Juhani Merimaa
Yrittäjä, Tavastia-klubi
Ala on ollut tiltissä maaliskuusta 2020 lähtien. Ne, joiden bisnes perustuu tapahtumille tuotettaviin palveluihin – kuten lipunmyynti tai tekniikkatoimittajat – ovat menettäneet kaiken.
Vaikka ravintoloita on voitu avata, Tavastiaa emme ole pystyneet avaamaan. Klubille ei yksinkertaisesti voi laittaa jengiä istumaan ja juomaan kaljaa kahden metrin välein. Tai miten järjestää disko? Ei tanssiminen ole kiellettyä, mutta etäisyys vaaditaan.
Kaikenlaista lamaa on tullut nähtyä, mutta tapahtuma-ala jaksaa kiinnostaa minua. Jokainen tapahtuma on aina oma kokonaisuutensa, uniikki ja ainutkertainen. Yksikään Tavastian keikka ei toistu samanlaisena.
Meillä on jokaiselle keikalle, jokaiselle illalle oma kohderyhmänsä. Ei ole olemassa yhtä kiinteää kohderyhmää, jolle menisi kaikki. On metallimiehet tai -naiset. On uudet bändit, joiden kohdalla mietitään ikähaarukkaa ja genreä. Tai jos meillä esiintyy Eppu Normaali, se on ihan eri asia kuin Ursus Factoryn keikka. Jokainen keikka vaikuttaa myös välineisiin ja viesteihin, joilla markkinointia tehdään.
Vaikka olen opiskellut yliopistossa matematiikkaa, suhtaudun hieman epäileväisesti IT-teknologiaan ja tietokoneisiin. Olen enemmän kynä ja paperi -mies, jota sai vuosikaudet houkutella kännykänhankintaan. Mirva on kuitenkin avannut digitaalista maailmaa minulle aika hyvin.
Tavastian somesta ja viestinnästä vastaakin Mirvan yritys, Tiketti. Tavastian viestinnän tehtävä on saada ihminen innostumaan tietystä esiintyjästä ja saada hänet hankkimaan lippu. Parempi siis, että huomio on suoraan lipunmyynnissä. Meidän symbioosissamme se on toiminut erittäin hyvin.
Vaikka teen päivittäin töitä levybisneksen major-toimijoiden kanssa, pidän alakulttuureita ja riippumatonta indie-toimintaa merkittävänä. Indiellä on aina alan dynamiikkaa eteenpäinvievä merkitys. Ja koska klubi- ja pientapahtumatasolla ei markkinointibudjetteja ole lainkaan, someosaaminen ei ole vaihtoehto, se on ainoa mahdollisuus.
Keikkabisneksessä toimiminen on ajoituksen bisnestä. Bändit pitää tehdä oikeassa paikassa juuri oikeaan aikaan. Taimaaminen on alalla keskeinen asia. Siksi myöskin uusien bändien etsiminen ja löytäminen on keskeinen osa klubikulttuuria, jotta ala uudistuu. Sitä me teemme.
Työmme on menestyksen organisointia. Me tuomme Suomeen myös kansainvälisiä bändejä, yleensä juuri niitä uusia. Tietyssä vaiheessa uraa bändi haluaa ennemminkin esiintyä loppuunmyydyllä klubilla kuin areenalla, jonne on myyty puoli katsomoa. Määrällisesti yleisöä saattaisi olla areenalla kymmenen kertaa enemmän kuin loppuunmyydyllä Tavastialla. Klubeilla on tietty tehtävänsä kokonaisuudessa. Välttämättä sitä kautta saatava rahallinen vaihto ei ole kovin suurta, mutta kokonaiskulttuurin kehittymisen kannalta on tärkeää, että kaupungissa on menestyviä klubeja.
Nyt meillä on työkavereina jo kolmatta sukupolvea Merimaita; Mirvan poika Mikko toimii Tavastian ohjelmavastaavana. Poika on todella imenyt alan opit jo äidinmaidosta, muistan hänen olleen festareilla 9-kuisena äitinsä matkassa.
Minua kiinnostaa logiikka, joka ohjaa Mikon sukupolven valintoja. Myös Mikon pikkusiskolta, juuri lukion aloittaneelta Liljalta, kyselen uusista musiikkigenreistä ja staroista. Ei minun oma kokemukseni anna vastauksia TikTok-maailmaan. Sitä joutuu perehtymään ja tekemään kaiken aikaa enemmän duunia ymmärtääkseen, mikä tekee jostain kiinnostavan. Kun on kontaktipintaa nuoriin ihmisiin, hiffaa asioita pikkuhiljaa.
Kontaktipintaa tällä alalla pitää olla joka suuntaan. Sillä yleensäkin, kuten kaikessa bisneksessä, olennaista on kyetä asettumaan toisen asemaan – myös kilpailijan. Kokonaisuuden rakentaminen on yhtä isoa shakkia. Päätökset tehdään aina puutteellisen informaation varassa, aina joutuu arvailemaan. Mutta sen kanssa on elettävä. Pitää olla informaation lähteet, pitää olla verkostoja. Pitää tietää ja kuulla paljon, jotta pystyy orientoitumaan muuttuviin tilanteisiin, eivätkä asiat tule yllätyksinä.
Mirva Merimaa
Yrittäjä, Tiketti
Aloitin urani 16-vuotiaana Korson Ankkarockissa makkaranmyyjänä. Ankkarock oli tuolloin ilmaistapahtuma, jota toteutettiin talkoovoimin. 17-vuotiaana tein jo toimistotöitä Tavastialla – ja tiskasin.
Melko lailla neljännesvuosisata sitten hyppäsin Tiketin puikkoihin; kuvittelin 21-vuotiaana meneväni lipunmyyjäksi. Viikossa minulle selvisi, että tulenkin hoitamaan yritystä alusta loppuun. Ei se helpoin koulu ollut, mutta sain myös vapaat kädet tehdä muutoksia.
Vuonna 1995 Tiketissä ei ollut käytössä tietokoneita, asiat hoidettiin kynän ja jäljentävän kuittivihon avulla. Kysyin Juhanilta, voisinko ostaa internet-yhteyden ja Excel-ohjelman. Kovan laman keskellä hän ei suostunut investointeihin. Tein hankinnat salaa.
Alkuverkostot sain ikään kuin isän kautta, pyörimme samoissa porukoissa. Juhani esitteli minua ihmisille. Nykyään verkostot karttuvat myös oman jälkikasvuni kautta, poikani Mikko on työskennellyt vuosia Tiketissä ja vastaa nykyään Tavastian artistibuukkauksista. Voisin väittää, että minulla on musiikkialan verkostot aika hyvin hallussa nuoriso-osastosta vanhuksiin saakka.
Kun aloin vetää Tikettiä, lippuja myytiin noin satatuhatta vuodessa. Viime vuonna möimme reilusti yli miljoona lippua. Vielä maaliskuun kymmenentenä päivänä näytti siltä, että Tiketillä menee paremmin kuin koskaan, kasvua oli 20 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Koronan myötä myynnistä katosi 95 prosenttia.
Tiketti tulee tekemään tänä vuonna ennätyksellisen suuren tuloksen, valitettavasti se vain on vääränmerkkinen.
Työelämäni on ollut yhtä valtavaa digiharppausta. Kaiken aikaa on pitänyt ottaa haltuun uudenlaisia digitaalisia alustoja ja olla perillä teknisistä asioista. En silti koskaan kuvitellut, että yrittäjänä tulisin laittamaan euroakaan sellaisen ohjelman koodaamiseen, jonka avulla Tiketti ostaa myymiään lippuja takaisin. Olemme palauttaneet noin 100 000 lippua.
Lipunvälittäjälle tilanne on ollut kamala. Lipunpalauttamisvelvoitteen takia en ole voinut harkita sopeuttamistoimia samassa suhteessa myynnin laskun kanssa. Tiketissä työskentelee 37 henkilöä.
On täysin järjetöntä, että joudun tällä hetkellä iloitsemaan siitä, että me jo myymme enemmän lippuja kuin ostamme niitä takaisin.
En tiedä ensimmäistäkään tapahtumafirmaa, joka tekisi voittoa tänä vuonna. Kysymys on vain siitä, paljonko tappiota tehdään ja kestävätkö yritykset tappion määrän. Keväällä tilanne ahdisti minua niin paljon, että kirjoitin LinkedInissä tapahtumateollisuuden viimeinkin tarvitsevan edunvalvontajärjestön. Nyt.
Kati Kuusisto otti minuun yhteyttä, hän oli pohtinut samaa asiaa tahollaan jo pitkään. Innostuin ja aloin soitella kontaktejani läpi.
Vaikka kauhujen korona-keväänä oli töitä enemmän kuin koskaan, saimme soiteltua sellaisen porukan läpi, että etäkokouksiin osallistui edustajia 60 eri yrityksestä ja järjestöstä.
Tapahtumateollisuus ry:n perustamiskokous järjestettiin kesäkuussa. Yhdistyksen 44 perustajajäsentä edustavat tapahtuma-alaa sangen kattavasti. Kaksi viikkoa perustamiskirjojen laatimisesta olimme saaneet annettua eduskunnan talousvaliokunnalle kannanoton kustannustukia koskien.
Teimme alan yrityksille kyselyn, jossa muun muassa selvitettiin, mihin toimialaluokkiin yritykset kuuluvat. Tapahtumateollisuuden yrityksiä kuuluu 12 eri luokkaan. Valiokunnalle jätetyssä lausunnossa otimme kantaa esimerkiksi siihen, että on määriteltävä kriteerit alan toimijoille ja näiden kriteerien avulla on otettava huomioon alan erityispiirteet. Jonkinlainen matriisi on oltava. Koronakriisi koettelee hyvin voimakkaasti Tavastian kaltaisia toimijoita, joiden pitää ottaa huomioon niin ravintola-alaa koskevat säädökset kuin tapahtumille asetetut rajoitukset.
Työskentelemme Juhanin kanssa epävarmalla alalla, jossa onnistuakseen joutuu ottamaan suuria riskejä. Moni muu ala ei pidä sisällään samanlaista, jatkuvaa riskinottoa.
Juhanin kanssa meillä on tiivis suhde, usein tulee puhuttua ja spekuloitua asioita isän kanssa. Vaikka emme saisikaan asioita ratkaistua, keskusteluissamme niitä saadaan mietittyä ja pohdittua monelta eri kannalta. Juhanilta olen oppinut luottamusta siihen, että asiat aina jollain tavalla järjestyvät.
Julkaistu Evento-lehdessä 4/2020.
