Ravintolat

Texmex pitää pintansa Helsingissä – 30-vuotias ravintola Iguana on nähnyt trendien tulevan ja menevän

Lisko seikkaili Iguanan logossa 1990-luvulla. Alhaalla olevassa valokuvassa näkyy Iguanan baaritiski vuodelta 2000. KUVA Päivi Tuovinen

Vihreä sarjakuvahahmo herättää hilpeyttä ja innostusta Keskuskadulla. Iguanan yrittäjä Ziya Bilici esittelee ravintolansa vanhaa logoa, joka oli käytössä vielä 2000-luvun alussa.

”Tämä 1990-luvun tyyli olisi taas muodikasta”, Helsingin Uutisten valokuvaaja kehuu aurinkolasipäistä liskoa.

Texmex-ruokaa tarjoava Iguana on nähnyt monien trendien menevän ja tulevan.

”Tämän vuoden lokakuussa tuli kuluneeksi 30 vuotta ensimmäisen paikan avaamisesta”, Bilici sanoo.

Parhaimmillaan Iguana-ravintoloita oli yhtä aikaa neljässä eri paikassa. Keskuskadun lisäksi jäljellä on vielä Mannerheimintien ravintola.

1990-luvulla ravintoloissa käyneille texmex voi olla lämminhenkistä nostalgiaa. Nuoremmille polville se on tuttua ruokaa, johon on saatu ensikosketus jo kotona. Sekä Iguanasta että vuonna 1991 perustetusta Santa Fé -ravintolasta kerrotaan, että texmexissä on sukupolvia yhdistävää voimaa.

”Mansikkamargarita taitaa olla monelle ensimmäinen ravintolasta ostettu drinkki. Perinne siirtyy äidiltä tyttärelle”, Iguanan ravintolapäällikkö Oskar Domingo esittelee tequila-pohjaista juomaa, jota myydään paljon myös kokonaisina kannuina.

Iguana on yhä nuorten suosima juhlapaikka etenkin viikonloppuiltaisin.

Aleksanterinkadun Santa Fén omistaja Henri Klimscheffskij sanoo, että texmexin kultakautta kesti 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen puoliväliin.

”Silloin ravintola oli täynnä läpi viikon, myös sunnuntaisin. Ravintoloissa käynti alkoi muuttua, kun Helsinkiin avattiin paljon uusia paikkoja, ja ihmiset alkoivat kokeilemaan entistä enemmän uusia ravintoloita. Texmex on yhä suosittua.”

Teksti jatkuu kuvan jälkeen.

Yrittäjä Ziya Bilici, kokki Tanja Laakkonen ja ravintolapäällikkö Oskar Domingo juhlivat Iguana-ravintolan 30-vuotista historiaa. KUVA Päivi Tuovinen
Iguanan tyylinäyte papu-nachoista, kanasalaatista ja quesadilloista. KUVA Päivi Tuovinen

Kasvisruuan edelläkävijä

Texmex tarkoittaa yhdysvaltalaista ruokaa, joka on saanut vaikutteita Meksikosta. Klimscheffskij sanoo, että Santa Fén tyylissä korostuu enemmän Meksiko.

Santa Fén suosituimpia annoksia ovat kanafajitat, Nachos Supreme ja Pedron pihvi. Kilpailijoista ravintola eroaa tarjoamalla myös lammasta.

”Monen annoksen reseptit ovat pysyneet samanlaisina 1990-luvulta lähtien. Joissain annoksissa mausteiden määrää on nykyään lisätty”, Klimscheffskij kertoo.

Iguanan Domingo pohtii, että 1990-luvulla harva olisi pitänyt tuoreen korianterin mausta.

”Iguanan suosituimpia annoksia ovat olleet Chicken Burrito ja Fajitas.”

Juustolla täytettyjä tortilloja eli quesadilloja on myyty viime vuosina ”hulluna”.

”Se osuu hinnan ja koon puolesta alku- ja pääruuan väliin. Quesadilla menee vaivihkaa juoman kanssa.”

Bilici arvioi, että Iguana on yksi harvoista Helsingin keskustan ravintoloista, joissa on ollut sama konsepti ja omistaja yli 30 vuoden ajan. Kasvisruuassa Iguana on ollut edelläkävijä.

”Meillä on ollut alusta asti kasvisversio jokaisesta ruoasta”, Bilici sanoo.

”Harvinaista se oli vielä 2000-luvun alussakin, kun aloitin täällä työt”, Domingo muistelee.

Teksti jatkuu kuvien jälkeen.

Teemu Penttilän tarjoilema Chicken Fajitas ja Nachos Supreme kuuluvat Santa Fé -ravintolan suosituimpiin annoksiin. Terttu Rautiainen sanoi ravintolan tunnelman tuovan vahvasti mieleen 1990-luvun. KUVA Päivi Tuovinen
Nachos Supreme tehdään Santa Féssa itse tehtyyn juustokastikkeeseen. KUVA Päivi Tuovinen

Kova luotto ysäribrändiin

Sombrero-päähineet ovat kuuluneet aina texmex-paikkojen sisustukseen.

”Vanhin sombrero on isäni Meksikon olympialaisista vuonna 1968 tuoma. Tavoittelemme ravintolassa ja sisäpihan kesäterassilla meksikolaisen kylän tunnelmaa. Ei haittaa, vaikka tuolit olisivat vähän vinossa”, Klimscheffskij pohtii.

”Santa Fe pitää pintansa, koska erilaiset kulttuurit kiehtovat ihmisiä. Ihmiset pitävät ravintolan luolamaisesta ja idyllisestä tunnelmasta”, sanoo ravintolapäällikkönä vuodesta 2002 toiminut Sanna De La Cruz.

Luotto 1990-luvun texmex-brändiin on kova. Siitä kielii muun muassa uusittu Santa Fé -baari, joka avataan syksyn aikana ruokaravintolan viereen.

Savitaipaleelta kotoisin oleva Terttu Rautiainen, 42, valitsi Santa Fén lounaspaikaksi, koska nimi oli tuttu takavuosilta.

”Ravintola tuo mieleen 1990-luvun. Pikkuisen kaipaisi päivitystä”, hän arvioi.

Teksti jatkuu kuvan jälkeen.

Cantina West täytti 25 vuotta 10. lokakuuta 2015. Kuvassa näkyy Sakke Järvenpään suunnittelema osa ravintolasta. KUVA Arkisto/Jussi Vehkasalo

Arrrriba!

Helsingin vanhimpana texmex-ravintolana pidetään vuonna 1990 avattua Cantina Westiä. Se tunnettiin muun muassa Sakke Järvenpään suunnittelemasta sisustuksesta ja tequilaa myyneistä slammer-tytöistä.

”Pitkään venytetty, korkealta ja kovaa huudettu ”arriba” tarttui taatusti kaikkien Cantina Westissä 1990-luvulla vierailleiden korviin madon lailla”, kanta-asiakas muisteli Helsingin Uutisten haastattelussa vuonna 2019 ennen ravintolan sulkemista.

Samoihin aikoihin päättyi myös vuonna 1995 perustetun Colorado-ravintolan tarina Helsingissä.

Käpylän Cactus laittoi lapun luukille vuonna 2020.

Uudempiin texmex-tulokkaisiin kuuluu Triplassa toimiva Pancho Villa. Meksikolaistyyliseksi pikaruoaksi itseään mainostava Taco Bell -ketju rantautui Helsinkiin syksyllä 2017.

Valtakunnallisesti yksi tunnetuimmista texmex-ketjuista on S-ryhmän Amarillo. Helsingissä se avattiin ensin Mikonkadulle 1999. Nykyisin pääkaupungin ainoa Amarillo sijaitsee Aleksanterinkadulla, lähes Santa Fén ja Iguanan naapurissa. Ravintolan erikoisuus on kahdeksan hengen The Table -pöytä, josta voi varata paikan itselleen tuntemattomien ruokailijoiden seuraan.

LUE MYÖS: Tyly tuomio sushibuffeteille – japanilaisen keittiön suomalainen mestarikokki paljastaa kolme inhokkipalaansa

LUE MYÖS: Uusi ravintola vie sadan vuoden takaiseen Helsinkiin – tällainen on Sekel

Mex-Ital kuului Ziya Bilicin omistukseen vuodesta 1992 lähtien. KUVA Päivi Tuovinen


  • Tilaa Lehti

    Aromi
    Inspiraatiota ja hyötyä ruuan ja juoman ammattilaisille.

    Tilaa Aromi