MAINOS

Lasipihan kautta Kaapelitehtaalle

Helsingin Ruoholahdessa sijaitseva Kaapelitehdas on Suomen suurin kulttuurikeskus. Sinne astellaan nyt uuden katetun pääsisäänkäynnin, Lasipihan kautta.

Alkuvuodesta avautunut Lasipiha on Kaapelitehtaan vastaus käytännön kokemuksista kummunneisiin haasteisiin. 

”Vanhassa tehdasrakennuksessamme on 16 sisäänkäyntiä, 57 000 neliötä, paljon toimijoita ja päällekkäisiä tapahtumia. Oikeaan paikkaan löytäminen oli haastavaa”, sanoo Kaapelitehdasta hallinnoivan Kiinteistö Oy Kaapelitalon toimitusjohtaja Kai Huotari.

Nyt riittää, kun löytää tiensä Lasipihalle. Siellä kävijöitä palvelee infopiste, keskitetty lipunmyynti sekä Tehtaanmyymälä, joka on samalla sisäänkäynti Kaapelitehtaan kolmeen museoon.

”Lasipiha toimii tervetuloaulana kaikille Kaapelitehtaan kävijöille ja sieltä pääsee viimeisten remonttien valmistuttua kaikkialle kulttuurikeskuksen tiloihin.”

10 metriä korkea, 16 metriä leveä ja 50 metriä pitkä Lasipiha on myös itsessään uniikki tila, jota voi hyödyntää tapahtumiin sellaisenaan. Huotari näkee sen esimerkiksi installaatioiden ja taideprojektien näyttämönä.

”Lisäksi Lasipihan avulla voi laajentaa mitä tahansa tapahtumaa muiden tilojemme ulkopuolelle. Esimerkiksi Merikaapelihallissa järjestettävän tapahtuman yhteyteen Lasipihalle voi toteuttaa näyttävän sisääntulon ja muita houkuttelevia toimintoja.”

Lasipiha yhdistää uutta ja vanhaa!

Tanssin talon rakennushanke toimi lähtölaukauksena myös 30 vuotta toimineen kulttuurikeskuksen uudistamiseen. Kaapelitehtaan kulttuuri- ja taidevuokralaiset sekä kävijät osallistettiin suunnitteluun, ja uudistustyöt toteutettiin heiltä saadun palautteen ympärille.

Tiloja yhdistävän Lasipihan lisäksi Kaapelitehtaan logistiikkaa parannettiin muun muassa kääntämällä lastausreittejä kiinteistön ulkokehälle sekä avaamalla talon sisäisiä kulkuväyliä.

Tanssin talo
Tanssin talo. KUVA Hannu Rytky

”Sen myötä Kaapelitehtaan tapahtumatilojen käytettävyys ja talon vuokralaisten kulkeminen ovat oleellisesti monipuolistuneet”, Huotari toteaa.

Rakennushanke on muuttanut perinpohjaisesti myös koko Kiinteistö Oy Kaapelitalon toimintafilosofiaa.

”Ensimmäiset 25 vuotta olimme puhdas B2B-firma. Tämän prosessin aikana olemme ymmärtäneet, että voidaksemme palvella vuokralaisiamme entistä paremmin meidän tulee ymmärtää syvällisemmin myös heidän asiakkaitaan eli Kaapelitehtaan kävijöitä. Siksi olemme nyt tietoisesti ottaneet suuremman vastuun kävijäkokemuksesta. Jatkossakin meidän tulee jatkuvasti uusiutua ja päivittää toimintamallejamme vastaamaan ajan haasteita.”

Tanssin talo
Tanssin talo. KUVA Hannu Rytky

Tapahtuma Tanssin talossa

Helmikuussa Kaapelitehtaalla avattu Tanssin talo on Suomen ensimmäinen tanssille omistettu tapahtuma- ja esitystila. Osin vanhaa tehdasta, osin modernia uudisrakennusta hyödyntävästä talosta voi kuitenkin vuokrata tiloja myös tapahtumakäyttöön.

Talosta löytyy kaksi esitystilaa: 700-paikkainen Erkko-sali ja 235-paikkainen Pannuhalli. Lisäksi talossa on esitystiloja yhdistävä Aula, esimerkiksi klubitilaksi soveltuva Kellari sekä harjoitusstudio, taiteilijalämpiö ja toimisto.

Erkko-sali
Erkko-sali. KUVA Tuomas Uusiheimo

Tanssin talossa on tilaa yli 5 400 m2!

Tanssin talon esityssalit ovat muuntuvia ja monikäyttöisiä. Esimerkiksi Erkko-salin katsomo, näyttämö ja sivunäyttämö voidaan kukin erotella omiksi tapahtumatiloikseen tai yhdistää yhdeksi suureksi kokonaisuudeksi, johon mahtuu yli 1 000 henkilöä.

Pannuhalli
Pannuhalli. KUVA Tuomas Uusiheimo

Erkko-sali ja Pannuhalli soveltuvat tanssi- ja sirkusesitysten lisäksi esimerkiksi konsertteihin, seminaareihin, messuihin ja kuvauksiin. Molemmissa tiloissa on käytettävissä korkealaatuinen valo-, ääni- ja videotekniikka.

Suurtapahtumissa Tanssin talo voidaan yhdistää myös Kaapelitehtaan muihin tiloihin.   

kaapelitehdas.fi

tanssintalo.fi


Kaapelitehdas


  • Tilaa Lehti

    Aromi
    Inspiraatiota ja hyötyä ruuan ja juoman ammattilaisille.

    Tilaa Aromi
    Shaker
    Ideoita ja tarinoita tiskin takaa anniskelualan ammattilaisille.

    Tilaa Shaker
    Evento
    Kohtaamisia ja tukea kasvuun tapahtumien tekijöille ja toimistoille.

    Tilaa Evento