Kilpailut

Johan Kurkelan pitää huomioida MM-kokkifinaalissa lapsetkin: ”Täysin uudenlainen kisatehtävä”

Kokkien maailmanmestaruuskisoiksi tituleeratun Bocuse d’Or -kilpailun finaali järjestetään Ranskan Lyonissa 22.–23. tammikuuta 2023. Toinenkin kahdesta kilpailutehtävästä on nyt julkaistu. Suomea edustaa Johan Kurkela, assistenttinaan Aino Kasanen.

Finaalissa on mukana 24 joukkuetta ympäri maailmaa. Jokainen joukkue tekee viisi ja puoli tuntia kestävän kilpailusuorituksen, jonka aikana valmistuu kaksi eri kilpailutehtävää.

Ensimmäisenä valmistuvassa tehtävässä valmistetaan 15 kappaletta kolmen ruokalajin menua, jonka pääraaka-aineena on kurpitsa ja kohderyhmänä lapset. Alkuruoan on oltava kylmä, pääruoka on lämmin ja siinä on kurpitsan lisäksi pakollisena raaka-aineena kananmuna. Jälkiruoassa korostuu ravintolamaisuus, ja siinäkin pakollinen raaka-aine on kurpitsa. 

Vaikka menu valmistetaan lapsikohderyhmälle, kilpailutehtävän arvioi kansainvälinen, ammattikokeista koostuva tuomaristo. Kilpailevien maiden kokkituomariston lisäksi tehtävän arvioi lapsista koostuva varjotuomaristo, jonka suosikki palkitaan kunniamaininnalla.

Ammattituomaristo arvioi ruuan normaalien kokkikisastandardien mukaan. Sen lisäksi jaossa on 20 pistettä annoksen hauskuudesta, yllätyksellisyydestä, tekstuureista ja muista ominaisuuksista, jotka voisivat miellyttää lapsia.

”Kolmen ruokalajin kurpitsamenun suunnittelu on ollut täysin uudenlainen kisatehtävä. Jo edellisessä finaalissa valmistettiin kolmen ruokalajin menu tomaatista, mutta lapsille suunnattu menu on Bocuse d’Orissa aivan uusi haaste. Se varmasti haastaa myös tuomarit: menun arvioijat ovat aikuisia alan ammattilaisia, joiden täytyisi asettua lasten asemaan ja pisteyttää annokset osaksi sen mukaan, mistä he ajattelevat lasten innostuvan”, pohtii Johan Kurkela.

Suomalaisuutta ja merikrottia

Toisena kilpailutehtävänä joukkueet valmistavat tarjoiluvadilla esiteltävän 15 hengelle valmistetun kilpailuruoan, jonka pääraaka-aineena on merikrotti, kampasimpukat ja sinisimpukat. Vatitehtävässä esitellään samalla oman maan ruokakulttuuria ja raaka-aineita.

Kilpailuruoka tehdään 15 hengelle ja se tarjotaan kilpailua varten suunnitellulta suurelta ja näyttävältä tarjoiluvadilta. Suomen vadin suunnittelee muotoilija Laura Meriluoto.

Merikrotti nostetaan vadille kahtena kokonaisena palana, jotka leikataan ja annostellaan tuomariston lautasille. Lisäksi vadilla nähdään kampasimpukkaa ja kaksi kasviksiin perustuvaa lisuketta. Sinisimpukoista ja kullekin maalle tyypillisistä palkokasveista tehdään lisuke, joka tarjoillaan erillisestä astiasta.

Merikrottitehtävä nostaa Bocuse d’Or -kisaajien maiden raaka-aineet ja niiden tarinat esiin. Tehtävässä vaaditaan käyttämään omia paikallisia, ruokakulttuurille tyypillisiä raaka-aineita ja tulkitsemaan oman maan perinteisiä reseptejä. Lisäksi näistä on osattava kertoa sekä tekstillä että suullisesti 20 maasta saapuvalle kansainväliselle tuomaristolle, joista suurimmalle osalle ruokakulttuurimme on tuntematon.

Suullinen tehtävä lankeaa Suomen tuomarin, Eero Vottosen harteille, jolla on kaksi minuuttia aikaa selvittää suomalainen traditio, joka on Kurkelan ja tiimin näkemyksen pohjalla.

Suomen joukkueen kisapäivä Bocuse d’Or -finaalissa on maanantai 23.1.

LUE MYÖS: Suomi meni jatkoon! Johan Kurkela odottaa Bocuse d’Or -loppukilpailua: ”Nyt vaan kahta kauheammin Lyonia kohti”


  • Tilaa Lehti

    Aromi
    Inspiraatiota ja hyötyä ruuan ja juoman ammattilaisille.

    Tilaa Aromi