Olut

Portion Boysin A.P. Vuori on olutharrastaja – pienpanimo-oluet kuuluvat keikkaraideriin

Portion Boys -yhtyeen päälaulaja A.P. Vuori tunnetaan paitsi laajasta äänialasta ja energisestä lavakukkoilusta myös siitä, että hänen vapaa-ajan harrastuksiinsa kuuluvat käsityöoluet. Etenkin moderni neipa sekä perinteinen real ale ovat lähellä miehen sydäntä.

A.P. Vuoren toiveesta lähdemme liikkeelle Espoon Otaniemestä. Syksyinen sade vihmoo punatiilen värittämää teollisuusmaisemaa, kun istumme Fat Lizard -panimon taproomissa. Taustalta kuuluu tölkityskoneen rytmikäs tykytys.

Vuori pitää erityisesti panimoiden omista taproomeista, koska niissä pääsee lähimmäksi oluen sydäntä, syvintä ydintä ja identiteettiä. Usein panimoiden tapa tarjota olut on myös hieman erilainen kuin olutravintoloissa.

Ensimmäisenä lasiin kaatuu espoolainen erikoisuus, paikallisella Glims-lajikkeella tuorehumaloitu Glims Wet Hop Ale. Tässä tapauksessa tuorehumalointi tarkoittaa, että humalakävyt on lisätty keittoon muutaman tunnin sisään niiden keräämisestä.

”Ennen kaikkea maistelu ja uusien makujen kokeminen ovat minulle se juttu, minkä takia tykkään juoda olutta”, Vuori sanoo ja toteaa, että lasissa oleva Glims sopii tähän tarkoitukseen mitä parhaiten. Tuoreuden kyllä maistaa.

”Lempeän aromikas olut, iloinen ja yllättävä kohtaaminen”, mies tuumaa.

Illan mittaan näitä kohtaamisia on tulossa lisää, sillä suunnitelmiin kuuluu pari panimovierailua ja real alen äärelle hiljentyminen. Vuori lupaa illan kuluessa paljastaa, miksi real ale on hänelle erityisen merkityksellinen oluttyyli.

Fat Lizardin taproomissa on paikalla myös liskopanimon luova johtaja Topi Kairenius, joka on luvannut esitellä Vuorelle panimon tuotantotilat ja maistattaa uuden 26 Mount Hood Highway -lagerin. Se on määrä tölkittää seuraavana päivänä.

Mutta ennen siirtymistä panimotiloihin palataan ajassa taaksepäin tammikuuhun 2021, jolloin Vuori aloitti Portion Boys -yhtyeen uutena solistina.

Viimeisen kappaleen jälkeen takki alkaa olla tyhjä. Vielä encore tai kaksi, ja sitten pääsee ottamaan ansaitun oluen.

Käsityöolut maistuu keikkabussissa

Eletään tammikuuta 2021. Suurelle yleisölle melko tuntematon Portion Boys menee studioon ja äänittää ensimmäisen kappaleen, jonka Vuori laulaa. Kappale on nimeltään Kyläbaari, ja kun se parin kuukauden kuluttua julkaistaan, biisi nousee välittömästi Spotifyn listalla sijalle kahdeksan sekä striimaa ennätysajassa kultaa. Tällä hetkellä Kyläbaari lähentelee kymmenen miljoonan striimauskerran rajaa.

Varsinainen läpimurto tapahtuu kesäkuussa, kun Matin ja Tepon kasariklassikosta versioitu Vauhti kiihtyy -hitti räjäyttää pankin. Kesällä yhtye keikkailee hiki hatussa. Esiintymisen jälkeen rutiineihin kuuluu, että takahuoneessa avataan olut tai pari.

”Jonkin verran olen saanut myös bändiläisiä innostumaan oluesta. Esimerkiksi nokkamiehemme El Meissel ja valoteknikkomme Neea Laihorinne kyselevät ruokailujen yhteydessä olutsuosituksia. Mielelläni autan”, Vuori sanoo.

Nykyään Portion Boysin raideriin on kirjattu kuusi pienpanimo-olutta. Määrä voi kuulostaa pieneltä, ja A.P. Vuoren mukaan se olikin aiemmin enemmän.

”Soitamme kuitenkin jopa 20 keikkaa kuukaudessa, joten isot alkoholimäärät eivät sovi siihen yhtälöön. Emme halua määräänsä enempää pyytää, vaan pyrimme mieluummin pitämään raiderimme inhimillisenä.”

Tosin tapahtumajärjestäjille tuntuu olevan välillä haastavaa tulkita, mitä raideriin kirjatulla pienpanimo-oluella tarkoitetaan.

”Toisinaan sieltä tulee Hoegaardenia, Leffe Blondea tai jopa Karhua. Mutta joskus käy myös päinvastoin. Esimerkiksi Jyväskylän Paviljongissa minua odotti kuusi pulloa Hiisi-olutta, ja muulloinkin on tullut vastaan iloisia yllätyksiä. Näitä parempia oluita otan sitten matkamuistona keikkabussin jääkaappiin, mikäli niitä jää juomatta”, Vuori naurahtaa.

Fat Lizardin Topi Kairenius esittelee panimoa panimon sisällä. Miniatyyrilaitteistolla oluenpanijoiden on mahdollisuus tehdä hurjiakin kokeiluja. KUVA Peter Tammenheimo
Mount Hood Highwayn etikettirulla on laitettu paikalleen odottamaan seuraavan päivän tölkitystä. KUVA Peter Tammenheimo

Bändioluelle ohut ehkä

Panimokierroksella keskustelu kääntyy nopeasti oluen valmistukseen ja sen teknisiin vaatimuksiin.

”Itse en ole koskaan tehnyt edes kotiolutta, se voisi olla ihan mielenkiintoista. Eihän siitä välttämättä kovin hyvää tulisi, mutta mene ja tiedä”, Vuori sanoo ja kertoo kuulevansa mielellään valmistuksesta sekä teknisistä yksityiskohdista panimokierroksilla ja tastingien yhteydessä, mutta mikään itsetarkoitus se ei ole.

Mutta kenties bändiolut? Juuri parhaillaan viereisessä terästankissa kypsyy 9 000 litraa Children of Bodomin Lake Bodom -lageria. Millainen voisi olla Portion Boys -olut?

A.P. Vuori jää makustelemaan kysymystä. Olisihan oma olut tietysti kova juttu, joskaan lähitulevaisuudessa siihen suuntaan ei olla menossa. Mutta aina siitä haaveilla saa.

”Varmasti jotain sellaista, joka myy myös keikoilla. Kokisin, että jokin helposti lähestyttävä ja raikas lager, pale ale tai session IPA voisi kuvastaa Portion Boysia. Visuaalisesti pullon tai tölkin pitää ilmentää samanlaista iloa ja energiaa, joka meillä on lavalla. Räiskyvä ja räjähtävän energinen etiketti.”

Olutta harrastava rokkikukko elementissään. Taustalla näkyy tunnelmavalaistua panimolaitteistoa. KUVA Peter Tammenheimo

Humalissa on taikaa

Fat Lizardilta siirrymme kadun toiselle puolelle Olarin Panimon taproomiin. Siitä on muodostunut yksi Vuoren kantapaikoista pääkaupunkiseudulla.

”Täällä on hyvä hanavalikoima ja ainutlaatuinen ympäristö”, mies kehaisee ja mainitsee vielä yhtenä syynä opiskelija-alennukseen: ”Pääkaupunkiseudun paras hinta-laatusuhde.”

Baaritiskiltä tilaamme aluksi neipat ja myöhemmin vielä ikoniset MC Taakibörsta -ipat, koska musiikkiahan se Olari-räppikin on.

Panimobaarin miljöö on hyvällä tapaa kotikutoinen ja omaperäinen. Trendikäskin, voisi joku sanoa. Värivaloin valaistu panimolaitteisto luo tunnelmaa ja kertoo samalla omaa kieltään oluen tuoreudesta.

”Täällä on tullut vietettyä useita iloisia iltoja, joista osan jopa muistaa”, Vuori veistelee.

”Vaikkapa sen, kun juhlittiin Portion Boysin ensimmäistä Spotifyn listan ykköspaikkaa 19.6.2021., ja kesäilta venyi aamun tunneille.”

Useimmiten Vuoren lasista löytyy modernia IPA-tyyliä. Lagereita tai hapanoluita tulee tilattua ani harvoin.

”Tuore ja pehmeä neipa antaa tällä hetkellä parhaat kiksit. Myös perinteisemmistä ipa-oluista tykkään, ja tupla-ipojen maistelu on hauskaa, kun on kunnon vetopäivä. Humalissa on taikaa.”

Olarin Panimon taproomissa tulee käytyä usein. Täällä muun muassa juhlittiin Portion Boysin ensimmäistä Spotifyn listan kärkipaikkaa. ”Oluet ja tunnelma kohdillaan”, Vuori toteaa. KUVA Peter Tammenheimo

Houkuttimina hanavalikoima ja palvelu

Kohta matka jatkuu kohti Helsinkiä. Metrossa on aikaa ruotia hyviä ja huonoja kokemuksia ravintoloista.

Pääkaupunkiseudun ulkopuolelta Vuoren mieleen ovat jääneet etenkin Jyväskylässä Panimoyhtiö Hiisin taproom sekä Vuoren sanoin ”Suomen viihtyisin Teerenpeli”.

Helsingistä taas Roudaribaari Ihme jätti jälkensä musiikkimieheen heti ensivisiitillä.

”Seinillä eri aikakausien miksereitä ja muuta rekvisiittaa. Sellaista ei ole missään muualla, ei missään! Se on aivan ainutlaatuinen ympäristö siemailla hyviä oluita.”

Useimmiten kuitenkin hyvä valikoima ja vieraanvarainen henkilökunta tekevät olutravintolan.

”Kun käyn ravintoloissa, arvostan ennen kaikkea laajaa hanavalikoimaa sekä henkilökuntaa, joka osaa kertoa tuotteista. Mukava puinen sisustus on myös kiva, samoin musiikki, kunhan se on jotain muuta kuin AC/DC:tä. Ja jos tarjolla on tasting-flight, se on aina lisäarvo”, Vuori nauraa.

Roudaribaari Ihme säväytti heti ensinäkemältä. Seinille nostetuissa miksereissä riittää ihmeteltävää kerta toisensa jälkeen. ”On tosi siistiä, että roudareiden raskasta työtä kunnioitetaan myös tällä tapaa.” KUVA Peter Tammenheimo

Real alessa alkujuuri

Hedelmäisten ja voimakkaasti humaloitujen ipa-oluiden jälkeen olemme siirtymässä kokonaan toiseen maailmaan. On käynyt selville, että A.P. Vuoren sydän sykkii perinteiselle brittioluelle, tynnyristä elävänä pumpattavalle real alelle.

Vuoren mukaan nimenomaan britit osaavat tehdä valtavan hyviä oluita, sellaisia joissa on matala alkoholiprosentti mutta roppakaupalla makua. Siinä he ovat maailman parhaita.

”Suomessa real ale on kulttuuriteko. Se vaatii ravintoloitsijalta paneutumista ja rakkautta lajiin”, Vuori pohtii, kun astelemme olutravintola Black Dooriin.

Tiskin takana vuoropäällikkö Juho-Heikki Ollikainen demonstroi, kuinka olut lasketaan lasiin oikeaoppisesti, rauhallisesti pumpaten. Ollikaisen mukaan sitäkin joskus näkee, että real ale -pumppua käytetään kuin soutulaitetta, jolloin olut hajoaa atomeiksi.

Lasit täytetään piripintaan englantilaista Thornbridge Crackendalea.

”Taivaallista!”

Ravintolalle real ale on vaativa pala, sillä tynnyrissä elävä olut pitää säilyttää kylmässä ja se muuttuu koko ajan. Tulee siis tietää, milloin olut on tarjoilukunnossa ja miten se käyttäytyy tynnyrin avaamisen jälkeen. Lisäksi henkilökunnalta vaaditaan kykyä markkinoida olutta, koska 40-litrainen cask pitäisi myydä loppuun jopa alle viikossa.

A.P. Vuorelle real ale tarkoittaa merkittävää käännekohtaa ja elämän mittaista muistoa.

”Vuonna 2013 äitini ja isäpuoleni, suuria brittioluen ystäviä kumpainenkin, veivät minut ja isoveljeni Iiron Lontooseen. Olin juuri täyttänyt 18 vuotta ja pääsin hyvällä omallatunnolla nauttimaan aidosta pubitunnelmasta ja real alesta.”

”Voidaan sanoa, että tuolla matkalla real alesta alkoi koko olutharrastukseni.”

Black Doorin vuoropäällikkö Juho-Heikki Ollikainen ojentaa laulajalle täyden pintin real alea.


A.P. Vuori

Ikä: 27

Koulutus: Filosofian maisteri (musiikkitiede), Jyväskylän yliopisto

Kotipaikka: Helsinki, mutta sydämessä aina Jyväskylä.

Ammatti: Laulaja, Portion Boys

Tärkeää: Toisista välittäminen, empaattisuus, avoin mieli ja uusien asioiden kokeileminen.

Motto: Ei se oo niin justiinsa.

LUE MYÖS: Juomat pääsylipun hinnalla! Tällaista oli Helsingin uudessa ja erilaisessa oluttapahtumassa

LUE MYÖS: Miksi maistaisin muita? Avec teki olutreissun Saksaan, jossa oman kylän olut on monelle se paras

Portion Boysin El Meissel ja A.P. Vuori. KUVA Peter Tammenheimo


  • Tilaa Lehti

    Shaker
    Ideoita ja tarinoita tiskin takaa anniskelualan ammattilaisille.

    Tilaa Shaker