Koulutus

Heidi Kouhia vaihtoi turvallisuusalalta ravintolakokiksi: ”Oppisopimus on minun juttuni”

Ennen ravintola-alan opintoja

Toimin aiemmin turvallisuusalalla. Tein järjestyksen­valvojan töitä alkuun sivutöinä erilaisissa tilaisuuksissa, festareilla ja keikoilla. Kun Suomeen alettiin perustaa vastaanottokeskuksia, päädyin työnantajani kautta sinne järjestyksenvalvojaksi. Hankin vartijan luvat
ja jäin tekemään vastaanottokeskuksiin vartijan töitä.

Minut innosti ravintola-alalle

Kun olin kotona lapsen kanssa, mietin, etten halua palata turvallisuusalalle. Isoveljeni oli ollut jo useamman vuoden kokkina, ja ajattelin, että voisin itsekin kokeilla sitä, kun vuorotyö oli muutenkin jo tuttua.

Hyödynnän aiempaa osaamistani

Olen joskus ollut nuorempana grillillä töissä, ja siellä sain jonkinlaisen kokemuksen ruoasta ja asiakaspalvelusta. Turvallisuusalaa ja ravintola-alaa yhdistää työn fyysisyys ja vuorotyö, johon olin tottunut jo ennestään.

Haen inspiraatiota

Paljon ideoita tekemiseen tulee työkavereilta. Lähdin nopeasti opintojen aloittamisen jälkeen oppisopimukselle, joten suurimpia inspiraation lähteitäni ovat työkaverit. Toki välillä somessakin tulee vastaan ruokakokeiluja, joita haluaa itsekin kokeilla töissä tai vapaa-ajalla.

Opinnoissa innostun

Olen oppisopimuksella Helsingin Bottalla, johon kuuluu ravintola Manalan lisäksi myös St. Urho’s Pub ja Botta Events. Koen, että oppisopimus on enemmän minun juttuni kuin koulun penkillä istuminen. Olen oppinut tosi paljon, kun näen, mitä muut tekevät. Töissä saa muilta vinkkejä ja oppii käytännön juttuja eri tavalla kuin koulussa.

Suurin haasteeni

Olen todella itsekriittinen enkä aina näe omaa työn jälkeä samalla tavalla kuin työkaverit. He saattavat kehua, vaikka itse koen, että ei se nyt mennyt niin täydellisesti kuin olisin halunnut.

Esikuva, jota ihailen

En hirveästi seuraa julkkiskokkeja, mutta ihailen työkavereita, jotka ovat jaksaneet tehdä tätä hommaa vuodesta toiseen ja jaksavat neuvoa. Haluan itsekin olla samanlainen, että jaksaa vuosien päästäkin neuvoa opiskelijoita ja pitää hyvää ilmapiiriä yllä, vaikka tämä on raskasta hommaa.

Kerron muille ravintola-alasta

Pitää olla valmis siihen, että työ on fyysisesti raskasta. Se yllätti, miten työn raskaus ja kiire vaikuttaa myös henkisesti. Vaatii tietynlaisen luonteen, että pärjää sekä kiireessä että hiljaisina päivinä.

Viiden vuoden kuluttua

Olen viihtynyt à la cartessa, joten jos en ole samassa ravintolassa, niin varmasti jossain samantyylisessä.

Lue myös: Tulevaisuuden tekijä: Kokiksi opiskeleva Lotta Pajunpää, 18, tähtää huipulle – opettajan tsemppaus auttoi oikeassa paikassa


Heidi Kouhia

  • 29 vuotta
  • Espoo
  • Koulutus
    Media-assistentti, turvallisuusalan koulutus. Opiskelee ravintola-alan perustutkintoa Omniassa
  • Aiempi työkokemus
    Vartija, järjestyksenvalvoja

  • Tilaa Lehti

    Aromi
    Inspiraatiota ja hyötyä ruuan ja juoman ammattilaisille.

    Tilaa Aromi