Nimitykset

Suomen kokkimaajoukkueen uusi toiminnanjohtaja on Jenni Bergström

Jenni Bergström. KUVA Suomen kokkimaajoukkue

Suomen kokkimaajoukkue valmistautuu parhaillaan kokkien olympialaisiin, jotka järjestetään tammikuussa Stuttgartissa. Jenni Bergström on kisannut kokkimaajoukkueen riveissä aikoinaan itsekin.

”Olen erittäin otettu ja innostunut tästä mahdollisuudesta. Haluan tuoda maajoukkueeseen uutta energiaa ja näkemystä ja auttaa joukkuetta saavuttamaan uusia korkeuksia”, Bergström sanoo.

Kokkimaajoukkue edustaa Suomea kansainvälisissä kilpailuissa, hohdokkaimpana neljän vuoden välein järjestettävät kokkien olympialaiset. Maajoukkue näkyy myös esimerkiksi messuilla ja pyrkii edistämään suomalaista ruokakulttuuria kotimaassa ja kansainvälisesti.

Culinary Team Finlandin hallituksen puheenjohtaja Markku Ojala toivottaa Bergströmin
lämpimästi tervetulleeksi.

“Olemme erittäin iloisia ja ylpeitä saadessamme Jennin joukkoomme. Hänen osaamisensa ja kokemuksensa ovat arvokkaita meille, ja odotamme innolla tulevaa yhteistyötämme ja menestystä tulevissa kisoissa.”

Edellinen toiminnanjohtaja Jukka Turta oli kokkimaajoukkueen peräsimessä puolitoista vuotta.

LUE MYÖS: Suomi tavoittelee kokkien olympiakultaa kisakonkari Jenni Bergströmin johtamalla vahvalla joukkueella


  • Tilaa Lehti

    Aromi
    Inspiraatiota ja hyötyä ruuan ja juoman ammattilaisille.

    Tilaa Aromi