Koulutus

Restonomien koulutus monelle ravintola-ammattilaiselle tutulla Haagan kampuksella loppuu

Haagan kampus on rakennettu vuonna 1969. KUVA Haaga-Helia

Haaga-Helia-ammattikorkeakoulu luopuu Haagan kampuksestaan vuonna 2027. Suurin osa restonomikoulutuksesta siirtyy Pasilan kampukselle. Haaga-Helia etsii lisäksi uutta tilaa, johon restonomeille voidaan rakentaa showroom.

”Kampuksesta luovutaan rakennuksen korkean iän ja vuokrasopimuksen päättymisen takia. Haagan kampuksesta luopuminen tuottaa myös säästöjä, mutta ne eivät ole pääsyy muutokseen”, Haaga-Helian rehtori Teemu Kokko sanoo.

Restonomien on määrä muuttaa pois Haagan kampukselta syksyn 2026 aikana. Ennen muuttoa toiminta Haagassa jatkuu kuten tähänkin asti.

Rehtori Teemu Kokko toteaa, että haagalaisuuteen liittyy paljon muistoja, tunnelmaa ja omaa kulttuuria.

”Restonomikoulutuksen perinteitä ja tunnusmerkkejä vaalitaan myös tulevaisuudessa. Muutos on meille myös mahdollisuus kohottaa restonomikoulutuksen profiilia, tiivistää elinkeinoyhteyttä ja vahvistaa työelämälähtöistä opetusta”, Kokko sanoo.

Restonomikoulutuksen tutkintojohtaja ja Haagan kampusvastaava Risto Karmavuo on kaksinkertainen Haagan alumni.

”Tunnen toki haikeutta ja nostalgiaa Haagan kampuksesta luopumisesta, mutta nämä tilat on rakennettu 1960-luvun tarpeisiin ja silloiseen maailmaan. Nyt meillä on upea mahdollisuus rakentaa toimiva konsepti vastaamaan 2030-luvun osaamisia pitkälle tulevaisuuteen katsoen”, Karmavuo summaa.

Haagan kampuksen harjoituskeittiö palvelee Bocuse d’Or -kokkikilpailuun valmistautuvan Suomen joukkueen päämajana. Avec jututti Haagassa helmikuussa Kaisa Laanemäetä, joka on Suomen kisaedustaja Ismo Sipeläisen assistentti.

Kaisa Laanemäe poseerasi kuvia varten Haaga-Helian keittiötiloissa. Bocuse d’Or -harjoituskeittiö on seinän toisella puolella. KUVA Jaakko Sandqvist
Haagan kampuksella on ammattikorkeakoulun kumppanien nimikkotiloja, kuten nämä Aromin, Avecin, Eventon ja Shakerin nimikkoneukkarit. KUVA Jaakko Sandqvist


  • Tilaa Lehti

    Aromi
    Inspiraatiota ja hyötyä ruuan ja juoman ammattilaisille.

    Tilaa Aromi