Vaikuttaja

Suomen palkituin sommelier Samuil Angelov: Ravintolatyössä ADHD voi olla valtava voimavara

Kaksinkertainen EM-semifinalisti ja kolminkertainen Suomen mestari. Samuil Angelovia ei turhaan tituleerata Suomen palkituimmaksi sommelieriksi. Myös hänen johtamansa ravintolan Murun huikea yli 850 viiniä sisältävä viinilista on kerännyt kansainvälistä tunnustusta ja saanut Wine Spectator -lehden kunniamaininnan.

Angelov tunnetaan Murua, Pastista, Finnjäveliä, Fiascoa, Sue Elleniä ja Villa Lillaa pyörittävän ravintolayhtiön osaomistajana, toimitusjohtajana ja ravintoloitsijana. Menestystä on siivittänyt Angelovin intohimoinen suhtautuminen viineihin sekä halu tehdä asiat koko ajan paremmin ja paremmin. Taannoin Angelov sai vahingossa tietää, että työkaverit kutsuvat häntä salaa ”Höyryksi”. Hetken aikaa lempinimen suutuntumaa tutkittuaan, totesi hän sen melko puhdaspiirteiseksi, jopa antavaksi – tai ainakin erittäin osuvaksi.

Kun Angelovin pojalla todettiin kolme vuotta sitten ADHD eli keskittymisen ja tarkkaavuuden häiriö, vaimo mainitsi, ettei omena ole tainnut pudota kauas puusta. Angelov hakeutui tutkimuksiin, ja jo toisen psykologikäynnin aikana tuli selväksi, että hänelläkin on ADHD.

Tämä ei ollut järkytys kenellekään. Angelov kertoi diagnoosistaan kollegoilleen ja työntekijöilleen heti. He kohauttivat asialle olkiaan ja totesivat homman olleen jo aikoja sitten selvä ilman virallista diagnoosiakin.

Kaikki eivät kuitenkaan suhtaudu ADHD:hen yhtä ihanteellisesti. Se harmittaa Angelovia.

”Ollessani eräässä ravintolassa vierailevana tähtenä minua varoiteltiin kokista, jolla on ADHD. Vastasin arvostelijalle tyynesti, että mahtava juttu. Minullakin on muuten ADHD”, Angelov naurahtaa ja kertoo kyseisen kokin olevan nyt töissä eräässä helsinkiläisessä huippuravintolassa.

”Lempipaikkani on hieman kaoottinen serviisi, kun ilmassa leijuu jatkuvasti pieni vaaran tuoksu.”

Vitosen oppilas yllätti tutkijat

Monilla menestyneillä liikemiehillä, huippu-urheilijoilla, jopa Albert Einsteinillä epäillään olleen ADHD. Angelov tunnistaa ADHD-piirteitä myös tunnetuissa ravintolayrittäjissä ja alan mestareissa. Näitä ihmisiä yhdistää menestyksen lisäksi myös se, että heille on annettu vastuuta ADHD:sta huolimatta.

Moni ajattelee, etteivät ADHD-diagnoosin saaneet ihmiset kykene kantamaan pienintäkään vastuuta, vaikka päinvastoin sopiva määrä haastetta saa heidät kukoistamaan.

”Minun lempipaikkani on hieman kaoottinen serviisi, kun ilmassa leijuu jatkuvasti pieni vaaran tuoksu. On paljon tekemistä, ja jatkuvasti pitää miettiä sataa asiaa yhtä aikaa. Kun sellaisen illan onnistuu hoitamaan hienosti ja saa vielä asiakkaalta hyvää palautetta, on se parasta, mitä tiedän.”

Koulussa Angelov oli kympin oppilas niissä aineissa, jotka häntä kiinnostivat ja joiden opettajien kanssa hän tuli hyvin toimeen, ja vitosen oppilas aineissa, joiden opettajien kanssa ei synkannut. Yksi vitosen aine oli venäjä. Kieli, jota Angelov puhuu bulgarialaisen isänsä ansiosta luontevasti.

”Osallistuin ysiluokan lopussa erään yliopiston tutkimukseen, johon valittiin kympin, seiskan ja vitosen oppilaita keskustelemaan venäjäksi. Olin ainut, joka pystyi suoriutumaan koko keskustelusta venäjäksi. Tutkijat totesivat, että heidän hypoteesinsa meni ansiostani aivan mönkään.”

Samuil Angelov
Kun Samuil Angelov sai ADHD-diagnoosin, se ei yllättänyt ketään. KUVA Sami Repo

Yläkoulun jälkeen Angelov hakeutui kokkikouluun, mutta totesi pian, ettei täyttänyt kokkina omaa korkeaa vaatimustasoaan. Armeijan käytyään hän hakeutui salin puolelle, jossa viinit alkoivat kiehtoa. Hän opiskeli itselleen WSET-viinitutkinnon ja osallistui viinimestarikoulutukseen. Viini alkoi virrata kuohuen ja johdatti Angelovin ensin sommelieriksi Fishmarketiin ja myöhemmin Palaceen, Kämp-ravintoloihin sekä Savoyhin.

”ADHD:n ansiosta pystyin ylifokusoimaan eli uppoutumaan viineihin hyvin voimakkaasti ja imemään kiinnostavaksi kokemastani asiasta paljon tietoa nopeasti.”

Aivojen motivaatio- ja palkitsemiskeskus ei aktivoidu ADHD-ihmisillä yhtä herkästi kuin muilla. Kiinnostavat ja mieluisiksi koetut asiat kuitenkin pystyvät pitämään aivojen dopamiinitasoa korkealla, jolloin ADHD-ihminen jatkaa mielellään kyseistä puuhaa ja uppoutuu siihen täysin – ylifokusoituu. Siksi on erityisen tärkeää, että ADHD-ihminen löytää työn, jossa hän saa toteuttaa intohimoaan. Silloin hän voi saavuttaa paljon.

Deadline on tehty ylitettäväksi

Viinin ohella asiakaspalvelu on aina ollut Angelovin intohimon kohde. Suosittua Muru Dining -ravintolarypästä pyörittävän miehen ei todellakaan tarvitsisi enää häärätä kädet savessa, mutta Angeloville se on henkireikä.

”Minulla oli kerran laite, joka mittasi sydämeni sykettä vuorokauden ympäri. Selvisi, että kiireisenäkin iltana salissa sykkeeni on lähellä leposykettä, vaikka liikun paljon, kun taas toimistossa sykkeeni on koholla, vaikka vain istun. Itse tulkitsin asian niin, että salissa olen omimmillani, kun taas toimistossa kökkiminen ei ole minua varten.”

Angelov kokee, että ADHD:n ansiosta hän jaksaa päivästä toiseen pyörittää palapelimäistä serviisiä ja hoitaa asiakaspalvelun huippuhyvin. Hänelle kaikki, mitä asiakas pyytää, on lähtökohtaisesti mahdollista, ja hän painottaakin ratkaisukeskeisyyden merkitystä asiakaspalvelussa.

Halu tehdä koko ajan enemmän ja koko ajan paremmin yhdistää ADHD-ihmisiä.

”Ravintola-alaa voi hyvin verrata urheiluun: toiston määrä on valtava ja sitä tarvitaan, jos haluat kehittyä huippuunsa. Toisto voi alkaa puuduttamaan, jos ei pysty löytämään sen lomasta keinoja, miten asioita voisi tehdä tehokkaammin ja onnistua paremmin. Tässä ADHD auttaa. Sen ansiosta pystyn näkemään eri kombinaatiot selvemmin.”

Ikäviä toimistohommia Angelov pyrkii siirtämään niin pitkään kuin mahdollista. Kiireen luominen saa hänet terästäytymään, ja tylsätkin asiat sujuvat paineen alla jouhevasti.

”Pöytäkirjojenkin tekemistä siirrän aina deadlineen ja sen ylikin. Silloin pääni toimii kirkkaimmin ja keksin luovia tapoja päästä tylsästä hommasta äkkiä eroon.”

Samuil Angelov
ADHD voi olla voimavara, Samuil Angelov sanoo. KUVA Sami Repo

Rähiseminen tuotti dopamiinia

Eräässä tutkimuksessa mitattiin lasten kykyä ajatella innovatiivisesti pyytämällä heitä suunnittelemaan uusia leluja. ADHD-lasten luomukset olivat omaperäisiä, eivät kopioita jo keksityistä leluista. Syynä tähän on tutkijoiden mukaan harhailevat ajatukset eli niin kutsuttu ”lepotilaverkosto”, joka on aktivoitunut, kun ihminen tekee jotain luovaa. ADHD-ihmisten on vaikea sammuttaa lepotilaverkostoa. Tällöin mieleen saattaa juolahtaa myös hyödyllisiä ajatuksia. Nämä ajatukset Angelov pyrkii kirjoittamaan puhelimensa muistioon ja hyödyntämään niitä tarpeen vaatiessa.

”Kun Muru avattiin aikoinaan, meillä ei ollut kuin ravintolasali ja yksi viinikaappi, jonne mahtui 100–150 pulloa. Kolmantena päivänä kysyin remppamieheltä, voisiko viinikellarin sijoittaa katonrajaan. Siitä syntyi Murun legendaarinen viinivintti.”

Angelov on myös suunnitellut ravintoloihinsa valaisimia. Esimerkiksi Pastiksen kupolilamput ovat oikeasti salaattikulhot, jotka Angelovin äiti on päällystänyt ikonikullalla. Myös Pastiksen pöytäjärjestyksessä näkyy Angelovin kädenjälki.

”Kun Pastista remontoitiin, kysyin sisustussuunnittelijalta, voisimmeko hyödyntää ravintolan todella leveitä ikkunalautoja ja tehdä loosseja ikkunakulmiin, jotta säästäisimme tilaa. Nyt meillä on ihan fantastiset loossit”, Angelov iloitsee.

ADHD-diagnoosin jälkeen Angeloville tarjottiin lääkitystä, johon hän suostui lähinnä muiden ihmisten vuoksi. Hän kokee, että ADHD vaikuttaa ennemmin ympäristöön kuin ADHD-ihmiseen itseensä. Sama pätee lääkitykseen: parin vuoden aikana Angelov ei ole kokenut, että lääkitys olisi tyrehdyttänyt hänen kekseliäisyyttään tai muuttanut häntä yleisesti ihmisenä, mutta se on auttanut häntä vuorovaikutustilanteissa vähentämällä hänen konfliktiherkkyyttään. Hermot ovat nyt hieman pidemmät kuin ampiaisella syksyisin.

”ADHD:n ansiosta pystyin uppoutumaan viineihin hyvin voimakkaasti ja imemään paljon tietoa nopeasti.”

”Nuorempana sain dopamiinipuuskia, kun sain kunnolla kaivaa verta nenästäni. Edelleenkin hermostun aika nopeasti mutta myös lepyn nopeasti. Saatan myös olla todella pitkävihainen, erityisesti jos koen, että joku on kohdellut minua tai muita epäreilusti. Saatan yhtäkkiä kaivaa todella kaukaisia asioita ja piikitellä niistä.”

Jos ADHD pelaisi rulettia

ADHD-lääkkeet ovat amfetamiinipohjaisia. Tämä johtuu siitä, että amfetamiinin vaikutus on ADHD-ihmisillä päinvastainen kuin yleensä – heitä se rauhoittaa.

”ADHD-ihmisellä on tunne, niin kuin päässä olisi jatkuvasti kymmenen eri kanavaa päällä ja jokaisesta pyörisi sata eri ohjelmaa. Minua se ei varsinaisesti ole häirinnyt, mutta ulkopuolelle se on voinut näyttää siltä, ettei minua kiinnosta muiden ajatukset tai etten kuuntele, mitä he sanovat”, Angelov pohtii.

Viime kevät oli ravintola-alalla raskas. Koronan jälkipyykki, Ukrainan sodan aiheuttama inflaatio ja turismin vähentyminen ovat laittaneet monen Angelovin kollegan ravintolan ovet säppiin. Sitä on ollut raskasta seurata sivusta, ja Angelov on ollut sairauslomallakin uupumuksen vuoksi. Suunta on kuitenkin ylös ja eteenpäin. ADHD-ihmisillä kun on kyky unohtaa murheet nopeasti. Vastoinkäymisissä on turha velloa.

”Jos ADHD pelaisi rulettia, se laittaisi kaikki merkit yhteen kohtaan. Toivoisi parasta, pelkäisi pahinta eikä paljoa taakseen tuijottelisi.”

Jokaisen ADHD näyttäytyy erilaisena, ja siksi Angelov haluaakin korostaa, että tämä on hänen kokemuksensa ja tarinansa. Jollekin toiselle henkilölle ADHD saattaa olla haastavampi, eikä onnistumisia välttämättä tule suurista ponnisteluista huolimatta. Angelov kuitenkin toivoo, että ADHD:sta uskallettaisiin puhua entistä avoimemmin ja katse kääntyisi sen aiheuttamista ongelmista mahdollisuuksiin.

”ADHD-ihmiset ovat usein persoonia, joiden kanssa toimeen tuleminen vaatii hieman enemmän. He ovat kuitenkin myös todella tehokkaita, sinnikkäitä ja pitkäaikaisia työntekijöitä, jos ravintola-ala vain on heidän juttunsa.”

ILMOITA PRO-EHDOKAS: Ravintola-ammattilaisten PRO-haku käy kuumana – kolme suomalaista huipputekijää kertoo palkinnon merkityksestä


Samuil Angelov

  • Muru Diningin toimitusjohtaja, Murun ja Pastiksen sommelier ja ravintoloitsija. Ollut mukana perustamassa Muru Baby Food oy:ta.
  • Syntynyt vuonna 1979. Paljasjalkainen helsinkiläinen.
  • Harrastukset puutarhanhoito ja nikkarointi. Aktiivisesti mukana lapsensa jääkiekkoseuran toiminnassa sekä kansainvälisessä sommelieryhdistys ASI:ssa.

LUE MYÖS: Somppakoulu, osa 1: Näin kohtaat ravintola-asiakkaan, joka ei tunne viinejä


  • Tilaa Lehti

    Aromi
    Inspiraatiota ja hyötyä ruuan ja juoman ammattilaisille.

    Tilaa Aromi