Rio de Janeirossa. Itä-Pasilassa tarjoiltu ruoka tulvii muistoja Brasiliasta.

”Maut ovat hyvin tuttuja”, hän kehuu.

Kiurun kanssa lounastava Nasti Korhonen, 34, sanoo yllättyneensä, miten paljon tarjolla oli myös kasvisruokaa.

Liha-annosten koko on yllättänyt monet asiakkaat. Kuvassa picanha-paisti. PASTELARIA BRASIL

Brasilialainen keittiö tunnetaan runsaista liha-annoksista.

”Suomessa lihaa on yleensä 180 grammaa. Meillä annos voi olla 350 grammaa”, Salo esittelee.

Tämä näkyy myös ravintolalaskun loppusummassa. Naudan picanha-paisti maksaa 49 euroa. Hinta ja koko olivat monelle suomalaiselle yllätys, joten Salo aloitti myös puolikkaiden annosten tarjoilun.

Ravintola suosii Argentiinassa tuotettua naudanlihaa.

”Se on Suomessa laadukkaampaa kuin brasilialainen.”

Pastelaria Brasil sijaitsee Itä-Pasilan Asemapäällikönhovissa. KUVA Aapo Siippainen

Kondiittorin työ kiinnostaa

Pastelaria Brasil on yksi Suomen harvoista brasilialaisista ravintoloista. Nimi tulee pasteijoista, joita Edicarla Salo on myynyt aiemmin muun muassa Esplanadin puistossa. Hän on kiertänyt kesäisin ravintolayrittäjänä myös monilla festivaaleilla.

Klaukkalassa asuva Salo muutti Brasiliasta Suomeen 15 vuotta sitten.

”Tapasin mieheni jo kolmantena päivänä. Kolmen kuukauden päästä menimme naimisiin. Tein töitä siivoojana, opiskelin nopeasti suomen kielen ja valmistuin kokiksi. Tällainen pieni ja kodikas ravintola on ollut aina unelmani. Sopivan paikan löytäminen kesti kuitenkin viisi vuotta.”

Salo on kiinnostunut kondiittorin työstä. Intohimo näkyy ravintolan suuressa jälkiruokavitriinissä.

”Kakuissa on käytetty paljon suklaata, kookosta ja kondensoitua maitoa. Aika tuhteja.” 

LUE MYÖS: Ravintolaruuan suosio Suomessa on korkealla, mutta kustannusten nousu ajaa yrityksiä ahtaalle

LUE MYÖS: Ina Niiniketo ja Roni Kerttula toteuttivat unelmansa: Canvas Canteen on pariskunnan oma ravintola Helsingissä

Edicarla Salo on myynyt brasilialaisia pasteijoita aikaisemmin muun muassa Esplanadin puistossa. KUVA Pastelaria Brasil


  • Tilaa Lehti

    Aromi
    Inspiraatiota ja hyötyä ruuan ja juoman ammattilaisille.

    Tilaa Aromi