Ruokalähetit

Ruokalähetit saivat oman osaston PAM-ammattiliittoon

PAM Couriers Finland on valtakunnallinen osasto, jonka tarkoitus on koota lähetit yhteen ja parantaa heidän asemaansa taloudellisesti ja yhteiskunnallisesti. Mukana on jo sekä Woltin että Foodoran lähettejä.

”Me arvioimme yhdessä lähettien kanssa, miten tavoitteisiin päästään. PAMin roolina on antaa puitteita toiminnalle ja tarjota omaa asiantuntemustamme kuriirien avuksi. Tavoitteita on nyt mahdollista edistää, kun lähetit ovat järjestäytyneitä. Yhdistyksen perustaminen on tärkeä askel kohti oikeudenmukaista ja reilua kohtelua alustataloudessa työtä tekeville”, PAMin puheenjohtaja Annika Rönni-Sällinen sanoo.

Rönni-Sällisen mielestä alustatalous on parhaimmillaan tuonut uusia sujuvia palveluja kuluttajille ja uusia joustavia toimeentulon hankkimismahdollisuuksia siellä työskenteleville.

”Valitettavasti huonoimmillaan yritykset ovat käyttäneet sitä mahdollisuutena välttää omia velvollisuuksiaan ja heikentää työtä tekevien asemaa”, Rönni-Sällinen sanoo.

Ruokalähettiyritys Woltin kuriireiksi kutsumat lähetit suivaantuivat maaliskuussa, kun yhtiö otti käyttöönsä uuden palkkiojärjestelmän. Kuriirien mukaan heidän palkkionsa laskivat sen myötä eikä heitä kuultu sen käyttöönotossa. Helsingissä järjestettiin mielenosoitus ja Jyväskylässä kuriirit jättivät kahden päivän ajan lähettityöt tekemättä.

”Yksipuolinen muutos on tuntunut iskulta vasten kasvoja ja ollut ikävä kokemus meille kuriireille”, osasto kirjoittaa tiedotteessaan.

Osaston jäsenet saavat samat jäsenedut, -oikeudet ja -velvollisuudet kuin muutkin PAMin jäsenet. Työehtosopimusta alalla ei ole, ainakaan vielä. Palvelualojen työttömyyskassaan tällä hetkellä yrittäjäasemassa toimivat eivät voi liittyä.

Lähettien asema työmarkkinoilla on kiistanalainen. Wolt kuten monet muutkin alustatalouden yritykset pitää kuriireitaan yrittäjinä. Useissa Euroopan maissa oikeusistuimet ovat arvioineet lähettien olevan työntekijöitä, työsuhteessa alustojen omistajiin. Suomessakin muun muassa työneuvosto on linjannut näin.

LUE MYÖS: 11 euron pizza maksoi yllättäen 18 euroa – Wolt pyytää ilmiantoja ravintoloiden hintakikkailusta


  • Tilaa Lehti

    Aromi
    Inspiraatiota ja hyötyä ruuan ja juoman ammattilaisille.

    Tilaa Aromi