Pikaruoka

Subway alkaa myydä valmiiksi mietittyjä patonkeja – tässä vaihtoehdot

Kaisaniemen Subway-ravintola Helsingissä tammikuussa 2016. KUVA Wikimedia Commons

Pikaruokaketju Subway tunnetaan toimintamallistaan, jossa asiakas osoittaa täytteet vitriinistä yksi kerrallaan ja työntekijä kasaa niistä patongin. Subway on pysytellyt sinnikkäästi konseptissaan, mutta huomisesta lähtien Suomessa voi tilata subinsa myös valmiiksi valikoiduilla täytteillä.

Syy muutokseen on toiminnan tehostamisessa, valmiiksi mietityn patongin valmistaminen kun nopeuttaa asiointia. Yhdysvaltojen ja Ison-Britannian Subway-ravintoloissa on myyty sellaisia jo jonkin aikaa. Keskiviikosta 6.3.2024 alkaen myös Suomessa, Ruotsissa ja Alankomaissa voi tilata valmiin subin listalta.

Asiakas valitsee mieleisensä patongin, joko 15 tai 30 senttimetrin pituisella leivällä. Sen jälkeen työntekijä kokoaa patongin valmiiksi määritellyillä täytteillä.

Valmiita patonkeja on yhdeksän tavallista ja neljä juustoisempaa ja pariloitua SubMelts-versiota.

Suomessa on lähes 190 Subwayta. Niistä ensimmäinen avattiin Annankadulle Helsinkiin vuonna 2000.

Subway lisää samalla Suomessa täytevaihtoehdoiksi puolikuivatun tomaatin, tuorejuuston, peston ja tryffelikastikkeen. Uusia täytteitä voi valita patonkiinsa huomisesta lähtien.

Subwayn valmiit Signature Series -patongit

Legendary Teriyaki
Kana Teriyaki, amerikkalainen juusto tuplana, salaatti, tomaatti, kurkku, paprika, punasipuli,
maissi, makea sipulikastike. Tarjotaan vaalealla leivällä.

Meatless Legendary Teriyaki
NoChicken Teriyaki, amerikkalainen juusto tuplana, salaatti, tomaatti, kurkku, paprika,
punasipuli, maissi, makea sipulikastike. Tarjotaan vaalealla leivällä. Saatavilla vegaanisena, joskaan Subway ei takaa, että raaka-aineet ovat vapaita riskikontaminaatiosta.

Fiesta Fajita
Chicken Fajita, tupla Pepperjack-juusto, guacamole, salaatti, paprika, punasipuli, maissi,
jalapeño, reilusti nachoja, Southwest-kastike. Tarjotaan juusto-oreganoleivällä.

Mighty B.M.T.
Kinkku(a), salami, pepperoni, tupla Pepperjack-juusto, salaatti, tomaatti, punasipuli, kurkku,
valkosipulikastike. Tarjotaan vaalealla leivällä.

The Captain
Tonnikalamajoneesi, tupla Pepperjack-juusto, puolikuivattu tomaatti, maissi, paprika,
punasipuli, salaatti, kurkku, majoneesi. Tarjotaan monijyväleivällä.

Steakhouse Desire
Naudan jauhelihapihvi, pekoni, Pepperjack -juusto, amerikkalainen juusto, karamellisoitu
punasipuli, salaatti, tomaatti, suolakurkku, Southwest-kastike. Tarjotaan vaalealla leivällä.

Clubhouse
Kinkku, kalkkuna, pekoni, tuorejuusto, amerikkalainen juusto, kurkku, salaatti, suolakurkku,
tomaatti, punasipuli, hunajasinappikastike. Tarjotaan hunaja-kauraleivällä.

The Steak Master
Naudansuikaleet, pekoni, tupla Pepperjack-juusto, paprika, punasipuli, salaatti, tomaatti,
tryffelikastike. Tarjotaan juusto-oreganoleivällä.

Chicken Amore
Hitaasti kypsytetty kananrinta, puolikuivattu tomaatti, tuorejuusto, amerikkalainen juusto,
paprika, punasipuli, salaatti, kurkku, pesto. Tarjotaan juusto-oreganoleivällä.

SubMelts-patongit

Grand Cheesesteak
Vaalean leivän täytteenä mozzarella, amerikkalainen juusto tuplana, naudansuikaleet, karamellisoitu punasipuli, paprika ja Southwest-kastike.

Chick’n’Blues
Vaalean leivän täytteenä mozzarella, amerikkalainen juusto, hitaasti kypsytetty kana, pekoni, sinihomejuusto, karamellisoitu punasipuli, paprika, valkosipulikastike.

Big Mamma Mia
Vaalean leivän täytteenä mozzarella, amerikkalainen juusto tuplana, salami, pepperoni, punasipuli, paprika ja Southwest-kastike.

Amore Mio
Vaalean leivän täytteenä mozzarella, amerikkalainen juusto, tuorejuusto, puolikuivattu tomaatti, punasipuli, paprika ja pesto.

LUE MYÖS: Omassa kahvilassa saa tehdä mitä haluaa – Tomi Oksasen päivät ovat pitkiä mutta palkitsevia


  • Tilaa Lehti

    Aromi
    Inspiraatiota ja hyötyä ruuan ja juoman ammattilaisille.

    Tilaa Aromi