Yrittäjä 2024

  • Anssi ja Marianne Pyysing

    Teerenpeli, Lahti

    Teerenpelin historia ulottuu vuoteen 1994. Lahdessa alkunsa saanut panimo- ja tislaamotoiminta on laajentunut kattamaan Teerenpeli-ravintoloiden franchise-ketjuna Suomen suurimmat kaupungit, ja tavoitteena on laajentua edelleen. Lahdessa toimii lisäksi vierailukeskus, jossa viskin ja oluen ystävät pääsevät juomien alkulähteille. Yrittäjät arvioivat, että perheyrityksen suurin haaste tulevaisuudessa on lokaalin ja globaalin vastakkainasettelu.

    ”Uskollinen asiakas on paras palaute. Toki mieltä lämmittävät myös monet tuotteidemme ja yrityksemme saamat kotimaiset ja kansainväliset palkinnot, kuten esimerkiksi Päijät-Hämeen maakunnan vuoden yrittäjä 2013 tai Worldwide Whiskey Producer of the Year 2020.”

  • Eero Ukkonen ja Noora Hautakangas

    Relove, Helsinki

    Reloven liikeidea toi Suomeen maailmalla yleistyneen hybridimallin: kahvila ja second hand -liike saman katon alla. Tavoitteena on kokonaisvaltainen, yllättävä ja aina uutta luova keidas, jossa kohtaamiset ovat keskiössä. Kahvilatuotteet valmistetaan pääosin omissa keittiöissä, ja tarjolla on myös aamiaista ja lounasta. Tulevaisuudessa kasvis- ja vegaaniruoan kasvava kysyntä ohjaa toimintaa yhä enemmän.

    ”Meille on tärkeää asiakkaiden inspiroiminen ja ohjaaminen vastuullisempaan kuluttamiseen eksklusiivisen asiakaspalvelun siivittämänä. Sisällytämme kehitystyöhömme tulevaisuuden trendejä, kuten joustavuus, teknologian kasvava rooli ja tiedostava kulutuskäyttäytyminen. Elämyksellisyys ja aitojen kohtaamisten merkitys kasvavat yhä.”

  • Henrik Poulsen

    Fort Deli, Vantaa

    Henrik Poulsen tunnetaan keittiömestarina, ravintoloitsijana ja konsulttina. Hänen maahantuontiyrityksensä työllistää 15 henkeä ja on Orklan osittain omistama, joten operatiivisen toiminnan ja tuotekehittelyn lisäksi yrityksellä on paljon yhteistyötä Orklan kanssa. Poulsen kiittää henkilökuntaansa kymmenestä kasvun vuodesta, joiden aikana liikevaihto on noussut 4,5 miljoonasta lähes 30 miljoonaan euroon. Yhdessä onnistumisesta saa polttoainetta jokaiseen päivään.

    ”Rakkain muistoni alalta on ensimmäisen oman ravintolan avaaminen. Käynnistin sen myötä uuden
    aallon ravintolamaailmassa. Vuosi oli 2004 ja ravintola HENRIX. Olin nuori ja villi kokki, joka uskalsi avata useita ravintoloita. Omistin ja operoin 12 ravintolaa Helsingissä, Hangossa, Porvoossa 2004–2014.”

Jaa tämä artikkeli

Kaikki finalistit

TILAA LEHTI

Evento
Kohtaamisia ja tukea kasvuun tapahtumien tekijöille ja toimistoille.

Tilaa Evento
Aromi
Inspiraatiota ja hyötyä ruuan ja juoman ammattilaisille.

Tilaa Aromi
Shaker
Ideoita ja tarinoita tiskin takaa anniskelualan ammattilaisille.

Tilaa Shaker