Koulutus

Konditoria-alan huippukouluttaja Markku Vengasaho palkittiin

Markku Vengasaho palkittiin lauantaina Lappeenrannassa työstään konditoria-alan valmentajana. Palkintoperusteiden mukaan Vengasaho on toiminnallaan antanut positiivisen kuvan koko Kaakkois-Suomen alueesta.

Saimaa Gourmet -gaalassa palkittu, Saimaan ammattiopistossa Sampossa Lappeenrannassa lehtorina työskentelevä Markku Vengasaho vastaa Skills Finland ry:n lajipäällikkönä konditoria-alan valmennuksesta Worldskills- ja Euroskills-ammattitaitokilpailuihin.

Hän valmensi Suomen konditoria-alan kansainvälistä supertähteä Emeliina Papinniemeä, kun tämä voitti kondiittorilajin maailmanmestaruuden World Skills Competition -kilpailussa Abu Dhabissa 2017. Papinniemi oli myös Suomen ammattitaitomaajoukkueen paras (Best of Nation).

Tällä viikolla Vengasaho on mukana valmentajana Worldskills-kilpailun kondiittorilajissa Sveitsin Luzernissa. Kilpailuun osallistuu Oskari Takkinen, jolle kilpaileminen on jo tuttua. Vuosina 2017 ja 2018 hän voitti Rinkeli Grand Prix -kisoissa kultaa, samoin Taitaja-kilpailussa vuonna 2018.

Takkinen opiskelee Turun ammatti-instituutissa kondiittorimestariksi. Kilpailuihin valmistautuminen on osa kondiittorimestaritutkinnon opintoja. Lajikohtaista peruskauden valmennusta hän saa juuri Vengasaholta.

Maailman kovin suklaakilpailu, World Chocolate Masters käydään Pariisissa lokakuun lopussa. Fazer Café Kluuvikadun kondiittorimestari Eero Paulamäki on päässyt ensimmäisenä edustamaan Suomea suklaakilpailuihin.

”Meillä on Sampossa Paulamäen valmennustiimi ja vaikka hän on todella taitava ammattilainen, hän tarvitsee tiimiä keskustelukumppanikseen. Meidän tehtävämme on kannatella häntä, jotta hänellä olisi mahdollisuus puhjeta kukkaan”, Vengasaho sanoo.

”Uskon tiimityöhön ja meillä on erilaisia osaajia, jotka muun muassa testaavat eri suklaatekniikoita, hankkivat eri työvälineitä ja toimivat kilpailijan apukätenä, jotta hän voi keskittyä tekemiseen.”

LUE MYÖS: Uusia Fazer-kahviloita pulpahtelee tiuhaan – ”Menestyksen kulmakivi on erottautuminen”

Paljon annettavaa

Vengasahon päätyö Saimaan ammattiopisto Sampossa on puolitoista vuotta sitten aloitettu kondiittorimestarikoulutus. Oppilaat ovat kondiittorialan opettajia, yrittäjiä ja työntekijöitä.

”Koulutuksen kautta olen tutustunut ravintola-alaan ja uskon, että meillä kondiittoreilla on paljon annettavaa jälkiruokapuolelle, kuten esteettisyyttä ja kädentaitoa. Me opimme puolestamme kokeilta makuja, harmoniaa ja rakenteita. Minua kiinnostaa erityisesti maun ja taidon yhdistäminen.”

”Teemme yhteistyötä Suomen kokkimaajoukkueen kanssa, ja esimerkiksi team leader Katja Tuomainen oli meillä kouluttajana viime viikolla. Teimme suolaisia ja makeita kahvilatuotteita.”

Lappeenrannassa toimivan Saimaan ammattiopisto Sampon Skills-huippuvalmennusyksikkö tarjoaa konditoria-alan koulutusta yksilöllisillä opintopoluilla.

”Koulutuksiimme ovat osallistuneet alan ammattilaiset pääkaupunkiseudun huippuravintoloista. He tulevat meille täydentämään aikaisempaa osaamistaan. Kondiittorimestarikoulutuksen huippukouluttajina ovat toimineet muun muassa Jari Vesivalo, Olli Kuokkanen ja Toni Rantala.”

Sampossa alkaa keväällä 2023 uuden ajan Pastry Chef -koulutus. Koulutus toteutetaan eri teemoilla alan huippuosaajien ohjauksessa.

”Toiveeni on, että koulutus voisi koota osaajia yhteen ja oppisimme yhdessä vielä enemmän myös toisiltamme”, Vengasaho sanoo.

LUE MYÖS: Ravintolakonkari huolissaan: Opiskelijat passitetaan liian aikaisin työharjoitteluun

LUE MYÖS: Tero Laukkanen leimattiin tyhmäksi ja häiriköksi – nyt hän kertoo, miten nuorta työntekijää kannattaa kohdella


Ruokatoimijoiden yhteinen ponnistus

Saimaa Gourmet -gaalaa yritettiin järjestää jo kahdesti aikaisemmin, mutta vasta viime lauantaina odotettu ruoka- ja juomatapahtuma vihdoin toteutui. Gaalaan osallistui 57 hyvän ruoan ja juoman ystävää. Tapahtuman järjestivät yhteistyössä Chaîne des Rôtisseurs Karjala, Karjalan Keittiömestarit, Kymen Keittiömestarit sekä Munskänkarna.

Gaalan menusta vastasivat Chef Rôtisseur Lucas Carl, Vice-Conseiller Culinaire Ulla Liukkonen, Chef Rôtisseur Tero Ylä-Jussila sekä viinien valinnasta Saimaan Munskänkarna. Illallisen menussa hyödynnettiin paikallisia raaka-aineita.

Illallisen ohella osallistujille järjestettiin Makuja Etnan juurelta -viinitasting. Sisilialaisen Tenuta Ferratan viinitilan edustajan, Domenico Piazzan johdolla nautittiin viineistä, joihin Etnan laavajäännöksillä kasvavat rypäleet tuovat täyteläistä, lämmintä ja voimakasta makua.

Puheenjohtajat oikealta vasemmalle: Tuomo Puhakainen (Chaîne des Rôtisseurs Karjala), Ulla Liukkonen (Karjalan Keittiömestarit), Hanna Arminen (Kymen Keittiömestarit) sekä Munskänkarnan Juho Pylkkö. KUVA Kari Martiala


  • Tilaa Lehti

    Aromi
    Inspiraatiota ja hyötyä ruuan ja juoman ammattilaisille.

    Tilaa Aromi