Työvaatteet

Älyvaatteita ja antibakteerisia materiaaleja – tällaisia ovat tulevaisuuden työvaatteet ravintola-alalla

Anu Kivelä
Uniikit, ravintolan brändin mukaiset työasut ovat kysyttyjä, sanoo Medantan toimitusjohtaja Anu Kivelä. KUVA Jaakko Lukumaa

Tänä päivänä työvaatteilta vaaditaan muutakin kuin tyyliä. Asun pitää olla mukava ja toiminnallinen, ravintola-alalla keittiössä työskennellessä lisäksi turvallinen. Monikäyttöinen työvaate on myös vastuullinen valinta.

”Tällä hetkellä uniikit, ravintolan brändin mukaiset mallistot ovat kysyttyjä. Yritykset haluavat erottua markkinasta ja työvaatefirmat otetaan mukaan malliston suunnitteluun aiempaa aikaisemmassa vaiheessa. Työvaatteita pohditaan samaan aikaan, kun arkkitehdit ja sisustussuunnittelijat miettivät ravintolan kokonaisilmettä”, Medanta oy:n toimitusjohtaja Anu Kivelä sanoo.

Vaikka ravintola-alalla työvaatteiden tyyli on todella tärkeä, ei käytännöllisyydestä tingitä.

”Me olemme tuoneet urheiluvaatteiden ominaisuudet työvaatekankaisiin, joten kaikki materiaalimme hengittävät, joustavat ja ovat antimikrobisen teknologian ansiosta myös turvallisia”, Kivelä sanoo.

Medantalla ravintola-alan työvaatteissa hyödynnetään samaa kangasta kuin kirurgien työvaatteissa.

”Tästä samasta materiaalista keksimme suunnitella ravintola-alan ammattilaisille työasuja, joissa kosteus siirtyy pois iholta työpäivän aikana ja joissa on miellyttävä työskennellä kuumissakin olosuhteissa”, Kivelä sanoo.

Materiaaleilta vaaditaan kestävyyttä

Lämpötilojen vaihtelu ravintolan kuuman keittiön ja kylmätilojen välillä laittaa työvaatteet ja niiden materiaalit koville. Myös kova päivittäinen ammattikäyttö ja toistuvat pesut vaativat mate­riaaleilta kestävyyttä.

Lindströmin Euroopan työvaatevalikoiman johtaja Elina Harjanne kertoo, että ravintolan työvaatteita ei koske mikään lainsäädäntö toisin kuin esimerkiksi suojavaatteita.

”Työvaatteilla on tärkeä rooli keittiössä esimerkiksi palovammojen estossa ja työntekijän lämpökuormituksen minimoimisessa. Työssä viihtymistä ja turvallisuutta voidaan nykyään parantaa myös erilaisten älyratkaisujen ja älyvaatteiden avulla”, Harjanne sanoo.

Medantan Pirkkalan pesula
Teollisessa pesussa veden ja kemikaalien käyttö optimoidaan paremmin kuin kotona. Kuva Medantan Pirkkalan pesulasta. KUVA Mervi Turunen

Ravintolan keittiössä sattuu ja tapahtuu monenlaista työvuoron aikana, eikä roiskeilta ja tahroilta voi aina välttyä. Anu Kivelän mukaan antimikrobisten työvaatteiden teknologia perustuu siihen, että vaatteen pinta ei tarjoa kasvualustaa mikrobeille.

 ”Testiemme mukaan, mikäli näkyviä ruokatahroja vaatteen pinnalla ei ole, antimikrobinen työvaate on hygieeninen jopa kuuden työpäivän ajan. Tämä tuo ravintolalle ison säästön pesukustannusten näkökulmasta.”

Vuokrauspalveluiden suosio nousussa

Moni yritys hankkii henkilökunnan työvaatteet nykyään vuokrauspalveluna, joka sisältää työvaatteiden suunnittelun, hankinnan, varastoinnin, logistiikan ja huollon. Erityisesti työvaatteiden oikeanlaisella huollolla eli sopivalla pesulla ja nappien ja vetoketjujen korjaamisella voidaan työvaatteen elinkaarta pidentää huomattavasti.

”Kiertotalousajattelu ja vastuullisuuskysymykset ovat tehneet työvaatteiden vuokrauspalvelusta yritysten kannalta kiinnostavampaa. Vuokrauspalvelun avulla yrityksen on helpompi optimoida tekstiilien määrää ja varastopintoja sekä kierrättää työvaatteita työntekijältä toiselle”, Elina Harjanne sanoo.

Laadukas työvaate kestää käytössä vuosia, kunhan se pestään ja huolletaan oikein. Toki siihen vaikuttaa myös henkilökunnan käytössä olevien vaatekertojen määrä ja vaihtoväli. Ravintola-alalla työvaatteet eivät kulu niin nopeasti kuin esimerkiksi rakennusalalla.

”Kotioloissa työvaatteen voi jopa pestä pilalle ja käyttää turhan paljon kemikaaleja, mikä kuormittaa luontoa. Teollisessa pesuprosessissa pystytään veden ja kemikaalien käyttö optimoimaan tarkasti sekä vähentämään energian kulutusta erilaisilla teknisillä ratkaisuilla. Myös hygienianäkökulma huomioidaan huolehtimalla tuotteiden desinfektiosta jokaisen pesun yhteydessä”, Harjanne lisää.

Kierrätettäviä materiaaleja

Suomessa valtaosa käytöstä poistetuista työvaatteista menee työvaatefirmojen kautta kierrätykseen. Työvaatteiden kierrätystä uudeksi tekstiilikuiduksi ja raaka-aineeksi tarjoaa esimerkiksi Rester oy. Sataprosenttinen puuvilla kelpaa hyvin jatkokierrätykseen, mutta nykyään yleiset sekoitekuidut ovat haastavampia jatkokäytön kannalta. Tekstiilialalla on kuitenkin parhaillaan käynnissä valtava kehitystyö sen tiimoilta, miten tekstiileille voidaan saada uusi elämä, joko uutena vaatteena tai vaikka täytemateriaalina tai akustiikkapaneelina.

”Lindströmin tavoitteena on, että vuoteen 2025 mennessä kaikki työvaatteemme pystytään kierrättämään sataprosenttisesti. Olemme siinä jo hyvässä vaiheessa. Ensimmäinen poistotekstiileistä valmistettua kierrätyskuitua sisältävä työvaatemallistomme on lanseerattu hotelli- ja ravintola-alalle. Malliston suunnittelussa ja kaavoituksessa pyrittiin minimoimaan kankaan leikkuujäte esimerkiksi hyödyntämällä se esiliinan taskuina”, Harjanne kertoo.

Työvaatteiden uusiokäyttöön voidaan vaikuttaa jo suunnitteluvaiheessa esimerkiksi materiaalivalinnoilla, kiinnittämällä huomiota vaatteiden korjattavuuteen, monikäyttöisyyteen ja välttämällä tiettyjä kemikaaleja, jotka eivät ole yhteensopivia kierrätysprosessin kanssa.

Medanta on ollut mukana projektissa, jossa kehitettiin koemielessä muovigranulaatista ja pihkasta biohajoavaa kuitua. Kyseessä ei ole vielä kaupallisesti valmis tuote, mutta ajatus on kiinnostava, sillä tekstiiliteollisuus on ilmastoa kuormittavimpia teollisuuden aloja.

Biohajoavasta kuidusta valmistetun työvaatteen voisi lopulta vaikka haudata maahan.

”Haluamme ehdottomasti olla etulinjassa silloin, kun tämänkaltaisten työvaatteiden tuottaminen on realistisesti mahdollista kestävällä tavalla”, Kivelä sanoo.


Trendit näkyvät työvaatteissa

Monella toimialalla työvaatteet nähdään jo tärkeänä osana yrityksen brändin ja imagon rakentamista. Erityisesti ravintola-alalla, jossa työskennellään asiakkaiden kanssa, trendien toivotaan näkyvän muun ohella työvaatteissa. Trendivärit saapuvat työvaatemallistoihin nopeammalla syklillä kuin mitoitukseen ja leikkauksiin vaikuttava muoti. Eivätkä kaikkein erikoisimmat ratkaisut koskaan työvaatteisiin siirrykään. Viime aikoina uudet joustavat materiaalit ovat tuoneet työvaatteiden kaavoitukseen ja istuvuuteen uusia mahdollisuuksia ja vaihtelua.

Vastuullisempia materiaaleja

Työvaatteiden innovaatiot keskittyvät materiaalikehitykseen.

Viime vuosina niin työvaatteissa kuin muussakin vaatebisneksessä innovaatiot ovat keskittyneet materiaalikehitykseen. Pitkään käytetyille ja kestäville puuvillalle ja polyesterille etsitään kuumeisesti korvaavia vaihtoehtoja. Muutoksen ajurina ovat vastuullisuuskysymykset.

”Isojen innovaatioiden kehittäminen sille tasolle, että ne ovat kaupallisia ja hinnallisesti kaikkien ulottuvilla, vie kuitenkin aikaa”, Elina Harjanne sanoo.

Työvaatteissa uusien materiaalien haasteena ovat kestävyysvaatimukset sekä tuotteen elinkaari, jonka odotetaan olevan pidempi kuin perusmuodissa. Puuvillan vaihtoehdoksi on noussut monenlaisia selluloosakuituja, ja erilaiset kierrätyskuidutkin kehittyvät nopeaa vauhtia. Lisäksi tehdään paljon kuitutason kehitystyötä.

”Nykyään ei-tekstiilipohjaisten kuitujen raaka-aineena voidaan käyttää esimerkiksi maitotilojen sivuvirtoja eli lantaa tai biojätettä, jota saadaan juomateollisuuden sivutuotteena. Levästä tehdyt paljetit tai appelsiininkuoresta valmistettu kuitu eivät tosin ole realismia työvaatteissa niiden vaatiman kestävyyden ja toistuvien pesujen vuoksi”, Anu Kivelä sanoo.

LUE MYÖS: Genarissa voi valmistaa vaikka mitä – keittiö­ammattilaisten parhaat vinkit GN-astian käyttöön

Medantan Pirkkalan pesula
Laadukas työvaate kestää käytössä vuosia, kun se pestään ja huolletaan oikein. Kuva Medantan Pirkkalan pesulasta. KUVA Mervi Turunen


  • Tilaa Lehti

    Aromi
    Inspiraatiota ja hyötyä ruuan ja juoman ammattilaisille.

    Tilaa Aromi