Baarit

Jyrki Peltonen rakensi Helsingin keskustaan unelmiensa baarin, sisustus loksauttaa leuat – ”Vastaavaa ei ole missään”

Helsingin tämän hetken tärkein olutravintoloiden keskittymä on Kaisaniemessä. Juovassa, Kaislassa, Sori Taproomissa ja Sortavalassa on yhteensä yli sata oluthanaa. Vieressä on myös irkkupubi Molly Malones.

Kattaus täydentyy tällä viikolla entisestään, kun Kaisaniemenkatu 3:een aukeaa torstaina Roudaribaari Ihme. Se sijaitsee vesivahingon vuoksi suljettuna olevan Sortavalan ja Molly Malonesin välissä.

Olutta voi juoda muun muassa Nosturin vanhan mikserin ääressä. Elävän musiikin yhdistys ELMU on yksi ravintolan osakkaista. KUVA Aapo Siippainen

Roudaribaari Ihme mykistää ainakin tekniikasta kiinnostuneet musadiggarit. Ravintola toimii myös museona, jossa esitellään Suomessa käytettyä ääni-, valo- ja muun keikkatekniikan laitteistoa yli viidenkymmenen vuoden ajalta. Vanhimmat laitteet ovat 1940- ja 50- luvuilta.

Satakunta laitetta ovat roudaribaarista pitkään haaveilleen yrittäjä Jyrki Peltosen kokoelmista. Hän on toiminut valo- ja äänisuunnittelijana muun BjörkinPatricia Kaasin ja Hectorin kiertueilla.

”Olemme selvittäneet, että tämä on maailman ensimmäinen tällä tavalla sisustettu baari. Vastaavaa ei ole missään”, Peltonen kertoo Helsingin Uutisille.

Esillä on myös erityinen tärinäpenkki, josta kuurot pystyvät tuntemaan soitetun musiikin.

Ravintolan osakkaisiin kuuluu useita suomalaisia roudareita, valo- ja äänisuunnittelijoita, tapahtuma-alan tuotantoyrityksiä, sekä maahantuojia.

Ihme rakennettiin talven aikana vaateliike Fiorellan tiloihin. Kuva Aapo Siippainen

Ihmeessä on 16 oluthanaa, joissa on tarjolla vakiona Roadie Breweryn, Salama Brewing Companyn, Orava Brewingin, Masis Breweryn, Olarin Panimon ja maahantuoja Imbiben oluita.

Peltonen on osakkaana muun muassa Juovassa, Helsinki Beer Factoryssa ja Uudessa Saunassa.

”Tarkoitus on, että täällä olisi eri bissejä kuin viereisessä Juovassa”, Peltonen sanoo.

Roadie Brewery on helsinkiläinen kiertolaispanimo, joka tekee oluita eri puolella Suomea, kuten Olarin Panimolla. Ensimmäiset tuotteet ovat mustaherukkalager, tyrnilager sekä vehnäolut.

Esillä on satakunta erilaista laitetta. Peltosen valtavassa kokoelmassa olisi vielä valtavasti lisää. KUVA Aapo Siippainen

LUE MYÖS: Tämä Helsingistä on puuttunut: ravintola Brasassa roihuaa avotuli

LUE MYÖS: Tasan 30 vuotta sitten tapahtui isoja juttuja – näin Kalaravintolat ovat olleet mullistamassa suomalaista olutkulttuuria

LUE MYÖS: Olivian vauhdikas avaus yllätti – päärautatieasemalle Helsingissä avattu ravintola etsii kiivaasti työvoimaa


  • Tilaa Lehti

    Aromi
    Inspiraatiota ja hyötyä ruuan ja juoman ammattilaisille.

    Tilaa Aromi