Kilpailut

Nuorten kokkien Suomen mestari on Tatu Ollila

Alle 27-vuotiaiden kokkien SM-kilpailut käytiin lauantaina 20. tammikuuta Jyväskylässä. Voiton vei Lapland Hotels Pallaksessa työskentelevä Tatu Ollila, joka lunasti itselleen paikan nuorten kokkien maailmanmestaruuskisoihin Unkariin.

”On oikein hyvä fiilis voitosta ja helpottunut siitä, että kilpailu on ohi. Se ei ollut helppo ja aikaa oli vähän, ja tosi tasaista oli kisaajien välillä. Nyt sitten seuraavaa maalia kohti eli MM-kisoihin”, Ollila sanoo. 

Jeunes Chefs Rôtisseurs Competition -kilpailun SM-titteliä tavoitteli kuusi kilpailijaa. Kisoissa jokainen kilpailija sai eteensä raaka-ainekorin, joiden aineksien pohjalta heidän tuli valmistaa kolmen ruokalajin menukokonaisuus. Tänä vuonna pääraaka-aineina olivat siika, sinisimpukka, karitsa, porkkana, päärynä ja punaherukka. Kilpailussa arvioitiin sekä keittiötyöskentelyä että annosten makua.

”Kilpailijat valmistivat tänä vuonna haasteellisista raaka-aineista erinomaisia annoksia, joissa oli paljon tekniikkaa, loistavia makuja ja hienoja esillepanoja. Taso oli korkea. Voittajan ja toiseksi tulleen kilpailijan piste-ero oli alle yksi pistettä”, sanoo kilpailun johtaja Conseiller Culinaire Esa Koppelo.

Tatu Ollila kertoo valmistautuneensa tiiminsä kanssa jo etukäteen mahdollisiin yllätyksiin. Päävalmentajana hänellä toimi aiemmin samassa kilpailussa menestynyt Sanna Rahkonen

”Meillä oli valmiiksi suunniteltuna sellainen menupohja, jonka pystyy toteuttamaan, oli raaka-aineet sitten mitä tahansa. Se helpotti paljon tekemistä. Tukea ja kannustusta kilpailuun olen saanut runsaasti koko Lapland Hotelsin konsernin puolesta. Kaikki ovat auttaneet ja kannustaneet eteenpäin, ja alun perin keittiöpäällikkö Tero Mäntykangas ja Pallaksen keittiömestari Lasse Hyvärinen olivat ne, jotka patistivat osallistumaan karsintoihin”, Ollila sanoo.

Toiselle sijalle ylsi Lauri Tiilikainen Jyväskylästä. Kolmossijan otti turkulainen Jasper Juutinen Ravintola Smöristä.

Nuorten kokkien SM-kärkikolmikko: pronssimitalisti Jasper Juutinen, voittaja Tatu Ollila ja hopeamitalisti Lauri Tiilikainen. KUVA Chaîne des Rôtisseurs

Lapin vouti, Bailli de Laponie, Martti Kotakorva iloitsee siitä, että SM-titteli saatiin tänä vuonna pohjoiseen.

”Lappi on kiinnostava kansainvälinen matkailukohde ja sen vetovoimaisuus on kehittänyt pohjoisen ravintolamaailmaa. Ala on viime vuosina monipuolistunut, laajentunut ja kansainvälistynyt”, Kotakorva sanoo.

Pohjoisen vahvuuksiksi hän mainitsee maakunnan uniikit luonnonraaka-aineet, konstailemattoman keittiön, korkean hygienian ja keittiöiden hyvän teknisen tason. Matkailun myötä alan osaajia tarvitaan Lapissa yhä enemmän, ja alan työllisyysnäkymät näyttävät Kotakorvan mukaan hyviltä.

Nuorten kokkien SM-kisat järjestettiin Jyväskylän koulutuskuntayhtymän ravintola Priimuksessa. KUVA Niki Malmros.

”Järjestömme nuorten kilpailutoiminta on erittäin tärkeä kannustin ja houkutin alaa harkitseville nuorille tulevaisuuden huippukokeille. Kilpailutoiminnan näkyvyys herättää kiinnostusta myös alaa kohtaan ja nuoret saavat loistavan mahdollisuuden verkostoitua kansainvälisten tekijöiden kanssa.”

Nuorten kokkien MM-kilpailut on käyty vuodesta 1977 lähtien ja monesta kilpailijasta on tullut urallaan menestyneitä ammattilaisia. Kansainvälisissä kilpailuissa suomalaiset ovat voittaneet mestaruuden vuonna 2005 (Arto Rastas) ja 2009 (Lasse Koistinen). Vuonna 2022 Otto Hietamies nappasi hopeaa ja viime vuoden voittaja Saku Karstila sijoittui MM-kilpailuissa neljänneksi.

Tuomaristo arvioi sekä keittiötyöskentelyä että annosten makua. KUVA Agata Anttonen.


Châine des Rôtisseurs on kansainvälinen gastronominen järjestö, jonka historia ulottuu vuoteen 1248 ja se toimii yli 75 maassa. Suomi on maailman kolmanneksi suurin jäsenmaa. Vuosittain järjestetään Jeunes Chefs ja Sommeliers SM- ja MM-kilpailut, ja laadukkaille ravintoloille ja myymälöille myönnetään vuosittain Chaîne des Rôtisseurs-kilpi.


  • Tilaa Lehti

    Aromi
    Inspiraatiota ja hyötyä ruuan ja juoman ammattilaisille.

    Tilaa Aromi