Kilpailut

Tuomas Hämäläinen voitti baarimestarien SM-kultaa todellisella erikoisuudella

Tuomas Hämäläisen All Along the Chalong koostui cocktailista ja makuhelmistä. KUVA Anikó Lehtinen

Helsingissä sunnuntaina järjestetty baarimestarien SM-finaali oli jaettu kolmeen tehtävään. Kukin finalisti oli suunnitellut juoman, jonka he finaalissa valmistivat ja esittelivät. Tuomas Hämäläinen oli koostanut All Along the Chalongiksi nimeämänsä kokonaisuuden cocktailista ja kahdesta makuhelmestä, jotka hän rakensi molekyylimiksologian keinoin.

Cocktailin pohjana oli vaaleaa rommia muistuttava thaimaalainen Chalong Bay -sokeriruokotisle. Hämäläinen valmisti juomansa sitruunaruohoinfusoidusta Chalong Baysta, kylmäuutetusta thaibasilika- ja kookossiirapista sekä limenkuori-infusoidusta 5olutionista. Viimeksi mainittu on vaihtoehtoiseksi sitrusmehuksi suunniteltu liuos, jota Hämäläinen valmistaa oman yrityksensä kautta. Liuos tehdään samoista hapoista, joista esimerkiksi sitruuna ja lime saavat kirpeytensä.

Cocktailiinsa Hämäläinen lisäsi vielä ripauksen suolaa ja suihkauksen pullosta, johon hän oli valmistanut kookossiirapista, Chalong Baysta ja thaibasilikasta seoksen. Suihkauksen tarkoitus oli nostaa juoman aromit esiin vahvempina.

Osana kokonaisuutta Hämäläinen tarjoili kaksi makuhelmeä omissa tarjoiluastioissaan. Reverse spherification -termille ei ole vakiintunutta suomenkielistä vastinetta. Se on työtapa, jolla Hämäläinen makuhelmensä rakensi. Ainesosat olivat kasvipohjaisia.

”Kuori muodostuu kalsiumlaktaattiglukonaatista ja natriumalginaatista”, Hämäläinen kertoo Avecille.

Makuhelmensä Hämäläinen täytti thaibasilika- ja kookoscordialeilla. Helmet tuli juoda omilta aseteiltaan, eli niitä ei kaadettu cocktailin sekaan. Helmillä Hämäläinen halusi tuoda kokonaisuuteen sekä makua että väriä. Itse cocktail oli väritön.

”Kylmäuuttamisella saa tehtyä värittömiä makusiirappeja. Kontrastina tein makupalloista värikkäät. Sain hotellin pastrysta vähän vinkkejä, että mitä he käyttävät kakun koristelussa”, helsinkiläisessä St George -hotellissa työskentelevä Hämäläinen kertoo.

”Tuntuu aika uskomattomalta”

Toinen tehtävä, sokkomaisteluna suoritettu aistinvarainen tunnistus sujui Hämäläiseltä mainiosti.

Kolmannessa tehtävässä finalistit saivat eteensä mysteerilaatikollisen raaka-aineita, joista piti luoda cocktail 25 minuutissa. Hämäläinen loihti hedelmäisen timjamisen, punertavan juoman, joka oli tuomareiden mieleen.

Hämäläinen edustaa Suomea International Bartenders Associationin maailmanmestaruuskisoissa Portugalissa lokakuun lopussa.

SM-hopealle sunnuntaina sijoittui Markus Sillanpää ja pronssille Jari Hakkarainen.

”Tuntuu aika uskomattomalta, nyt alkaa vähitellen palaamaan todellisuuteen. Ihan huikeaa, että noin kovassa seurassa onnistuin viemään pojan kotiin”, Hämäläinen kuvaili tuntemuksiaan torstaina.

”MM-kisoihin on paljon odotuksia. Onneksi aiemmista mestareista koutsailemaan ovat lupautuneet jo Alina Laaksonen, Markus Sillanpää ja Greta Grönholm.

Tuore Suomen mestari Tuomas Hämäläinen. Baarimestarien SM-kilpailu järjestettiin Butcher’s-cocktailbaarissa Helsingissä. KUVA Anikó Lehtinen

Kilpailun tuomareina olivat hämeenlinnalaisen Voudin Kellarin ravintolapäällikkö ja Suomen baarimestarien yhdistyksen FBSK:n entinen puheenjohtaja Jarkko Salonen, Runway Barin ravintolapäällikkö Jan Lindgren, Viron Baarimestareiden (EBA) puheenjohtaja Liina Rätsep, vuoden 2023 SM-baarimestari Jussi Alatalo ja FBSK:n nykyinen puheenjohtaja Greta Grönholm.

”Etsimme nimenomaan Suomen parasta baarimestaria, emme yksittäistä juomaa, Grönholm kertoo.

”Siksi finaalitehtävissä on huomioitu maistaminen, innovaatio, nopea reaktiokyky ja luomistaito mystery box -juoman tekemisessä sekä tietysti yleinen asiakaspalveluasenne, mitä testataan muun muassa lyhyillä haastatteluilla cocktailien tekemisen ohessa.”

LUE MYÖS: Baarimestari, uuta tiesi asiakkaan sydämeen – infusoi näin

LUE MYÖS: Henri Halosen lasit särkyivät MM-kisamatkalla, ja odottamaton käänne kiteyttää baarimestarin työn luonteen

Tuomas Hämäläisen cocktail, jonka hän valmisti mysteerilaatikon aineksista. KUVA Anikó Lehtinen
Finalistien taidonnäytteitä. KUVA Anikó Lehtinen

LUE MYÖS: Cocktail, joka maistuu sourcream & onion -sipsille – näin tehdään baarimestari Sampsa Tukian suosikkidrinkki

Yllä: Opettele Whiskey Sour ja muut suositut drinkit resepteineen Avecin maksuttomassa cocktailkoulussa.


  • Tilaa Lehti

    Shaker
    Ideoita ja tarinoita tiskin takaa anniskelualan ammattilaisille.

    Tilaa Shaker