Michelin-ravintolat

Ravintola Demo lopettaa – piti Michelin-tähden pidempään kuin kukaan muu Suomessa

Ravintola Demo sijaitsee Uudenmaankadulla Helsingin Punavuoressa. Kuva vuodelta 2017. KUVA Wikimedia Commons CC BY-SA 3.0

Helsinkiläinen ravintola Demo lopettaa toimintansa. Ravintolan perustaja Tommi Tuominen kertoo asiasta Instagramissa.

LUE MYÖS: Toimintansa lopettava ravintola Demo tullaan muistamaan uudistajana – Tommi Tuominen kertoo, mistä hän on erityisen ylpeä

Tommi Tuominen perusti Demon vuonna 2003 yhdessä Teemu Auran kanssa. Demo saavutti Michelin-tähden vuonna 2007, ja on säilyttänyt sen vuodesta toiseen. Mikään muu suomalainen ravintola ei ole onnistunut pitämään Michelin-tähteä yhtä kauan.

Lisäksi Demo valittiin vuonna 2006 Vuoden ravintolaksi.

Michelin-tarroilla koristeltu ovi sulkeutuu viimeisen kerran heinäkuussa.

”Avasimme Demon aikoinaan kapinahengessä, jotta ihmiset näkisivät, ettei kaikkien ravintoloiden tarvitse olla samanlaisia. Emmepä osanneet silloin ennustaa, millainen merkitys tällä paikalla tulisi olemaan sekä henkilökohtaisesti että koko Suomen ravintola-alan kannalta”, Tuominen kirjoittaa Demon Instagram-tilillä englanniksi ja sanoo saavuttaneensa Demon myötä enemmän unelmia kuin monet koko elämänsä aikana.

”Henkilökuntaa on ollut yli sata. Upeita yksilöitä ja mielettömiä ammattilaisia, kaikki te ansaitsette kiitokset.”

 
 
 
 
 
Näytä tämä julkaisu Instagramissa
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Henkilön Restaurant Demo (@restaurant_demo) jakama julkaisu

LUE MYÖS: Kolumni: Leikkaa parta ja korosta suomenruotsalaisuuttasi, neuvoi ravintolaguru aloittelevaa yrittäjää

LUE MYÖS: Millaista on avata oma ravintola nyt, kun niitä kaatuu tiuhaan? Helsinkiin avatun uutuuden perustajat kertovat, mitkä asiat ratkaisevat

LUE MYÖS: Helsingin perinteikäs suomalainen ravintola lopettaa – ”20 vuotta on pitkä aika”


  • Tilaa Lehti

    Aromi
    Inspiraatiota ja hyötyä ruuan ja juoman ammattilaisille.

    Tilaa Aromi