Pääkirjoitus

Pääkirjoitus: Klassikkoravintolalla on tärkeä tehtävä turbulensseissa

Vuoden lopussa sähköpostiin kilahtelee trendiraportteja. Ne listaavat ilmiöitä, jotka kannattaa ottaa nyt tarkempaan seurantaan.

Trendien perässä liihottaminen on kiinnostavaa, mutta niiden rinnalle tarvitaan myös maadoittavia tekijöitä. Ihmisiä, asioita ja paikkoja, jotka palauttavat jalat sopivasti maan pinnalle ja rauhoittavat mielen turbulenssien keskellä.

Minulle sellaisia paikkoja ovat klassikkoravintolat. Viihdyn näissä ikonisissa maamerkeissä ja ihailen sitä, miten ne ovat onnistuneet säilyttämään asemansa vuosikymmenestä toiseen trendipuhurien keskellä. Tarvitsen näitä positiivisia aikakapseleita, joiden ovesta sisään astuessa tulee tarve heittää kännykkä laukkuun, jotta voin laskeutua nauttimaan pettämättömistä klassikkoannoksista.

Nautin myös näiden ravintoloiden omintakeisesta tunnelmasta. Sen voi saada aikaan boheemi kanta-asiakas, hieman rispaantunut sisustus tai ulko-oven pielessä nököttävä narikka. Se, mikä näitä ravintoloita yhdistää, on tähtiluokan palvelu: hienovarainen asiakkaan eleiden huomiointi, oikea ajoitus, kohtelias mutta sopivan tuttavallinen puhuttelutyyli.

Tähtiluokan palvelu on taitolaji, joka sykähdyttää aina. Lajin taitureita ei kasva joka puussa, mutta sen mestariluokkaa edustavat hovimestarit, joiden ammattikunta on vuosien saatossa harventunut. Presidenttejä viidellä vuosikymmenellä palvelleille Erdal Bedretdinille ja Olavi Virtamolle asiakkaan palvelu on ollut aina kunnia-asia. Se viedään joka kerta tyylillä loppuun saakka. Nostankin nyt oman ilmiölistani kärkeen hovimestarit, joiden taidoille on tässä ajassa tilausta.

LUE MYÖS: Miten selvitä 125 vuotta? Näin Salve sen teki – epätrendikkäät ravintolat ovat nyt trendikkäitä

LUE MYÖS: Helsinkiin aukesi ravintola, joka aikoo olla pystyssä 85 vuotta – tällainen on Café Savoy


  • Tilaa Lehti

    Aromi
    Inspiraatiota ja 100% hyötyä ruuan ja juoman ammattilaisille.

    Tilaa Aromi