Uusi ravintola

Kuvat: Maria ja Hans Välimäki avaavat ravintolan Kalle-klubin kulmille ja hakevat baarisynergiaa: ”Olemme auki kahteen yöllä”

Hans Välimäen ja Maria Von Graevenitz-Välimäen uusin ravintola Italian Bistro Gina avautuu 19. syyskuuta. Ravintola sijaitsee Helsingissä Korkeavuorenkadulla Stefan’s Steak Housen entisissä tiloissa ja kulman takana ”Kallesta”. Kalle eli Kaarle XII on suosittu yökerho, ja tunnettu torstai-Kalle vetää keskustan bisnesväkeä juhlimaan pikkutunneille.

Niinpä Välimäet päättivät, että Gina tulee olemaan auki myöhään. Maria Von Graevenitz-Välimäki kertoo, että tavoitteena on nimenomaan samat asiakkaat ja synergiat baarien välillä.

”Baari on auki torstaista lauantaihin kahteen, koska Kalle on vieressä.”

Ginan baarin toimivuuden on suunnitellut Miikka Geitel, joka on ollut avaamassa myös Kluuvikadun Bardot’ta. Baarimestari Juuso Villanen vastaa juomista.

Ravintolan taustalla vaikuttavat myös Arto Rastas ja Miika Lönn, kuten Bardot’ssa.

Juttu jatkuu kuvien jälkeen.

Gina jakautuu kahteen osaan, kookkaaseen baaripuoleen sekä ravintolasaliin. Tilat saa jaettua verhoseinän avulla ravintolan sulkeuduttua. KUVA Outi Tuomivaara
Pieni vierasseurue löytää yksityisyyttä loossista. Ravintolan tyylin on suunnitellut sisustustoimisto Fyra. KUVA Outi Tuomivaara

Ruoka on rentoa italialaista

Hans Välimäki kertoo, että italialaisen ravintolan konsepti on muhinut mielessä jo useamman vuoden, mutta ensin piti käydä inspiroitumassa Italian ravintoloissa. Siellä hänen tärkeä havaintonsa oli se, että mitään tiukkaa linjaa ei autenttisissakaan ravintoloissa noudateta.

”Italiassa millään ei ole mitään väliä, kunhan ruoka maistuu hyvältä.”

Ginassa työskennellään avokeittiössä, joka avautuu kolmelta sivultaan ravintolasaliin. KUVA Outi Tuomivaara

Ravintolan nimen bistro-liite kertoo siitä, että Ginassa ammennetaan tekniikoita huoletta Ranskasta. Tarjolla on niin mereneläviä, pastaa kuin pizzettoja sekä päivän erikoisena jaettava jättimäinen t-luupihvi. Tärppeinä Välimäki kehuu etenkin arancini-riisipalloja, joihin on kehitetty sopivasti valuva sydän. Kehut saa myös suolakuoressa kypsennetty ahven.

Baarin puolella on tarjolla aperitivo kello 15–18, jolloin juoman kylkeen saa kaupan päälle pientä syötävää, kuten oliiveja, focacciaa tai mitä keittiö nyt päättää sinä päivänä tarjota. Keittiö ottaa viimeiset tilaukset 21.30.

Vielä yksi avaus: The Rook

Välimäiltä nähdään loppuvuonna vielä toinenkin avaus. The Rook, Ministry of Horns and Fins, avaa ovensa marraskuussa Yrjönkadun ja Ratakadun kulmassa. The Rook on gastropub niin ikään ranskalaisella väännöllä. Kooltaan uusi ravintola on selvästi Ginaa pienempi ja intiimimpi.

Myös The Rookissa satsataan juomiin. Panimotuotteiden lisäksi lupaillaan kattavaa viini- ja drinkkilistaa. Ravintolan erikoisuutena juomista voi nauttia salahuoneessa, jonka sisäänkäynti löytyy ravintolan kirjahyllystä.

LUE MYÖS: Ilkka Lääveri ja Sari Helin esittelevät yhteisen uutuusravintolansa: tällainen on unelmapaikalle auennut Le Ankka

LUE MYÖS: Dani Hännisen ja Janne Keskevaarin uusi ravintola 305 on matalan kynnyksen korttelibistro Hakaniemessä


  • Tilaa Lehti

    Aromi
    Inspiraatiota ja hyötyä ruuan ja juoman ammattilaisille.

    Tilaa Aromi