Vaikuttaja

Helsingistä leffatähden yksityiskokiksi ja sieltä uppo-outoon pikkukaupunkiin – keittiömestari Pauli Novitsky nauttii elämästään Loviisassa

Pauli Novitsky on saanut toteuttaa visiotaan Loviisassa. Saltbodanin listalla säilyivät vain klassikot, mutta lohikeitonkin hän tekee omalla reseptillään. Novitsky uskoo palaavansa Loviisaan jälleen ensi vappuna. KUVA Saltbodan

Sofiassa, La Maisonissa, Helsinki Distilling Companyssa ja muissa helsinkiläisissä ravintoloissa työskennellyt keittiömestari Pauli Novitsky on jättänyt pääkaupungin taakseen.

Novitsky kokkasi Lapissa viime talvena kuukauden päivät vain yhdelle hengelle: hän oli jättimäisen tv-tuotannon päänäyttelijän yksityinen kokki Inarissa tehtyjen kuvausten ajan. Nimet jätettäköön tässä mainitsematta, mutta kyseessä on tunnettu elokuvatähti.

Tällä hetkellä Novitsky nauttii elämästään ja työstään Loviisassa – alle 15 000 asukkaan pikkukaupungissa, jossa hän ei ollut ennen työsuhteensa solmimista käynyt koskaan.

Kun työt kuvausprojektissa Lapissa päättyivät, hän kiinnitti huomiota loviisalaisen Saltbodan-ravintolan yrittäjän Timothy Kühnin laatimaan työpaikkailmoitukseen.

”Se vain kolahti, ja aloimme viestitellä. Tulin pian käymään Loviisassa ensimmäistä kertaa, ja tämä paikka viehätti. Suunnittelimme listaa talvella, ja vappuaattona avasimme”, Novitsky kertaa.

Saltbodan on noussut uuteen kukoistukseen neljä vuotta sitten tapahtuneen tulipalon jälkeen. KUVA Mariaana Nelimarkka

Pauli Novitsky on ihastunut kesän aikana paitsi hienossa kunnossa olevaan Saltbodaniin, myös boheemiin Loviisaan.

”Loviisa on sopivan kokoinen, idyllinen ja helposti haltuun otettava taiteilijakaupunki, jolla on oma identiteetti”, Novitsky luonnehtii.

Itärannikon pikkukaupungin plussaksi Novitsky laskee senkin, että se sopii mainiosti hänen omaksumaansa karavaanarityyliseen vanlife-elämään. Tesla ja asunto Helsingin kantakaupungissa ovat historiaa, kun Novitsky valitsee kulloisenkin yön majapaikkansa vapaasti rannoilta tai mistä milloinkin.

Mutta sitä hän ei voi kieltää, etteikö kontrasti Lapin rauhan ja Loviisan Asuntomessujen aiheuttaman vilskeen välillä olisi hurja. Vielä pari viikkoa messujen päättymisen jälkeen Novitsky on pyörällä päästään – niin toki ovat muutkin kaupungin ravintolaihmiset, kesä on ollut kaikille yhtä lailla hyvä. Novitsky hoiti Saltbodanin keittiön myös messujen ajan yhden kokin kanssa. Jotta se onnistuisi, oli keväällä täysin uusiksi pantua listaa pakko supistaa. Messuvieraiden odotusajat jäivätkin maltillisiksi.

Novitsky on saanut Loviisassa ylipäätään hyvän vastaanoton. Keittiöpäällikköä lämmittää, että heti alkukesästä kaupungilla puhuttiin, että Saltbodan tarjoilee nyt Loviisan parasta ruokaa.

Toisen polven ravintoloitsija Timothy Kühn iloitsee löydettyään konseptuaalisen keittiömestarin Pauli Novitskyn, joka on vapauttanut hänet keittiöstä huolehtimaan muista ravintolan töistä. Smaku-annosta hän kuvailee ”fuusio-smörreksi”. Vitriinissä ovat Skagenin tapaiset klassikot, Smakussa kokeillaan uutta. KUVA Mariaana Nelimarkka

Yllättävä umamipommi

Loviisassa on parhaillaan käynnissä Smaku-ravintolatapahtuma, ensi kertaa kahden viikon mittaisena. Maisteluannoksia saa seitsemästä paikallisesta ravintolasta, joille on kunnia-asia esitellä lähituottajia ja omaa tyyliään näiden annosten kautta. Uutena mukana on Saltbodan.

Novitskyllä ei ollut Smakuun aikaisempaa kosketusta. Hän päätyi tekemään kaksi erityyppistä annosta. Ensimmäinen on ranskalaisesta keittiöstä ammentava haukikvenelli rapuliemessä haudutetun pinaatin kanssa, toinen taas Lähi-idän innoittama vegaaninen smörrebröd.

”Rakennan smörren meidän talon leivälle, jonka leivon itse. Sen suosio on räjähtänyt! Smaku-annoksessa käytän lakritsihummusta, fenkolisalaattia, paahdettua maa-artisokkaa ja tilliä. Kun vielä leivässä on vadelmaa, punajuurta ja fenkolinsiemeniä, makua on runsaasti ja annos on aika hurja, mutta se toimii”, Novitsky luonnehtii.

Saltbodanin smörrebröd Pauli Novitskyn tapaan. KUVA Mariaana Nelimarkka

Smaku-annosten menekki yllätti keittiön heti tapahtuman ensi päivinä. Novitsky arvioi, että peräti kolmannes ruokailijoista on tilannut Smaku-annoksia. Myös muissa ravintoloissa on ollut vilkasta, ravintoloitsijat kertovat.

Timothy Kühnin perhe perusti Saltbodanin vuonna 1986. Neljä vuotta sitten heitä kohtasi tragedia: suojeltu makasiinirakennus paloi rankoja myöten. Seurasi pitkä jälleenrakennusurakka, ja normaaliin on palattu vasta tänä kesänä, Kühn kertoo.

”Meillä oli energiaa keittiötuotteen suunnitteluun ja Asuntomessuihin. Kiitos Loviisan kaupungille, että se järjesti messut vaikeuksista huolimatta. Ne toivat meille valtavasti väkeä. Nyt meillä oli myös energiaa tulla mukaan Smakuun”, Kühn toteaa.

Pauli Novitskyn pesti kesäravintolassa jatkuu elokuun loppuun täysin työpäivin ja syyskuussa viikonloppuisin, jolloin kokkaillaan ”liitutaulumeiningillä”, fiiliksen mukaan. Talveksi hän aikoo hankkia sesonkityön Lapista, mutta mielessä kangastelee jo seuraava kesä Loviisassa. Helsinkiin hän ei ikävöi.

Pauli Novitsky (vas.) ja Emil Hakarauta (kesk.) ovat urakoineet kesän Saltbodanin keittiössä, ravintoloitsija Timothy Kühn puolestaan on huolehtinut isommasta kuviosta. Saltbodan on paitsi ruokaravintola, myös klubi. KUVA Saltbodan

Smakun Makuaarteen kaksinkertainen voittaja puolustaa voittoaan

Maanantaina käynnistynyt Smaku jatkuu Loviisassa ensi viikon lauantaihin (26.8.) asti. Loviisan Smakun sisartapahtuma starttaa Porvoossa maanantaina 21.8. ja jatkuu siitä kaksi viikkoa.

Yksi Loviisan Smakun kantavista voimista on Osteria Locale, joka on kahdesti voittanut yleisön suosikin palkinnon, Makuaarteen. Ravintoloitsija Piia Olanterä on hionut tiiminsä kanssa Smaku-annokset tikkiin ja aikoo valloittaa palkinnon kolmannellakin kerralla.

”Aiemmin olemme voittaneet liha-annoksella, mutta nyt uskon myös muihin annoksiimme. Olen jo valinnut tiimin Degerby Gillen yhteistapahtumaan, ja odotan sitä innolla. Parasta Smakussa on, että pääsemme tekemään tapahtumaa yhdessä ja vaihtamaan kuulumisia muiden ravintoloiden kanssa”, Olanterä hehkuttaa.

Localen Smaku-annoksissa on tänä vuonna merkittävä uutuus, kun Smakussa tarjoillaan seitsemän euron miniatyyriversio ravintolan signature-annokseksi nousseesta Eero Laakson lehtipihvistä.

”Eero Laakso on vaarini, ja kun pääsin lapsena vaarin kanssa ravintolaan, valitsin aina lehtipihvin. Hän on rakennuttanut tämän talon, jossa ravintolamme toimii”, Olanterä kertoo.

Muissa annoksissa maistuvat Söderbyn lohi graavattuna, avokado, fenkoli ja tilli sekä sienet. Sienileipä on koottu saaristolaisleivälle, jota päällystää tryffelillä maustettu tattipyre. Lisänä on paistettua kantarelleja ja friteerattua salviaa. Upea vegaaninen annos tämäkin, ja ilmentää Localen ideologiaa parhaimmillaan: paikallisia raaka-aineita ja suomalaisia makuja pienellä Italia-twistillä.

Localen kolmen pikkuruoan menu poikkeaa monien muiden ravintoloiden Smaku-linjasta siinä, että mukana ei ole ollenkaan jälkiruokaa. Olanterä toteaa, että ei itse ole jälkiruokien ystävä. Tämä on hyvä linja, sillä Smakussa mukana olevat kahvilat voivat hoitaa makean puolen.

Kuvat alla: Ravintoloitsija Piia Olanterä on Asuntomessujen jälkeisen taisteluväsymyksen jälkeen taas iskussa ja aikoo jälleen voittaa Makuaarre-palkinnon.

Yhteensä seitsemän ravintolan kattaukseen kuuluvat myös Aeronamnam Pyhtään Aeronautica-harrastuskeskuksessa, Strömfors Bed & Bistro, Kronan Bistro & Piano Bar sekä kaksi kahvilaa, Favorit Cafe & Teashop ja Café & Butik Kronan. Perjantaihin 25. elokuuta asti annoksia voi maistella ravintoloissa ja lauantaina 26.8. kaikki ravintolat tulevat Loviisan keskustaan Degerby Gilleen rakentamaan viiden ja seitsemän euron maisteluannoksiaan.

Tapahtumapaikka Degerby Gille on ravintoloitsija Mia Heijnsbroek-Wirénin yritysryppään timantti: Suomen vanhin muussa kuin kirkkokäytössä oleva puurakenteinen talo. Tilausravintolana toimiva ”Gille” sopii hyvin pääpaikaksi, sillä samaan aikaan kaupungissa on menossa Loviisan wanhat talot -tapahtuma, jonka aikana yleisö pääsee tutustumaan ihmisten koteina toimiviin viehättäviin taloihin.

Alla: Mia Heijnsbroek-Wirénin ravintola Kronan Bistro & Piano Bar on mukana Smakussa kolmella annoksella. Ainutlaatuinen umamilohi tarjoillaan pikku canapéna, ankkarillette kuumassa liemessä ja laventelipannacotta valkosuklaacrumblen kanssa. Heijnsbroek-Wirén kertoo, että jo ensimmäisinä Smaku-päivinä ravintolan ovat löytäneet kymmenet uudet asiakkaat. Silloin tapahtuma on onnistunut. ”Toivoin, että Smaku levittäytyisi Loviisassa myös ravintoloihin. Meidät on jo tapahtuman ensimmäisinä päivinä löytänyt lähes 50 täysin uutta asiakasta.”

Alla: Strömfors Bed & Bistron kesä on ollut huikea, sillä Strömfors oli Asuntomessujen oheiskohde ja myös medianäkyvyys toi ruukkikylään väkeä. Keväällä kokkina aloittaneen Janne Kalattoman Smaku-menusta oli pressipäivänä maistelussa Haaksirikko, mausteisessa aasialaisessa liemessä tarjoiltu haukikvenelli piparjuurihunnulla (kuvassa). Yrittäjä Katja Euro totesi, että Smaku on seudulla niin tunnettu konsepti, että siitä ollaan kiinnostuneita ja Smaku-maistelijat tilaavat helposti koko kolmen ruokalajin menun. Tarjolla on hauen ohessa sieni-nokkosbruschetta ja puolukkainen jälkiruoka. 

LUE MYÖS: Vanha tehdasalue sai uuden elämän – tältä näyttää matkailukohteeksi muutettu Strömforsin ruukki Loviisassa

LUE MYÖS: Avec-reportaasi kesältä 2022: Smaku-ruokafestari kukoisti Loviisan wanhat talot -tapahtuman kyljessä


  • Tilaa Lehti

    Aromi
    Inspiraatiota ja hyötyä ruuan ja juoman ammattilaisille.

    Tilaa Aromi