Juomatrendit

Talven cocktailtrendit: ysäriä, sinistä, tulista!

Ysärinostalgia

Finlaysin Global Beverage Trends 2023 -raportin mukaan kuluttajat kääntyvät vaikeina aikoina tuotteisiin, jotka saavat heidät elämään nuoruutensa aikoja uudestaan. Finlays on brittiläinen juoma-alan tuottaja, jolla on 200 vuoden historia teen valmistuksesta. Lisäksi yhtiö valmistaa kahvia, haudukkeita ja yrttituotteita. Trendiraportti perustaa arvionsa muun muassa siihen, että Googlessa hakusanan 90s style käyttö on kasvanut 56 prosenttia viimeisen kahden vuoden aikana. Yksi esimerkki ysärin vetovoimasta Suomessa on supersuosion saavuttanut Barbie-elokuva. Sen oli Suomen elokuvasäätiön mukaan nähnyt Suomessa lokakuun alkuun mennessä yli 600 000 ihmistä. 1990-luvulla suosittuja drinkkejä olivat esimerkiksi V-mallisesta martinilasista tarjoiltu Espresso Martini, Cosmopolitan ja Appletini.

Ysärinostalgia näkyy myös lasivalinnoissa. KUVA Istock

Energiajuomien uusi aika

Kiinnostus energiaa boostaavia juomia kohtaan on kasvanut 21 prosenttia vuodesta 2021. Näin kerrotaan Tastewisen Top Flavor & Ingredient Trends for 2023 -raportissa. Tastewise tuottaa tekoälyyn pohjautuvaa markkinatietoalustaa, jota hyödyntävät suuryhtiöt, kuten Pepsico, Nestle ja Campbell’s.

Energiajuomat, jotka tarjoavat laadukkaita makuelämyksiä ja pärinän sijaan tukevat toiminnallisia tarpeita, ovat Tastewisen mukaan kysyttyjä.

Energiajuomissa maku ohittaa pärinävaikutukset. KUVA Istock

Agua Fresca

Latinalaisen Amerikan juomatuotteet kiinnostavat kuluttajia yhä enemmän, toteaa Tastewise trendiraportissaan. Yhtenä esimerkkinä voidaan nähdä agua frescan eli hedelmäisen mehujuoman suosio. Amerikkalaisten kuluttajien kiinnostus agua frescaa kohtaan on Tastewisen mukaan kasvanut jopa 45 prosenttia viime vuoden aikana. Myös juoma-alan jätti Coca-Cola on huomannut tuoteryhmän potentiaalin, ja sen mehuihin keskittynyt tytäryhtiö on lanseerannut oman agua fresca -tuotesarjan.

Raikas agua fresca nousee makuvesien imussa. KUVA Istock

Jotain sinistä

Siniset cocktailit ovat marssineet ryminällä drinkkilistoille Yhdysvalloissa. Näin ovat todenneet esimerkiksi Financial Times ja New York Times. Baarialan arvostetuimpiin vaikuttajiin lukeutuva Julie Reiner kommentoi Financial Timesille, että asiakkaat kaipaavat lohtua ja tunteita menneiltä ajoilta, joihin siniset drinkit johdattavat. Sinisiä cocktaileja on nähty drinkkilistoilla myös Euroopan huippubaareissa Lontoosta Milanoon ja Ateenaan.

Sininen juoma tuo lohtua menneiltä vuosilta. KUVA Istock

Tulista sen olla pitää

Bacardi Cocktail Trends Report 2023 arvioi, että lisääntynyt etätyö laventaa aikaikkunaa, jolloin cocktaileja nautitaan. Eri vuorokauden aikoina korostuvat erilaiset makumieltymykset, ja iltapäivällä saatetaankin nauttia mieluummin suolaisia makuja sisältäviä cocktaileja. Röyhkeät makuyhdistelmät iskevät, ja erilaiset chilit kiinnostavat. Myös ranskalainen siirappivalmistaja Monin on huomannut tulisuuden viehätyksen. Monin 2023 Flavour Trends -raportissa ennustetaan, että mausteisuuden tasot ja tyylit laajenevat, kun makuja tuodaan niin Intiasta, Malesiasta kuin Meksikosta.

Cocktailin potku voi olla peräisin myös chilistä. KUVA Istock

Yllä: Irish Coffee sopii talveen. Opi kymmenen suositun cocktailin valmistaminen helposti Avecin maksuttomassa cocktailkoulussa!


Mitä Suomi googlaa nyt?

Google Trendsin tilastojen mukaan vaaleaa glögiä etsittiin viime vuonna syyskaudella sen hakukoneesta eniten syys–lokakuussa, jopa tummaa glögiä useammin. Lokakuun loppupuolella kiinnostus vaaleaan glögiin lopahti, kunnes se alkoi kasvaa jälleen marraskuun puolivälin paikkeilla. Tumman glögin hakumäärät kasvoivat tasaisesti syyskuulta lokakuulle, kunnes kasvu alkoi kiihtyä joulun lähestyessä, ja kiivaimmillaan haut olivat juuri ennen jouluaattoa. Kun Suomen hakutilastoja katsoo viimeisen 12 kuukauden ajalta kategoriassa alkoholi, oli glögi sielläkin juomasekoituksista korkeimpana. 25 haetuimman termin joukkoon nousivat drinkeistä myös Martini ja Margarita – muut olivat tuotenimiä tai alkoholikategorioita. Nopeinta kasvua kärkisijojen perässä olivat tehneet Glögi Spritz, Porn Star Martini ja Piña Colada.

LUE MYÖSKäärijä räjäytti Piña Colada -drinkistä superhitin – katso resepti ja vinkit

LUE MYÖSSama kuin Piña Colada, mutta eri – kokeile Painkiller-cocktailia!

LUE MYÖSKaikki konjakista: Baarimestarin myyntikikat, konjakkitrendit, cocktailresepti ja yllättävä tarjoilutapa


  • Tilaa Lehti

    Shaker
    Ideoita ja tarinoita tiskin takaa anniskelualan ammattilaisille.

    Tilaa Shaker