Tapahtumatilat

Showstopper toimii aina – näin somistat tapahtumasi

Juttu on osa Työkalupakki-sarjaa, jossa esitellään käytännön vinkkejä tapahtuma-ammattilaisille.

Kun tila ja tapahtuman teema ovat tiedossa, on aika miettiä ohjelmaa, tarjoiluja ja stailausta. Oikein valitut somisteet herättävät tilaisuuden henkiin, tekevät siitä persoonallisen ja vahvistavat sen luomaa elämystä

  1. Somistusvalintoihin vaikuttavat tapahtuman luonne, sisältö ja tapahtumatila. Somistus ei kuitenkaan ole itseisarvo. Jos tila ja tilaisuus eivät erillisiä somisteita kaipaa, ei niitä ole pakko käyttää.

  2. Hyviä somistusideoita löytyy hakusanoilla esimerkiksi Pinterestistä. Hyödynnä myös alan ammattilaisten apu ja osaaminen – tapahtumajärjestäjät ja somistuspalveluja tarjoavat yritykset ovat olemassa juuri sitä varten.

  3. Ammenna tapahtuman somisteisiin eri vuodenajoista ja niihin liittyvistä juhlista. Syyskausi on venetsialaisten, oktoberfestin, halloweenin ja pikkujoulujen aikaa. Keväällä ideoita voi etsiä pääsiäisestä ja vapusta. Kesäjuhlissa kannattaa hyödyntää Suomen kesän tematiikkaa, kuten saaristo- ja sadonkorjuutunnelmaa.

  4. Käytä somistuksessa yrityksen brändivärejä. Kokeile esimerkiksi tyylikkäitä ilmapallonippuja, brändivärin mukaista mattoa, kukka-asetelmia ja huputettuja pystypöytiä. Anna myös yrityksen logon tai tapahtuman tunnuksen näkyä.

  5. Ekologisuus ja vastuullisuus trendaavat myös tapahtumasomisteissa. Stailaa tapahtuma aidoilla kasveilla sekä kierrätettävillä tai uudelleenkäytettävillä materiaaleilla. Ne luovat kaupan päälle laadukkaan ja arvokkaan tunnelman. 

  6. Vähemmän on enemmän! Keskity installaatiomaiseen toteutukseen. Muutama hyvin sijoitettu, laadukas ja näyttävä katseenvangitsija luo paremman yleisilmeen kuin pienten somisteiden ripotteleminen ympäriinsä.

  7. Panosta brändiä ja tapahtuman teemaa noudattavaan showstopperiin, kuten näyttävään viherseinään tai komeaan jääveistokseen. Se päätyy kuviin ja sitä kautta somepostauksiin.

  8. Muista valaistus. Valaistuksella on tapahtuman­ stailauksessa keskeinen merkitys. Valolla korostetaan ja häivytetään, ohjataan katsetta sekä luodaan tunnelmaa.

  9. Yhdistä somisteet ja toiminnallisuus. Tapahtuman ilmettä mukaileva valokuvauspiste on varma kestosuosikki. Las Vegas -teemaisessa juhlassa voi olla puolestaan vaikka kasinopiste peleineen ja kappeli, jossa Elvis ”vihkii” työkavereita. 

  10.  Virtuaalitapahtumia somistettaessa kannattaa muistaa TV-ohjelmien korkea laatu, johon toteutusta väistämättä verrataan. Pidä somistus selkeänä, siistinä ja jopa hieman kliinisenä, panosta kamerakulmiin ja hyvään valaistukseen.


Pohdi

Jaatko kaikille hassut, kertakäyttöiset tekoviikset vai voisitko korvata ne yhtä hauskalla mutta aineettomalla tai jatkohyödynnettävällä tavalla?

Muista myös

Turvallisuus ennen kaikkea! Selvitä, mitä tapahtumatila määrää sallituista somisteista ja materiaaleista. Saako kohteessa esimerkiksi polttaa oikeita tuikkuja vai tuleeko ne korvata ledikynttilöillä?

LUE MYÖS: Tee tapahtumaasi hyvä kutsu – 5 helppoa vinkkiä


  • Tilaa Lehti

    Evento
    Kohtaamisia ja tukea kasvuun tapahtumien tekijöille ja toimistoille.

    Tilaa Evento