Työhyvinvointi

Onko sinulla eri rytmi kuin työkaverillasi? Markku Kosonen vinkkaa, miten tiimin saa loistamaan

Kiivastahtisessa työympäristössä arvostetaan usein nopeaa toimintaa. Markku Kososen mukaan olisi kuitenkin tärkeää, että tiimistä löytyy erilaisilla rytmeillä toimivia ihmisiä.

”Jos kaikki ovat todella nopearytmisiä, saatetaan toteuttaa keskeneräisiä juttuja ennen kuin ne on pohdittu loppuun. Silloin tulee myös aika paljon virheitä.”

Pelkästään eritahtisten ihmisten yhteen saattaminen ei riitä, vaan rytmit on huomioitava myös prosesseissa. Usein nopea ja kovaääninen saa ideansa herkemmin kuuluviin kuin pohdiskelevan ja rauhallisen temmon omaava. Tätä voi välttää esimerkiksi pyhittämällä palavereissa tarpeeksi aikaa hiljaisuudelle ja miettimiselle, jolloin myös hitaammin toimivat pääsevät kukoistamaan. Mitä useampia erilaisia ideoita saadaan pöytään, sen luovempia ratkaisuista kehittyy.

”Silloin on suuri todennäköisyys, että ne hyvät ideat jalostuvat vielä vähän paremmiksi.”

Vaikka prosessit olisivat kunnossa, saattaa kiire näivettää luovuuden ja harkitun päätöksenteon. Kososen mukaan olisi tärkeää tiedostaa tiimiläisten rytmien lisäksi myös työn tahti. Usein kiireisin sesonki on juuri se aika, jolloin pitää pystyä eniten hidastamaan.

”Kun täytyy tehdä nopeita päätöksiä, on myös pysähdyttävä miettimään ja katsottava ulkopuolelta, teemmekö nyt oikeita asioita.”

Jotta hidastamista vaativat hetket ja tiimiläisten erilaisuuden voi tunnistaa, on asia ensin tiedostettava. Kosonen haastaa työntekijöitä itseään puntaroimaan omia käyttäytymismallejaan. Itsetutkiskelun lisäksi näkemyksiä kannattaa kysellä lähipiiristä. Jos asiasta puhuminen työpaikalla ei tunnu alkuun luontevalta, voi mielikuvia kysellä kotona tai harrastuksissa.

”Kannattaa myös pohtia, toimiiko eri ympäristöissä eri tavoilla. Onko se tiedostamatonta, entä onko se hyvä vai huono? Olisiko parempia tapoja toimia?”

Lisäksi johtajan kannattaisi myös työpaikalla avata keskustelua niin, että kukin pääsee omien ominaisuuksiensa äärelle.

”Kun tunnistetaan erilaisuuksia, päästään hyödyntämään niitä ja vältetään väärinymmärrykset.”

”Jos näistä ei keskustella, asiat etenevät itsekseen eivätkä johdetusti. Kun tunnistetaan erilaisuuksia, päästään hyödyntämään niitä ja vältetään väärinymmärrykset.”

Väärinymmärryksiä voi syntyä esimerkiksi siitä, että ihmiset vastaavat viesteihin erilaisella vauhdilla. Pahimmillaan erirytmisyys saatetaan tulkita arvostuksen puutteena, vaikka kyse onkin vain toisenlaisesta tavasta toimia. Kun kaikilla on tiedossa, minkälaiset odotukset esimerkiksi viesteihin vastaamiseen on, ei synny turhaa stressiä. Se vaikuttaa suoraan työhyvinvointiin.

Kososen mukaan pelisäännöissä olisi hyvä ottaa huomioon myös työ- ja vapaa-ajan suhteen määrittäminen.

”Halutaanko kuormittaa viesteillä viikonloppuisin ja iltaisin? Se vaikuttaa myös palautumiseen ja nukkumiseen.”

Unta hankaloittaa myös nopearytminen työpäivä, jonka aikana aivot eivät pääse palautumaan. Kun päivällä ei pidä taukoja, käyvät aivot illalla ylikierrroksilla. Tämä tulisi Kososen mielestä huomioida työn ohjaamisessa.

”Siihen on vissi syy, miksi koulussakin on välitunnit ja lounastauko. Tarvitaan breikkejä, jotta voidaan olla tehokkaita.”


Markku Kosonen

  • Toimitusjohtaja, tapahtumatoimisto Sisters Inc.
  • Tausta Tapahtuma-alan kokemusta seitsemän vuoden ajalta Suomen Messut oyj:ltä, jossa toimi eri rooleissa myynnissä ja tuotekehityksessä. Viimeisimpänä ennen Sisters Inc.:ille siirtymistä vetänyt franchise-mallilla toimivan M Room -parturiketjun toimintaa.
  • Inspiraatio Nauttii uuden oppimisesta, erityisesti jos se tapahtuu porukalla. Ei ole yksinäinen tutkijasielu, vaan tekee mielellään töitä ihmisten kanssa.
  • Haave Toivoo saavansa jatkuvasti sopivassa suhteessa uusia haasteita ja että pääsisi oppimaan ja kehittymään.

LUE MYÖS: Asta Raami kertoo, miksi intuitio on avain parempiin töihin ja korkeampaan palkkaan


  • Tilaa Lehti

    Evento
    Kohtaamisia ja tukea kasvuun tapahtumien tekijöille ja toimistoille.

    Tilaa Evento