Vaikuttaja

Mikael Backman on ravintola-alan isoin toimitusjohtaja

Suomessa eniten ravintoloita yhden toimitusjohtajan alla nimittäin on Restelillä, kaikkiaan noin 250.

Restel aikoo pysyä suomalaisen ravintola-alan ykkösenä. Toimitusjohtaja Mikael Backmanin mukaan tavoite ei koske vain yhtiön kokoa, vaan myös tulosta. Amerikkalainen Taco Bell on uusin brändi Restelin arkiruokaan keskittyvässä valikoimassa. Toimitusjohtaja lupaa, että kotimaisistakin ketjuista pidetään kiinni, ja niitä uudistetaan.

Restel myi juhannuksen alla hotelliliiketoimintansa Scandicille. Kilpailuviranomaisten lausuntoa odotetaan marraskuun lopulla, jonka jälkeen kauppa saatetaan päätökseen joulukuun alussa.

”Hotellialalla menee nyt hyvin. Laskennallisesti saamme 114 miljoonan euron kauppahinnan päälle 70 miljoonan säästöt investoinneissa. Scandic taas haluaa olla isoin joka Pohjoismaassa, ja Suomessa se ei ollut. Nyt on”, Backman sanoo.

Liiketoimintakaupassa kiinteistöt eivät vaihda omistajaa, niitä jää Tradekalle. Sen sijaan Restelin hallinnosta kaikki hotellitoimintojen järjestelmät, henkilöt ja brändit siirtyvät kaupan mukana Scandicille. Jatkossa Restelin fokus on ravintolabisneksessä.

Mikael Backmanille muutos on suuri. Ensimmäistä kertaa urallaan hän johtaa joulukuussa yritystä, jolla ei ole huoneita myynnissä. Viking Linen toimitusjohtajana, sitä ennen Royal Caribbean Internationalin 21 risteilyaluksen operoinnista vastaavana johtajana ja ensimmäisessäkin työpaikassaan Silja Linen johtotehtävissä majoitus on aina ollut osa liiketoimintaa.

”On kiva, että ravintolat eivät liiku. Enää ei tule viikonloppuiltaisin puheluita, että mennäänkö tällä tuulella ulos.”

Siirtyminen varustamoalalta Resteliin sen sijaan ei Backmanin mukaan muuttanut toimitusjohtajan työn sisältöä.

”Vain tax free puuttuu. Samat elementit; viihde, hotelli, ruoka ja baarit ovat tässäkin. Esimerkiksi Restelin kylpylät ovat periaatteessa laivoja kuivalla maalla.”

Insinööriksi opiskellut Backman päätti jo nuorena, että haluaa olla töissä siellä, missä muut viettävät vapaa-aikaa.

”Toistaiseksi se on onnistunut.”

Kaupat ja koti kilpailijoina

Tähän asti Backman on pitänyt vuonna 2014 jättämäänsä Viking Linea kilpailijana suomalaisten lyhyestä vapaa-ajasta. Ravintolabisnekseen keskittyvän Restelin kilpailijoita ovat kaupat ja koti.

”Lidl ja Kesko ovat nyt kovimmat kilpailijat. Ne tuovat valikoimiinsa valmista ruokaa koko ajan enemmän.”

Restelin ravintolat keskittyvät arkiruokaan. Toimitusjohtajan mukaan johtoajatuksena on enemmän ”eat to survive” kuin ”food for entertainment”.

”Olen insinööritaustainen, en gourmet-ihminen. Johdan tätä bisneksenä. Restelin ravintoloissa käydään siksi, että eletään huomiseen. Se on lamasuojattu tuote, jonka menekki ei vaihdu suhdanteiden mukaan. Kun joku keksii, ettei tarvitse syödä, sitten vasta meillä on ongelma.”

Restelin valikoima arkiruokaan on laaja. Sen brändejä ovat Burger King, Rax Buffet, HelmiSimpukka, Bistro Cumulus, Grillsson, Huviretki, Martina, O’Learys, Wanha Mestari ja Hemingway’s –ravintolat. Lisäksi on esimerkiksi Hartwall Areenalla toimiva Tapahtumaravintolat. Yhdysvalloissa puolet elämästään asuneen Backmanin mukaan Suomessa on nyt ja jatkossakin ihmeen paljon ravintolabrändejä.

”Pohjoismaissa ihmiset tykkäävät ei-ketjuravintoloista. Fine dining menestyy yksittäisinä ravintoloina tai niin, että huippukokilla on kaksi paikkaa, mutta tehokkuutta ei voi hyödyntää. Emme mene siihen kisaan. Ketjuun saa synergiat.”

Ravintolaketjujen lisäksi Restelillä on täyskäsi paikkakunnillaan perinteisiä ravintoloita, joita toimitusjohtaja kutsuu jalokiviksi. Niitä ei formaattiin pakoteta, vaikka konsepti olisikin lähellä saman omistajan ketjua.

”Paikoissa, joissa sisustustakaan ei välttämättä vaihdeta 30 vuoteen, nimen vaihto voisi olla katastrofi. Ne ovat ravintoloita, joissa yli 80 prosenttia asiakkaista tunnetaan nimeltä. Legendat pidetään kunnossa”, Backman lupaa.

Näitä Restelillä ovat esimerkiksi Kuopion Sampo, Turun Foija ja Helsingin Kaarle XII. 

Isoilla mennään

Restel ei aio kehittää ravintola-alalle enää uusia omia brändejä.

”Nykyiset hyvät pidetään ja päivitetään. Hemingway’sin ja Raxin ohjelma on alkamassa.”

Ravintoloiden määrä Backmanin imperiumissa kuitenkin lisääntyy vauhdilla. Restel aikoo kasvaa tuomalla maahan muualla jo toimivia brändejä.

”Isoilla mennään jatkossakin, emme tee pieniä.”

Burger Kingin jälkeen seuraava iso on amerikkalainen pikaruokajätti Taco Bell. Ensimmäinen Taco Bell avataan Helsingin Mannerheimintiellä Stockmannin tavarataloa vastapäätä 9.11. Edellispäiväksi Kalevankadulle pystytetään tacokioskeja, joista jaetaan ilmaisia maistiaisia.

Suomessa ei ole ennestään yhtään ketjua, joka tarjoaa amerikkalaisia tacoja. Backmanin mielestä monessa ravintolassa tacoannosta ei erota nachosalaatista. Taco Bellin kohderyhmänä ovat nuoret ja lapsiperheet.

”Sillä tasolla brändi on ihmeen tunnettu. Omat kaverini eivät sitä tunne, lasten kaverit kyllä tietävät.”

Burger Kingin jälkeen Taco Belliä osattiin Resteliltä jo toivoa. Yhteydenotto pääkonttoriin Kaliforniaan toi edustajan Taco Bellin Euroopan konttorista nopeasti paikalle. Sitten piti mennä haastatteluun.

”Ei riitä, että on iso firma. Johdon on oltava sydän mukana, ja porukka koulutetaan eri tavalla. Meillä on nyt Taco Bell –subjengi Restelissä.”

Seuraavat Taco Bellit avataan Ison Omenan ja Sellon kauppakeskuksissa vielä marraskuun aikana. Lähivuosien suunnitelma on kymmenen tacoravintolaa. Backman arvioi Suomessa olevan kymmenen vuoden sisään 30 Taco Belliä.

”Fast food menee Suomessa hyvin, ja on perjantaiperinne, että kotona syödään tacoja. Mielenkiintoista nähdä, miten tämä lähtee liikkeelle.”

Taco Bellin Euroopan valloitus on vasta alussa. Tähän asti Suomea lähin Taco Bell on ollut Hollannissa, sekin vasta huhtikuusta alkaen. Muut Taco Bellin kartalla olevat maat Euroopassa ovat Espanja ja Englanti, Ranska ja Saksa tulevat Suomen perässä.

Ei hullun nopeaa kasvua

Samaan YUM! Brands –yhtiöön Taco Bellin kanssa kuuluvat Pizza Hut ja Kentucky Fried Chicken KFC, joka niinikään puuttuu Suomesta. Venäjän ja Ruotsin markkinoilla KFC jo on.

”Emme ole tehneet päätöstä, mutten halua sanoa, ettei se koskaan tule. Laajennumme niin, että peli pysyy kasassa.”

Backman viittaa Taco Bellin lanseeraukseen, joka edellyttää liikepaikkojen etsintää, rekrytointeja ja koulutusta, sekä omien brändien päivitysohjelmaan. Hän ei halua ”turhaa hässäkkää”.

Sellaista ei edellytä omistajakaan. Restelin omistaa Tradeka-Yhtiöt, joka hallinnoi Osuuskunta Tradekan liiketoimintoja. Osuuskunta täytti juuri sata vuotta, sillä ei ole kiire.

”Tradeka ei ole pääomasijoittaja, vaan haluaa omistaa sen minkä ostaa. Hullun nopea kasvu ei ole agendalla.”

Uusia Burger Kingejäkin avataan jatkuvasti, hiljattain Levillä yksi maailman pohjoisimmista. Ketjulla on jo yli 40 paikkaa. Hampurilaisravintola sijoittuu yli 50 000 asukkaan kaupunkeihin, Hyvinkään ja Tuusulan kaltaisiin vilkkaisiin läpiajopaikkoihin ja ostoskeskuksiin. Muutama ravintola on laivallakin.

Taco Bellin aloittaminen tarkoittaa Restelille satojen uusien ihmisten rekrytointia. Backmanin mukaan Suomessa on helpompi löytää liikepaikkoja kuin työntekijöitä.

”Burger Kingillä ja Taco Bellillä on helpot konseptit. Niihin ei tarvita Michelin-kokkeja, vaan koulutamme itse. Koulutukseen se ei kaadu, vaan siihen ettei löydy ihmisiä.”

Hän pitää valtiota ravintola-alan kilpailijana.

”Suomessa on hyvä olla työtön. Jos voi pelata Xboxia kotona samalla rahalla, joko palkka on liian pieni tai valtion tuet liian isot. Fast food –alalla ei kuitenkaan voida nostaa hintoja.”

Restelin kaltainen iso organisaatio pystyy hakemaan uusia ihmisiä eri tavalla kuin keskivertoyrittäjä.

”Jos on yksi ravintola, jolla on hieno brändi, ei ole helppo saada uutta kokkia. Kaikkien on silti tehtävä muutakin kuin mainos Hesariin.”

Restel tekee yhteistyötä alan oppilaitosten kanssa. Myös Palvelualojen ammattiliitto PAMin kanssa on meneillään projekti, jossa kartoitetaan alan pitkäaikaistyöttömät. Työttömyyden syy saattaa liittyä työpaikan sijaintiin tai työaikaan, kuten että pystyy tekemään vain aamuvuoroja.

”Meillä on aikoja ja paikkoja. Jos 50 kilometrin säteellä ei ole meidän ravintolaa, niin sitten en pysty auttamaan, muuten kyllä.”

Pikaruokaa voi tehdä englanniksi

”Pääkaupunkiseudulla on pakko ottaa periaate, ettei ravintolassa enää tarvitse osata suomea, englanti riittää.”

Isoista toimijoista Restel tekee periaatepäätöksen viimeisten joukossa. Backman odottaa myös, että Suomessa saataisiin maahanmuuttajien kotoutusputki yhtä nopeaksi kuin naapurimaissa.

”Nopein tapa kotoutua on olla työ- ja arkielämässä mukana. Ensin voi paistaa burgereita ja kielen oppimisen jälkeen siirtyä kassalle. Eikä fast foodissa odoteta supisuomalaisuutta. Olisi eri asia, jos myisimme itäsuomalaista kotiruokaa.”

Mikael Backman
Mikael Backman elää muutosta yksityiselämässään ja työurallaan. Hän avioituu 25. marraskuuta. Joulukuussa hän johtaa ensimmäistä kertaa yritystä, joka ei toimi majoitusbisneksessä. KUVAT Timo Porthan

Julkaistu Aromissa 8.11.2017


MIKAEL BACKMAN, 51

  • Koulutukseltaan diplomi-insinööri, asuu Vantaalla
  • Restel Oy:n toimitusjohtaja vuodesta 2014
  • Viking Linen toimitusjohtaja 2009-2014
  • Royal Caribbean, Johtaja Marine Operations 1995-2008
  • Silja Line, systeemipäällikkö 1993-1995
  • Sotilasarvo: kersantti


  • Tilaa Lehti

    Aromi
    Inspiraatiota ja hyötyä ruuan ja juoman ammattilaisille.

    Tilaa Aromi