Shaker
SUOSITTELEMME: Keittiöammattilaisten voimahahmo Marjo Niskanen säkenöi Linnan juhlissa – korvakoruissa kunnianosoitus työpaikkaa kohtaan
SUOSITTELEMME: Savolaisherkku muuntautui stadilaiseksi versioksi – Avec esittelee Tuomaan markkinoiden kiinnostavimmat ruuat ja juomat
SUOSITTELEMME: Avec on ruuan, juoman ja tapahtumien ammattilaisten oma media – näin se sinua palvelee
Väkevät

Nollan, yhden, kahden ja kolmen tähden Jaloviina

Julkaistu Shakerissa 13.3.2018

Huhtikuussa tulee kuluneeksi 86 vuotta kieltolain päättymisestä Suomessa. Lähes yhtä kauan on kulunut siitä, kun konjakista ja viinasta valmistettu Jaloviina Extra tuli myyntiin syksyllä 1932.

Saman vuoden joulukuussa myyntiin saatiin myös yhden, kahden ja kolmen tähden Jaloviinat. Siitä lähtien ne ovat olleet osa pohjoisen kansan sielunmaisemaa. Tänä päivänä Jaloviina on ainoa yhä myynnissä oleva suomalainen väkevä alkoholijuoma, joka on pysynyt yhtäjaksoisesti markkinoilla kieltolain päättymisvuodesta lähtien.

Jaloviinan esikuvana oli Ruotsissa myynnissä ollut Elämänvesi, Eau de vie -niminen juoma, jolla oli Jaloviinallekin tyypillinen tähtiluokitus sekoituksen sisältämän konjakkimäärän mukaan.

Nollan tähden Jaloviina eli Vääpeli

Sotavuosina 1940–45 Jaloviinasta vähennettiin konjakkia ja lisättiin viinaa. Tämä niin sanottu nollan tähden Jaloviina oli käytännössä konjakilla maustettua viinaa, koska siinä oli konjakkia vain väriksi.

Se on tähän päivään mennessä myös niitä harvoja alkoholijuomia, joita Suomen valtio on tarjonnut ilmaiseksi kansalaisilleen. Tämä tapahtui kesäkuun neljäntenä päivänä vuonna 1942, jolloin puolustusvoimat tarjosi sitä rintamamiehille juhlistaakseen ylipäällikkö marsalkka C. G. Mannerheimin 75-vuotispäivää.

Kansan suussa tähdetön Jaloviina sai kutsumanimen Vääpeli.

Nykyään tähdetöntä Jaloviinaa valmistetaan ainoastaan promootiotilaisuuksiin, muulloin sitä on mahdotonta päästä edes maistamaan.

Makuprofiililtaan uudesti syntynyt Vääpeli on puhdas ja tiukka kuin neitsyen sielu.

Kahden tähden Jaloviina teki paluun juhlaeränä

Kahden tähden Jaloviina poistui valikoimista 1942, ja vasta vuonna 2011 juomasta valmistettiin rekonstruoitu 80 000 pullon erä. Sitä on Altian varastossa enää muutama yksittäinen pullo.

Huomion arvoista tässä juhlaerässä oli, että siinä käytettiin Monopol XO -konjakkia. Kahden ja kolmen tähden Jaloviinoja vertailtaessa XO:n käyttö tulee esiin jo tuoksussa.

Seuraavan kerran XO:ta sekoitettiin Jaloviinaan 2014, kun alkuperäinen Jaloviina Extra tuli takaisin markkinoille.

Mistä Jaloviinan nimi tulee?

Jaloviinan nimi syntyi, kun Oy Alkoholiliike Ab:n järjesti toukokuussa 1932 henkilökunnalleen kilpailun, jonka tarkoituksena oli löytää suomalainen nimi niin sanotulle leikatulle konjakille. Parhaille ehdotuksille jaettiin kolme rahapalkintoa: 200, 100 ja 50 markkaa.

Ehdotuksia uutuusjuoman nimeksi tuli kaikkiaan 72 kappaletta. Voittajaksi nousi tarkkailuosastolla työskennelleen tohtorinna Hildénin ehdotus Jaloviina. Seuraaville sijoille ylsivät Monopoli ja Ponjakki.

Palkintosijojen ulkopuolelle jäivät muiden muassa seuraavat nimiehdotukset: Aroma, Herkku, Karhukonjakki, Kerhoseos, Konjakkileike, Leikkuri, Ranskanviina, Surunsurma, Vapaus ja Viikonvesi.

Jaloviina-pullot.

Kulkurin iltatähti

Vuosikymmenten kuluessa Jaloviinasta on tullut väkevä suomalaisten tuntojen tulkki. Se on esiintynyt niin kirjoissa, elokuvissa kuin lukuisten artistien kappaleissakin. Erään tarinan mukaan Toivo Kärjen säveltämä valssi Kulkurin iltatähti kertoo Jaloviina-pullon yksinäisestä tähdestä.

Viime vuosina jalluperhettä on määrätietoisesti kasvatettu. Jaloviina Extrasta päätettiin tehdä vuosikertaviina, joka sisältää enemmän ja parempaa konjakkia kuin puolen litran klassikkoversiot. Vuonna 2014 lanseerattuun juomaan sekoitettiin XO-konjakkia ja seuraavana vuonna konjakkipitoisuutta kasvatettiin entisestään.  

Samalla vuosikerta 2015 sai makuprofiiliinsa viskimäistä vaniljaisuutta ja nahkaisuutta. Vertikaalimaistelussa saimme kokea, että tämä oli selvästi edeltäjäänsä pehmeämpi ja pyöreämpi.

Tynnyrikypsytetty Jallu

KUN KONJAKKIPITOISUUS oli huipussaan, vuodelle 2016 oli keksittävä jotain uutta. Syntyi ajatus tynnyrikypsytyksestä. Uusi vuosikerta löysikin bourbon-tynnyristä lisää aromeja ja monimuotoisuutta.

– Kun otetaan jo valmiiksi hyvä juoma ja laitetaan se tynnyriin, siitä tulee vielä parempi, tuotekehitystiimissä mukana ollut Mikael Karttunen sanoo.

Seuraavana vuonna päätettiin vaihtaa sherrytynnyreihin. Jälleen saatiin lisää monimuotoisuutta, mutta 2016-vuosikertaan verrattuna Extra 2017 on selvästi kulmikkaampi.

Jaloviina Tammi sisälsi eniten konjakkia

Viimeisenä juomana tastingissa oli tuoteperheen kruununjalokivi, Suomen itsenäisyyden 100-juhlavuoteen valmistettu Jaloviina Tammi, jossa jälleen rikottiin ennätyksiä. Siihen tuli enemmän ja parempaa konjakkia kuin koskaan ennen.

Mutta merkittävin harppaus oli tynnyrivalinta. Jaloviina Tammi on kautta aikojen ensimmäinen alkoholijuoma, joka on kypsytetty suomalaisissa tammitynnyreissä.

Koska kotimainen tammi on todella tiheäsyistä ja kovaa puuta, tynnyreiden sisus pitää polttaa lähes karrelle. Tämä antaa Jaloviina Tammelle voimakkaan tammisen ja savuisen aromin.

Siinä missä yhden ja kolmen tähden Jallut kipataan reilusti snapsilasista, vuosikertaviinat ja Tammi ansaitsevat aromilasin.


  • Tilaa Lehti

    Shaker
    Ideoita ja tarinoita tiskin takaa anniskelualan ammattilaisille.

    Tilaa Shaker