Tapahtumatilat

Onko tässä uusi Nosturi? Elmu havittelee keikkapaikkaa tyhjänä seisovasta arvorakennuksesta Helsingissä

Helsinkiläinen Elävän musiikin yhdistys (Elmu) havittelee väliaikaista konserttipaikkaa Vanhankaupunginkoskelta, tyhjänä seisovasta arvorakennuksesta.

”Olemme tehneet ehdotuksen Helsingin kaupungille, että entinen Metropolian oppilaitos muutettaisiin kulttuuritoimintaan”, kertoo Elmun toimipaikanjohtaja Tapio Hopponen Helsingin Uutisille.

Hopponen ei kommentoi asiaa tässä vaiheessa enempää, sillä neuvottelut kaupungin kanssa ovat kesken.

Elmu ei ole ainoa, joka haluaa muuttaa tiloihin.

”Yhteensä kiinnostusta on ollut noin viideltä eri taholta. Elmu on kiinnostunut vain osasta rakennusta. Tilan koon puolesta on mahdollista että useampi halukas mahtuu rakennukseen”, sanoo kaupungin myynti- ja yritysvuokrauksen tiimipäällikkö Maarit Kontio.

Kaupunki päättää rakennuksen väliaikaisesta vuokrauksesta todennäköisesti syksyn aikana. KUVA Ville Oksa

Rakennus on koulukiinteistö eli lähtökohtaisesti sen käyttötarkoitus on ammattiopetus ja -korkeakoulu. Paikassa sijaitsi Metropolia-ammattikorkeakoulun kampus vuoden 2021 kevääseen saakka.

”Rakennuksen sisällä on kuitenkin myös ruokala, joka mahdollistaa erilaisia käyttötarkoituksia”, Kontio toteaa.

Kontion mukaan tilat voidaan vuokrata myös kulttuurialan toimijoille.

Tiilirakennus seisoo jälleen tyhjänpanttina Vanhankaupunginkosken paraatipaikalla. Kaupunki valmistelee sen myyntiä. KUVA Ville Oksa

Suojeltu rakennus

Vanhankaupunginkosken rannassa, osoitteessa Hämeentie 161 sijaitseva entinen koulurakennus on jälleen vailla käyttöä. Suuri, yli 5 700 huoneistoneliön tiilitalo oli varattu Maahanmuuttovirastolle kesäkuun loppuun saakka, eikä sitä ole tällä hetkellä vuokrattu kenellekään.

Kaupunkiympäristön toimiala päätti jo vuonna 2021 rakennuksen myymisestä.

”Rakennusta valmistellaan myyntiä varten ja mahdollisesti vuokrataan väliaikaisesti valmistelun ajan. Ilman tarkempaa tietoa tai mitään kiveen hakattua uskoisin, että vuokrauksesta päätetään syksyn aikana”, Kontio kertoo.

Rakennuksen vanhimmat osat valmistuivat jo vuonna 1899. Alkuperäiset, arkkitehti Theodor Höijerin suunnittelemat osat laajennuksineen, ovat suojeltuja asemakaavalla. Rakennusta ei siis saa purkaa, eikä siihen saa tehdä sellaisia muutostöitä, jotka turmelevat rakennuksen taiteellista arvoa tai tyyliä.

”Ennen myyntiä rakennukseen on tulossa kaavamuutos, jossa käyttötarkoitus voi muuttua”, Kontio kertoo.

Alunperin rakennus toimi verkatehtaana.

Metropolia-ammattikorkeakoulu muutti tiloista vuonna 2019. Toiminta siirtyi kokonaisuudessaan Arabian kampukselle osoitteeseen Hämeentie 135. KUVA Ville Oksa

Kariutuneita suunnitelmia

Elmu on ollut ilman keikkapaikkaa vuodesta 2019, kun Nosturi purettiin. Lähtö oli tiedossa jo aiemmin, ja Elmu on etsinyt tiloja itselleen lukuisista eri paikoista.

Vuonna 2009 Elmu alkoi valmistella muuttoa Telakkarannan Konepajaan. Tarkoituksena oli muuttaa tiloihin vuonna 2017. Suunnitelma kaatui kuitenkin kaupungin puolelta korjaamiskustannuksien takia.

Vuonna 2015 Suvilahden kaasukello piti kunnostaa Elmun ja Helsingin nuorisoasiankeskuksen yhteiseksi tilaksi. Tämäkin muutto kuitenkin kariutui. Elmu on neuvotellut tiloista myös Garden Helsingin kanssa.

Vuonna 2020 Elmu oli muuttamassa Puotinharjun Puhokseen. Alkuun tarkoituksena oli siirtyä Alepan entisiin tiloihin, mutta Puhoksen suurin omistaja HOK-Elanto ilmoitti, että tilat on varattu jo toiselle toimijalle.

Tämän jälkeen Elmu kartoitti muita vaihtoehtoja Puhokselta, mutta muuttoa ei koskaan tapahtunut.

LUE MYÖS: Helsinkiin suunnitteilla uusi 2 000 ihmisen tapahtumatila – tältä Arabian tehdaskortteli tulee näyttämään

LUE MYÖS: 75 vuotta täyttävä Juhani Merimaa Avecin haastattelussa: Helsingin keskustan elinvoima huolettaa

2010-luvun alussa rakennuksessa korjattiin kosteusvaurioita. Ne aiheuttivat puutteita sisäilmassa. KUVA Ville Oksa


  • Tilaa Lehti

    Evento
    Kohtaamisia ja tukea kasvuun tapahtumien tekijöille ja toimistoille.

    Tilaa Evento