Konjakki

Cocktail konjakista: Finalo on yhden raaka-aineen juomasekoitus, jota pariisilaisbaarissa tarjoillaan hanasta

Vaikka konjakki valmistetaan Ranskassa ja se yhdistetään vahvasti ranskalaisuuteen, ei sen kotimaa ole kärkisijoilla konjakin kulutuksessa. Ykkössijaa dominoi Yhdysvallat, jossa konjakki liitetään afroamerikkalaiseen kulttuuriin, rapmusiikkiin ja katutaiteeseen. Kiinassa konjakki on puolestaan kovassa huudossa yökerhoissa. 

Ranska on vasta viidenneksi suurin konjakin kuluttaja. Ranskalaisen baarimestarin, filosofin ja yrittäjän Rémy Savagen mukaan konjakin maine Euroopassa on edelleen vanhahtava. 

”Mielikuvaan liittyy metsästystä harrastava vanhempi mies, jolla on vaimo ja koira ja joka nautiskelee konjakkia nahkasohvalla.”

Uudet markkinat kuitenkin avaavat silmiä myös vanhalla mantereella. Esimerkiksi Nigeria ja Etelä-Afrikka ovat kasvavia kuluttajia. Savage itse vieraili lokakuussa Nigeriassa Lagos Cocktail Weekillä.

Konjakkitalot pyrkivät nyt puhumaan myös eurooppalaisille kuluttajille tehdäkseen tuotteensa jälleen tutuiksi. Savage työskentelee Pariisin lisäksi Lontoossa, jossa on hänen mukaansa tehty hyvää työtä vanhojen ranskalaisten tisleiden maineen raikastamiseksi. 

”Konjakkia, armanjakkia ja calvadosta on viety intensiiviseen, hip hopilla varustettuun ympäristöön makeassa naapurustossa ja hyödynnetty amerikkalaistyylisissä drinkeissä, kuten soureissa ja Old fashionedissä.”

A Bar with Shapes for a Name
Savagen Lontoon baari on luotu bauhausin hengessä. Uusi Pariisissa sijaitseva baari taas ammentaa art nouveaun estetiikasta. KUVAT Rémy Savage

Finaloa hanasta

Erityisesti cocktailien avulla konjakki saavuttaakin uutta asiakaskuntaa. Savagen mielestä konjakki on erittäin miellyttävä alkoholi cocktailien valmistukseen.

”Siihen ei tarvitse lisätä paljoakaan, jotta siitä saa aikaiseksi hyvän juoman. Se on varsin hienovarainen tuote, mutta jos sitä kunnioittaa ja sen kanssa leikittelee, siitä saa tehtyä erittäin hyviä cocktaileja.”

Kaikista Pariisin ja Ranskan huippubaareista voi Savagen mukaan odottaa löytävänsä muutaman konjakkipohjaisen cocktailin. Todennäköisimmin konjakkiin törmää klassikoissa, kuten Sidecarissa, Sazeracissa tai Corpse Reviver no 1:ssä. Se löytää tiensä myös kokeellisempiin sekoituksiin, joissa hyödynnetään moderneja tekniikoita. 

Savagen uusimmassa baarissa, Pariisin Bar Nouveaussa konjakkia hyödynnetään erityisesti aperitiivihenkisissä juomissa. Hänen omiin suosikkeihinsa kuuluu Fine a l’eau, joka on klassinen ranskalainen tapa nauttia konjakki yksinkertaisesti veden kera. 

Savagen versio Finalo juhlistaa rypäleitä tuomalla konjakin ja veden rinnalle happoa hapanrypälemehusta ja makeutta rypälesokerista. Hiilihapotettua juomaa tarjoillaan Bar Nouveaussa hanasta. 

”Rakastan sitä, koska siinä käytetään vain yhtä raaka-ainetta.”

Perinteisesti konjakki yhdistetään kahviin, suklaaseen ja vaniljaan. Savage kuitenkin toivoo, että konjakin pariksi kokeiltaisiin rohkeasti kaikenlaisia makuja. Hänen uransa aikana konjakin käyttö cocktaileissa ei ole juurikaan muuttunut, mutta hän uskoo tulevaisuudessa näkevänsä sitä yhä monipuolisemmissa juomissa. 

”Olen vakuuttunut, että tulevat vuodet ovat hyvin mielenkiintoisia.”

LUE MYÖS: VS, VSOP, XO tai XXO – konjakki on brandyjen superjulkkis


Rémy Savage

  • Lontoo, Iso-Britannia
  • Baarialan ikoniksi vuonna 2021 valittu visionääri, joka rakastaa taidetta ja filosofiaa ja pyrkii niiden avulla luomaan baarista ja cocktaileista mukaansatempaavia taidekokemuksia.
  • Työpaikka A Bar with Shapes for a Name ja Bar Nouveau
  • Aiempia työpaikkoja Artesian, Little Red Door
  • Top 3 konjakit: Martell, Delamain, Augier

A Bar with Shapes for a Name

  • Lontoossa sijaitseva baari, joka on rakennettu taiteen, arkkitehtuurin ja muotoilun kouluna toimineen Bauhausin innoittamana.

Miten erottautuu muista?

Baarin lähtökohtana on Saksassa toiminut taide- ja arkkitehtuurikoulu Bauhaus, jolla on ollut vahva rooli funktionalismin ja minimalismin synnyssä. Savage tiimeineen on pohtinut, miten näitä taidemuotoja hyödyntämällä saadaan luotua baari, jonka ydintehtävä on mahdollistaa hauskanpito ystävien kanssa. Baari ja sen jokainen huonekalu palvelee tarkoitusta ja kehittyy illan mukana. Listalla on kuusi talon cocktailia ja kuusi klassikkoa.

Suosituin konjakkicocktail? 

Konjakkia ja vodkaa yhdistävä versio Espresso Martinista. Konjakki, vodka, sokeri ja vesi valutetaan vastajauhetun kahvin läpi ja tarjoillaan jäillä.

Millainen konjakkivalikoima?

Minimalismin hengessä myös alkoholivalikoima on rajallinen ja käsittää vain 20 pulloa, jotka on valittu sokkomaisteluissa yhdessä vieraiden kanssa. Tällä hetkellä konjakkina on Martell, mutta se saattaa vaihtua, jos seuraavassa maistelussa suositaan jotain muuta tuotetta.

Osoite: 232 Kingsland Rd, Whitmore Estate, London E2 8AX

Some: @a_bar_with_shapes_for_a_name

Finalo
Finalo. KUVAT Rémy Savage

Finalo

3 cl Martell V.S. konjakkia

1,5 cl verjuisia eli hapanrypälemehua

1 cl rypälesokerisiirappia

6 cl vettä

Lasi pikari tai viinilasi

Valmistustapa hiilihapotus

Koriste ei koristetta

Sekoita kaikki raaka-aineet ja jäähdytä. Hiilihapota. Tarjoile kirkkaan jääpalan kera.

Lähde: The Bureau National Interprofessionnel du Cognac


  • Tilaa Lehti

    Shaker
    Ideoita ja tarinoita tiskin takaa anniskelualan ammattilaisille.

    Tilaa Shaker