Viini

Kaverukset saivat koronajumin keskellä oivalluksen: syntyi suomalainen vermutti

Suomalainen vermutti? Miksipä ei! Espanjassa aikoinaan tavanneet ystävykset Antti Pitkänen ja Raul Partida jumittivat koronapandemian keskellä Suomessa, kun ajatus iski.

”Koska emme voineet matkustaa Espanjaan, kysyimme itseltämme: mitä kaipaamme eniten Espanjasta? Miten voisimme luoda vermuttikulttuurin Suomeen?” Pitkänen kertoo Avecille.

Vermutti on väkevöity viini, joka on erityisen suosittua Välimeren alueella. Nimi juontaa saksan kielen koiruohoa tarkoittavasta wermut-sanasta. Koiruoho on mausteena myös suomalaisvermutissa.

”Jotta voimme kutsua Vermuttiamme vermutiksi, pitää siinä olla koiruohoa. Sillä saamme siihen vermuteille ominaisen katkeron maun. Lisäksi maussa erottuvat muun muassa sitrukset, mausteet, kuten kaneli, lakritsi ja kahvi sekä suomalaisen metsän kuusenkerkkä ja koivu. Halusimme luoda tuotteen, joka pohjautuu vahvasti espanjalaisin vermutin tuotannon perinteisiin, mutta löytää inspiraation suomen metsistä ja mauista. Uskomme että näillä Euroopan ääripäillä voimme saada jotain ainutlaatuista aikaan.”

LUE MYÖS: Vermutti on maustettu väkevä viini, jota saa sekä punaisena että valkoisena

Yksinkertainen on kaunista

Pitkänen ja Partida aloittivat kehittelemällä erilaisia reseptejä kesällä 2020.

”Kyselimme tutuiltamme, mitä ajatuksia vermutti heissä herättää. Monilla vermutti muistutti jostakin nuoruuden kokeilusta tai lomasta Etelä-Euroopassa. Tajusimme, että kulttuuria tai laajempaa ymmärrystä ei ollut, mutta näimme tämän mahdollisuutena rakentaa jotakin täysin uutta, joka toimisi myös suomalaiseen makumaailmaan.”

Ensimmäisen, lahjaksi suunnitellun vermutin nimi oli Talvi Vermouth by Partida & Pitkänen. Ystäväpiiriin jaettu 62 pullon kotierä sai erinomaisen vastaanoton. Nimi meni kuitenkin vaihtoon.

”Alalla pitkään toiminut ystäväni kommentoi että teidän pitäisi miettiä, mitä asiakas sanoo kun haluaa tilata vermuttia? Meillä kesti hetken aikaa keksiä, että asiakashan tilaa Vermuttia!  Koska olemme ensimmäisenä liikeellä, saimme varattua yritykselle vermutti.fi- ja vermutti.com-verkkotunnukset sekä rekisteröityä The Vermutti Company -nimen.

Ensimmäisen kaupallisen tuotteen nimeksi tuli Vermutti Original Formula.

Salainen resepti

Suomalainen vermutti valmistetaan artesaanilimonadeja tekevän Natural Drinks Factoryn tuotantotiloissa. Tarkka resepti on salaisuus.

”Vermutti Original Formula tuotetaan kehittämäämme tuotantomenetelmää ja prosessia hyödyntäen, mutta käsityöläisperinteitä kunnioittaen”, Pitkänen kertoo.  

”Valmistuksessa 18 luonnonkasvia ja maustetta maseroidaan useita päiviä suomalaisessa tislatussa alkoholijuomassa. Tämän jälkeen luonnonuute lepää vielä noin viikon ajan. Emme käytä suodatusta, vaan kirkastus tapahtuu painovoiman avulla.”

Uute sekoitetaan Kastilia–La Manchan alueen valkoviinipohjaan. Makeutus- ja väriaineena käytetään paahdettua karamellia. Sekoituksen jälkeen vermutin annetaan sekoittua ruostumattomassa terästynnyrissä.

LUE MYÖS: Vermutti sopii klassikkococktailien lisäksi pitkiin raikkaisiin juomiin – yleinen moka on jättää avattu pullo lämpimään


Vermutti on the rocks. KUVA The Vermutti Company

Resepti: Vermutti on the rocks

  • 8 cl vermuttia
  • soodavettä
  • appelsiininkuorta
  • jääkuutioita

Laita muutama jääkuutio on the rocks -lasiin. Kaada sekaan vermutti. Lisää hieman soodavettä. Koristele appelsiininkuorella.


  • Tilaa Lehti

    Shaker
    Ideoita ja tarinoita tiskin takaa anniskelualan ammattilaisille.

    Tilaa Shaker