Pääsin taannoisella opintovapaalla elämään ensi kertaa omilla aikatauluillani. Kokeilu paljasti, että en olekaan kärsinyt koko ikääni kroonisesta unettomuudesta, vaan luontainen vuorokausirytmini on äärimmäisen yöpainotteinen. Luonteva hetki nukkumiselle on aamuviidestä puolille päivin.
Vuorokausirytmiämme säätelee kronotyyppi, joka on geneettinen ominaisuus. Meitä yökukkujia on suomalaisista noin 12 prosenttia, loput jakautuvat suht tasaisesti aamu- ja päivävirkkuihin. Maailma pyörii jälkimmäisten ehdoilla, minkä voi todeta tarkastelemalla esimerkiksi virastojen ja terveysasemien aukioloaikoja tai ihmettelemällä kalenteriin sinnikkäästi putkahtelevia aamupalavereja.
Meitä yökyöpeleitä sen sijaan parjataan. Saamme aamuvirkuilta moralisoivia näpäytyksiä, jos kehtaamme nukkua iltapäivään asti, vaikka se olisi luontaisen rytmimme mukaista eikä sotke päivän muita kuvioita. Yöihmisen yllä leijuu ainainen oletus paheellisesta elämästä tai vähintään laiskuudesta. Taustalla lienee luterilaisesta työmoraalista pinnistävä käsitys, jonka mukaan öinen valvominen merkitsee aina humputtelua, vaikka Euroopan työolotutkimuksen mukaan suomalaisista 14 prosenttia tekee säännöllisesti yötyötä muun muassa baareissa ja yökerhoissa. Yötyö onkin pelastus monille yökyöpeleille, tai ainakin elämä helpottuu, jos työajat tukevat edes jossain määrin luontaista unirytmiä.
Valitettavasti tutkimukset osoittavat, että me yökyöpelit olemme joka tapauksessa pulassa. Myöhäinen kronotyyppi voi altistaa esimerkiksi mielenterveyden häiriöihin, kakkostyypin diabetekseen ja sydän- ja verisuonitauteihin. Lisäksi iltavirkuilla on taipumus epäterveellisempään ja epäsäännöllisempään syömiseen kuin aamuvirkuilla. Tutkimuksen muistuttavat myös yötyön psykososiaalista pulmista: vapaa-ajan ja perhe-elämän yhteensovittaminen on hankalaa, ellei lähipiiristä iso osa ole samanlaisia yökukkujia.
Eivätkä kaikki tee yötyötä ilolla ja omasta tahdostaan, jolloin yövuorot voivat olla kinkkisiä esimerkiksi opiskelijoille, joiden pitäisi selvitä skarppeina luennolle pari tuntia yövuoron päättymisen jälkeen ja vielä sisäistää oppimansa.
Työterveyden näkökulmasta olennaista olisi huomioida yötyön ja iltavirkkuuden riskit ja ehkäistä niitä. Yölisien ohella yötyön tekijöitä voisi kannustaa terveellisten valintojen pariin muilla elämänalueilla. Konkreettisia keinoja olisivat esimerkiksi työnantajan tarjoamat liikuntaedut, kattava ja ennaltaehkäisevä matalan kynnyksen työterveyshoito ja vaikkapa maksuttomat ja terveelliset välipalat yötyön tekijöille. Palkan päälle tulevat henkilöstöedut voisivat osaltaan houkutella lisää tekijöitä työvoimapulan kurittamalle ravintola-alalle.
Terveysriskeistä huolimatta iltavirkkuudessa on myös hyvät puolensa, mikä ilahduttaa, sillä kronotyyppi tuppaa olemaan varsin pysyvä. Iltavirkut sopeutuvat muita paremmin vuorotyöhön, ja muutaman yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan iltavirkut ovat myös muita älykkäämpiä.
Oman kokemukseni perusteella yöeläjillä on myös vahva taipumus heimoutua. Pimeän tullen koloistaan ryömivät aina samat tutut naamat, mikä vain korostuu, jos sattuu päätymään yötyöalalle. Samanlainen vuorokausirytmi yhdistää, joten yökukkujat elävät omassa pikku universumissaan, jolla on omat tapansa ja norminsa. Moni löytää kumppaninkin samasta kronotyypistä, mitä itse edustaa.
Pitäisikö heimomme turvautua joukkovoimaan edunvalvonnan nimissä? Vaatikaamme lisää palveluja, myös julkisia, illan ja yön tunneille. Vaatikaamme aamuvirkkuja kohtelemaan meitä kunnolla. Sanokaamme JYRKKÄ EI aamupalaveriehdotuksille.
Jos minun oletetaan heräävän aamuseitsemältä hoitaakseni Virallisen Asian, voinko pakottaa aamuvirkun kukkumaan klubilla kanssani aamuseitsemään olematta sadisti?
LUE MYÖS: Yötyö on terveysriski – pari vinkkiä, jotka auttavat jaksamaan
LUE MYÖS: Mikä räkälä tää oikein on? Teemu Lemisen kolumni: Yhden tähden baari-ilta
