Ravintolat

Helsinkiin aukesi ravintola, joka aikoo olla pystyssä 85 vuotta – tällainen on Café Savoy

Helsinkiin, ravintola Savoyn katutasoon avautui uusi, matalamman kynnyksen Café Savoy. Vastoin valtavirtaa Café Savoy ei perustajien mukaan nojaa mihinkään trendiin. Päinvastoin ravintola pyrkii olemaan täysin ajaton. Ravintolan tyyliä suunniteltaessa päämääräksi päätettiin, että ravintolan täytyy näyttää siltä, että se on ollut Etelä-Espalla 30 vuotta, kertoo ravintolan omistavan Financier Groupin luova johtaja Saku Tuominen.

”Tarkoitus on olla tässä seuraavat 85 vuotta. Siksi emme seuraa mitään trendejä, ja kaikki raaka-aineet ja materiaalit on valittu niin”, Tuominen kertoi avajaisissa.

Teksti jatkuu kuvien jälkeen. Suurenna kuvat klikkaamalla. KUVAT Outi Tuomivaara

Café Savoylle on helppo ennustaa kiinnostusta, sillä klassikko-Savoyn hintataso on useimpien ulottumattomissa. Alakerran Caféssa sen sijaan hinnat pyritään pitämään suhteellisen maltillisina. Neljän ruokalajin illallismenu maksaa 65 euroa ja kolmen ruokalajin lounas vajaa neljäkymppiä.

”Savoy on yksi merkittävimpiä ravintolabrändejä. Emme halunneet tehdä Café Savoysta sen kopiota vaan 2020- tai 2030-luvun version siitä, mitä Savoy on joskus ollut. Haluamme, että ravintola on helposti lähestyttävä.”

Kuten Savoyssa, myös Caféssa vaikuttaa chef patron Helena Puolakka. Keittiöpäälliköksi siirtyi yläkerrassa kahdeksan vuotta kokannut Matias Poutiainen. Ravintolapäällikkönä toimii Lotta Mettovaara, jolla on viiden vuoden kokemus Basbasista.

”On innostavaa nähdä uuden sukupolven ravintolatekijöitä meidän tiimissä”, Puolakka kertoo.

Työvoimapulan aikaan edes Café Savoyhin ei ollut aivan suoraviivaista koota sopivaa tiimiä, ja siksi siirtoja tehtiin myös Savoysta. Yhteistyötä tehdään yläkerran ravintolan kanssa muutenkin: Café Savoyssa on saatavilla viinejä Savoy koko legendaarisen laajalta viinilistalta.

Ruokatyyli nojaa Etelä-Ranskaan, ja Puolakan sanoin Caféssa pyritään tekemään ”mutkatonta ruokaa, vähän kuin olisi mummon luona kylässä”. Aika hemmetin taitavan mummon.

LUE MYÖS: Tiesitkö, että Helsingin paraatipaikalla surisee mehiläistarha? Ravintola Savoyn katolla on kiehtova maailma

LUE MYÖS: Savoy rymistelee: 7. kerros remontoidaan, katutasoon kokonaan uusi ravintola – ”Tulee olemaan kaukana skandinaavisesta minimalismista”

Suurenna kuvat klikkaamalla. KUVAT Outi Tuomivaara

Oikaisu 7.11. klo 9.57: Ravintolapäällikkö Lotta Mettovaara on aiemmin työskennellyt Basbasissa, mutta ei siirtynyt sieltä suoraan Café Savoyhin.


  • Tilaa Lehti

    Aromi
    Inspiraatiota ja hyötyä ruuan ja juoman ammattilaisille.

    Tilaa Aromi