Vaikuttaja

Tavastian uusi pomo puijasi itsensä sisään legendaariselle klubille jo alaikäisenä – ura Topi Sorsakosken bändissä ja Leningrad Cowboysissa vei ympäri maan

Mari Hatakka kävi Tavastialla ensi kertaa 17-vuotiaana. Sisään hän pääsi puijaamalla vahtimestaria. KUVA Sami Kuusivirta

Mari Hatakka alkaa luotsata toimitusjohtajana Tavastia-klubin taustayhtiötä Helsingin Rock and Roll Oy:tä ensi vuoden alusta alkaen.

Vielä loppuvuoden Espoon kulttuuripalvelupäällikön viransijaisena työskentelevä Mari Hatakka tuntee sekä esiintyvien artistien elämän että musiikkiliiketoiminnan. Keikkaelämä tuli hänelle tutuksi aikanaan Topi Sorsakosken yhtyeen matkassa ja liike-elämä muun muassa edellisen työn, Lippupisteen myyntijohtajan työn kautta.

Nyt, vuosikymmenten jälkeen, Hatakka uskaltaa paljastaa käyneensä Tavastialla ensimmäistä kertaa alaikäisenä. Jo silloin Tavastialla oli legendaarisen musiikkipyhätön maine.

”Kaverini oli laittanut minut kutsuvieraslistalle. Kun pyrin sisälle, ovimies alkoi tentata, kuinka vanha olen. Puhuin siinä kuin Ruuneperi, kun kaverini tuli sisältä ovelle vakuuttelemaan, että on se täysi-ikäinen”, Hatakka muistelee Länsiväylälle.

Hän oli silloin 17-vuotias, kun sisäänpääsyyn olisi tarvittu 18 vuoden ikä. Se ei ole jäänyt mieleen, kuka Tavastia-klubilla silloin esiintyi.

”Pelkkä sisäänpääsy riitti elämykseksi.”

Tavastia-klubi on Suomen tunnetuin rock-klubi, jonne kaikki artistit haluavat. Mari Hatakka alkaa luotsata Tavastiaa ensi vuoden alussa. KUVA Sami Kuusivirta

Bändihommiin pystymetsästä

Tavastia-klubin baari oli 1990-luvun alussa Hatakalle ja hänen parhaalle ystävälleen Tiina Isohannille kuin olohuone. He istuivat siellä kuluttamassa aikaa ja viettämässä iltaa, eikä bändejä välttämättä katsottu.

Tavastia on Hatakalle senkin vuoksi tärkeä paikka, että hänen ensiesiintyminensä Topi Sorsakoski & Agents ja Laika & Cosmonauts -yhtyeissä tapahtui juuri Tavastialla.

Laulamisen Hatakka aloitti parikymppisenä, ystävien pakottamana.

Yritys pärjää, kun työntekijät ovat motivoituneita ja tyytyväisiä.

”Tiina Isohanni sanoi, että me menemme laulajiksi Laika & The Cosmonautsiin. Olin musadiggari, mutta en ollut ikinä harrastanut musiikkia. Tunsin toki bändin, koska liikuimme samoissa piireissä. Edelleenkin suuri osa ystävistäni on muusikoita.”

Go-go-tanssijoina Hatakka ja Isohanni olivat tärkeä osa niin Sorsakosken kuin Leningrad Cowboys -bändin musiikillista soundia ja osa visuaalista ilmettäkin.

”Se taisi olla vuonna 1986, kun aloitimme Topi Sorsakosken & Agentsien kanssa. Oli todella jännittävää nousta lavalle, koska meillä oli uudenlainen rooli go-go-tyttöinä, ja Tavastialla oli tosi paljon porukkaa (saliin mahtuu 700 kuulijaa). Siinä sai jännittää, muistaako koreografian. Ikinä ei voi tietää, mitä keikalla tapahtuu.”

Rakkaus musiikkiin on Hatakan mukaan radion ansiota.

”Meillä kotona oli aina radio auki, koska isä oli töissä Ylellä. Musiikin tarjonta laajeni, kun Yle aloitti Rockradion ja se kasvoi entisestään, kun kaupalliset radiot aloittivat.”

Espoon kulttuuripalvelupäällikön viransijaisuus on antanut Mari Hatakalle hyviä eväitä Tavastian johtoon. Hänellä on kokemusta muun muassa Tiketin myyntijohtajana ja Flow Festivalin markkinointipäällikkönä työskentelystä. SAMI KUUSIVIRTA

”Ihmisten huomioiminen on a ja o”

Mikä on ollut ikimuistoisin keikka, jonka Hatakka on itse ollut kokemassa? Hän antaa siihen diplomaattisen vastauksen.

”Ikimuistoisin keikka on aina se, jonka on kuullut viimeksi.”

Haastatteluhetkellä se oli Lyytin keikka. Nouseva tähti on hiljattain julkaissut uuden levyn.

”Lyyti on taitava sanoittaja ja keikalla oli myös spoken word -osuus. Se oli tosi koskettavaa. Kollektiiviset tunnekokemukset ovat aina hienoja.”

Hatakka sanoo käyvänsä tosi paljon keikoilla, vähintään kahden keikan viikkovauhtia. Musiikin lisäksi häntä kiinnostaa teatteri.

”Itselleni tärkeitä keikkapaikkoja on ympäri Suomea. Jyväskylän Elävän musiikin yhdistyksen toiminnanjohtaja on hyvä ystäväni, joten Lutakon keikoilla tulee käytyä. Toinen tärkeä paikka on Lahden baarikulttuurin kehto Torvi & Tirra.”

Koulutukseltaan Mari Hatakka on filosofian tohtori ja vastavalmistunut kauppatieteiden maisteri. Hän syventyi opinnoissaan vastuullisen liiketoiminnan johtamiseen. Luettelo niistä asioista, joissa vastuullisuutta voi toteuttaa, on pitkä. Tärkeintä on ihmisten, ympäristön ja talouden kannalta vastuullinen toiminta.

”Ihmisten huomioiminen on a ja o kaikessa yritystoiminnassa. Yritys pärjää, kun työntekijät ovat motivoituneita ja tyytyväisiä. Yksin kukaan ei tee mitään. Tiimi ja motivoituneet ihmiset ovat menestyksen perusta”, Hatakka painottaa.

Ympäristö pitää ottaa kaikessa huomioon – esimerkiksi se, ettei sähköä tuhlata tai millaista muovia käytetään. Taloudellinen vastuullisuus lähtee puolestaan siitä, että yrityksen toiminta on järkevää ja että se pystyy maksamaan palkat ja kehittämään toimintaansa.

Hatakka siirtyy uuteen työhönsä Espoon kulttuuripalvelupäällikön viransijaisen tehtävästä. Mitä mieltä hän on Helsingin ja Espoon kulttuurielämän eroavaisuuksista? Lue pidempi versio tästä haastattelusta Länsiväylästä.

LUE MYÖS: Tavastian uusi toimitusjohtaja on Mari Hatakka, joka on esiintynyt legendaarisen klubin lavalla itsekin

LUE MYÖS: 75 vuotta täyttävä Juhani Merimaa Avecin haastattelussa: Helsingin keskustan elinvoima huolettaa

LUE MYÖS: Näkökulma: Ääliölle ääliön kohtelu, kuten Haloo Helsingin keikalla tapahtui


  • Tilaa Lehti

    Evento
    Kohtaamisia ja tukea kasvuun tapahtumien tekijöille ja toimistoille.

    Tilaa Evento