Hävikki

Helsingissä kokeillaan koulujen hävikkiruoan lahjoittamista ruoka-apuun

Helsingissä taistellaan hävikkiä vastaan. KUVA Food Waste Ecosystem / Heidi Nikula

Helsingissä alkaa tänään kokeilu, jossa oppilaitosten lounailta ylijäänyttä ruokaa toimitetaan ruoka-apuun.

Kokeilua koordinoi hävikkiruokaterminaali Stadin safka, joka noutaa linjastosta ylijääneen, jäähdytetyn ruoan seuraavana aamuna ja kuljettaa sen eteenpäin kokeilussa mukana oleville ruoka-aputoimijoille. Toimijat lämmittävät ruoan ja tarjoavat sen kävijöilleen paikan päällä nautittavana ateriana.

Yhteistyökokeilussa hävikkiruokaa lahjoittaa Sodexo, joka on yksi Suomen suurimmista ravintoloitsijoista. Sodexon ravintoloissa myydään jo nyt hävikkiruokaa, mutta siitä huolimatta ruokaa jää joskus yli.

”Olemme todella innostuneita ja mielissämme siitä, että pääsemme mukaan tähän kokeiluun. Sodexo on sitoutunut kestävään kehitykseen ja on hienoa, että voimme yhdessä muiden toimijoiden kanssa edistää ruokahävikin vähentämistä ja samalla tukea ruoka-apua Helsingissä. Toivomme, että tämä kokeilu toimii esimerkkinä muille ravintoloille ja innostaa heitä liittymään lahjoittajien joukkoon”, Sodexon asiakkuuspäällikkö Ann-Marjaana Holmberg toteaa

Stadin safka on Helsingin kaupungin ja Helsingin seurakuntayhtymän hävikkiruokaterminaali.

”Stadin safka toimittaa helsinkiläisille ruoka-aputoimijoille pääasiassa kauppojen, tukkujen ja elintarviketeollisuuden lahjoittamia hävikkielintarvikkeita. Olemme iloisia, että kokeilun myötä lahjoittajien joukkoon saadaan myös ravintoloita ja pääsemme laajentamaan toimintaa myös valmiiseen ruokaan”, Stadin safkan toiminnasta vastaava ruoka-aputoiminnan päällikkö Anni Heinälä sanoo.

Kokeilu kestää kevään loppuun ja tuloksia arvioidaan sen jälkeen. Kokeilua voidaan myöhemmin laajentaa, jos se osoittautuu toimivaksi ja resurssit riittävät. Hävikkikokeilua tukee Food Waste Ecosystem -hanke.

Helsingin kaupungin tavoitteena on puolittaa ruokapalveluissa syntyneen hävikin määrä vuoden 2021 tasosta vuoteen 2030 mennessä.

LUE MYÖS: Helsinkiläisen ravintolan toimiva käytäntö: jos jätät ruokaa lautaselle, maksat hävikkimaksun

LUE MYÖS: Katheryn Kangas on suurkeittiön kapinallinen, ja hänellä on tärkeitä huomioita suomalaisesta kouluruoasta


  • Tilaa Lehti

    Aromi
    Inspiraatiota ja hyötyä ruuan ja juoman ammattilaisille.

    Tilaa Aromi