Kahvilat

Suomen itäisin kahvila hakee kesäyrittäjää – ”Kyllä tästä työtä tekemällä palkkansa saa”

Entisessä asuntoproomussa on toiminut kesäkahvila 1980-luvun alkupuolelta lähtien, viimeiset 20 vuotta yrittäjä Tuija Laurosen ohjauksessa. KUVA Jarno Artika

Suomen itäisimmässä kylässä on avoinna tilapäisen kahvilayrittäjän pesti.

Ilomantsissa sijaitseva kahvilatila on entinen asuntoproomu, jota käytettiin 1950–70-luvuilla savottakämppänä.

Kahvilaa ympäröivä Möhkön kylä sijaitsee kahden kilometrin päässä Venäjän rajalta. Möhkössä on portti Suomen pienimpään, kuuden neliökilometrin kokoiseen Petkeljärven kansallispuistoon.

Kahvilaa 20 vuotta työntekijöidensä kanssa pyörittänyt Tuija Lauronen jatkaa yrittäjänä Möhkössä, mutta keskittää liiketoimintaansa majoitukseen sekä ohjelma- ja pitopalveluihin.

Yrittäjyyden lisäksi tarjolla on keskeinen paikka matkailu- ja kulttuuriyhteisön sydämessä, Lauronen sanoo.

”Ihmiskammoinen ei voi tässä työssä olla. Olemme tunnettuja lupsakasta asiakaspalvelusta, ja yhteistyö naapureiden kanssa on toimeentulon edellytys. Pieni mutta vireä matkailuyhdistyksemme järjestää aktiivisesti tapahtumia. Täällä voi olla tuhatkin ihmistä yhdellä tontilla samaan aikaan.”

Lauronen sanoo, että kahvilan maine pohjautuu pitkälti tuotteisiin, joita ei muualta löydä.

”Olemme kehittäneet omia kahvileipiä savottameininkiin sopivaksi. Kestosuosikkeja ovat esimerkiksi piikojen pahe, laiskan piian kakku tai sällin särvin. Yksi suosituimpia tuotteita on ollut Pikkaraisen Heimon paikallinen marjalimppari”, Lauronen kuvailee.

”Siihen on varauduttava, että sadepäivinä ja hiljaisena aikana voi tulla nollamyyntejä. Kompensaationa tapahtumien aikaan puhutaan tuhansien eurojen liikevaihdosta päivän aikana. Kultakaivos tämä ei ole, mutta kyllä tästä työtä tekemällä palkkansa saa.”

Savottakahvila Möhkön Manta

  • Pohjois-Karjalan Ilomantsissa, Suomen itäisimmässä kylässä Möhkössä.
  • Avoinna toukokuusta elokuuhun.
  • Myynnissä muun muassa kahviotuotteita, virvokkeita, jäätelöä, lahjatavaroita ja kalastuslupia.
  • Asiakkaat paikallisia asukkaita ja mökkiläisiä, bussiryhmiä sekä itsenäisiä matkailijoita.
  • Kahvilatilana 1950-luvulla rakennettu Möhkön Manta, jota käytettiin asuntoproomuna Ilomantsin savotoilla 1950–70-luvuilla.
  • Tilan omistaa Ilomantsin Museosäätiö, jolta kahvilayrittäjä vuokraa kahvilan.
  • Lisätietoja kahvilavuokrasta antavat Ilomantsin Museosäätiön Ulla Vartiainen (050-4098825) sekä Mantan Majatalon ja Mantan Luontopalveluiden yrittäjä Tuija Lauronen (040-8616373).

LUE MYÖS: Omassa kahvilassa saa tehdä mitä haluaa – Tomi Oksasen päivät ovat pitkiä mutta palkitsevia

LUE MYÖS: 12 erikoista baaria Suomesta – kierrä kaikki!

Vasemmalla Museoviraston kunnostamaa, ruukkialueen läpi kulkevaa kanavajärjestelmää. Keskellä Teatteri Möhkön katsomo ja proomukahvila Möhkön Manta. Koitajoki virtaa Suomen puolelle Venäjältä, joka näkyy taustalla. KUVA STC Tuotanto Oy

Möhkön Teatterin näyttämön ohi virtaa Koitajoki. KUVA Eija Irene Hiltunen


  • Tilaa Lehti

    Aromi
    Inspiraatiota ja hyötyä ruuan ja juoman ammattilaisille.

    Tilaa Aromi