Kokin jääkaapilla

Varuskuntaravintolan kokki ruokkii tuhat suuta päivässä – järjestelmällisyys on valttia myös Sonja Veijan kotikeittiössä

Ulkona on vielä pilkkopimeää, kun herätyskello soi aamuneljältä. Varuskuntakokki Sonja Veijalla on aamuvuoro, ja 200-litraisen puuropadan ääressä pitää olla kello viisi. Veija työskentelee Helsingin Santahaminassa Varuskuntaravintola Saharassa, jossa ruokailee päivittäin jopa tuhat varusmiestä ja -naista sekä puolustusvoimien henkilökuntaa. Myös Veijan oma aamu alkaa puurolla, vuoden jokaisena päivänä.

”Päiväni ei ala, jos puuro jää välistä. Yleensä syön kaurapuuroa, mutta välillä myös riisi- tai ohrapuuroa. Lisukkeena syön marjoja tai raejuustoa.”

Kun Veijalta kysyy, minkälaiset asiat hänelle ovat elämässä tärkeitä, vastaakin hän pilke silmäkulmassa puuro. Toinen on sauna. Oman taloyhtiön sähkösaunassa tulee hikoiltua pari kertaa viikossa. Kotipuolessa Virroilla vieraillessa lämpiää siskon pihasauna.

”Ollaan saunassa pari kolme tuntia ja parannetaan maailmaa. Siellä sielu lepää.”

Varuskuntaravintolassa Veija nauttii erityisesti työn aamupainotteisuudesta. Töitä tehdään kahdessa vuorossa, ja iltavuorostakin ollaan kotona jo seitsemän maissa.

”En voisi ikinä olla töissä paikassa, jonka iltavuoro loppuu puoliltaöin.”

Aamuvuoron jäljiltä kotiin pääsee jo kahdelta iltapäivällä, ja aikaa jää päiväunien jälkeen vielä harrastamiseen. Aamuihmisenä Veija on energisimmillään heti herättyään ja nousee vapaapäivinäänkin viimeistään kahdeksalta. Silti neljän herätykset tekevät tiukkaa.

”Kun iltavuoron jälkeen on aamuvuoro, jäävät unet väkisinkin lyhyeksi. Pyrin silloin saamaan vähintään viisi tuntia unta. Aikaisia aamuvuoroja on usein vain yksi putkeen.”

Töihin heräämistä helpottaa jatkuva aamurytmissä eläminen myös vapaalla. Se ei kuitenkaan tarkoita jatkuvaa suorittamista heti aamusta. Vapaapäivinään Veija nautiskelee hitaista aamuista, paistaa puuron kaveriksi banaanilettuja tai muita brunssiherkkuja ja joogaa rauhassa.

”Jos herään viikonloppuna puoli kymmeneltä, ajattelen että apua, päivä on pilalla!”

Veija on työskennellyt ruoka-alalla 13 vuotta. Kokin ammatti ei ollut hänelle lapsuuden haave, vaan hän päätyi keittiöön sattumusten kautta. Parikymppisenä toiveopinnot media-alalla eivät onnistuneet, ja Veija päätyi töihin huoltoasemalle.

”Sen piti olla välietappi, mutta olin siellä lopulta yhdeksän vuotta, joista kolmisen vuotta lounaskokkina.”

Kokkiopintojen ohessa Veija teki myös hääkeikkaa ja tilauspalveluiden tarjoiluja. Vaikka Veija viihtyi työssään huoltoasemalla, alkoi hän neljä vuotta sitten kaipaamaan vaihtelua. Tuolloin Santahaminaan rekrytoitiin kokkia, ja Veija päätti hakea. Hän pääsi haastatteluun ja sai paikan.

Itsekin armeijan suorittaneelle Veijalle varuskunta oli ympäristönä tuttu. Aiempaan lounaskokin työhön verrattuna varuskuntaravintolan mittakaava on suurempi: 200 lounasannoksen sijaan ruokaa valmistetaan viisinkertainen määrä. Ruokailuja on myös tiuhaan tahtiin, sillä varusmiehet ja -naiset syövät neljä kertaa päivässä.

”Se on todella suuri ero. Joka kerta syöjien määrä on kuitenkin tiedossa, ja tietokone laskee reseptiikan oikealle vahvuudelle. Viiden viikon kiertävä ruokalista on suunniteltu valmiiksi, eli itse ei tarvitse miettiä, mitä ruokaa pitäisi tehdä.”

Sonja Veijan jääkaappi
Jääkaappiin ovat vakiintuneet tutut tuotteet, kuten jauheliha, kana ja raejuusto. KUVA Laura Hujanen

Varsinaisen kokin työn lisäksi Veija kouluttaa sotilaskeittäjiä maasto-olosuhteisiin. Koulutuksessa valmistetaan muun muassa pataruokia puilla lämpiävillä keittimillä. Työnkuvaan kuuluu myös puolustusvoimien harjoitusten tukeminen muonittamalla.

Koska kokin ammatti ei ollut Veijalla haaveissa, on hänen aika ajoin ollut vaikea myöntää itselleen olevansa hyvä työssään. Erityisesti uransa alkuvuosina hänen oli vaikea hahmottaa, onko hänestä kokiksi. Vuosien saatossa hän on kuitenkin ottanut tittelin haltuunsa.

”Olen myös osannut aina heittäytyä uusiin juttuihin mukaan.”

Viime aikoina itsetuntoa ovat nostaneet myös ulkopuolelta tulleet tunnustukset. Veija oli vuonna 2023 finalistina horeca-alan tunnustuspalkinto PRO:n ammattikeittiön kokki -sarjassa. Hänet valittiin myös työnantajansa Leijona Cateringin vuoden kokiksi.

”Se oli tosi iso yllätys, josta tuli todella hyvä mieli. Tuli fiilis, että tekemiseeni luotetaan ja uskotaan. Nämä tunnustukset ovat vahvistaneet mielikuvaani siitä, että tämä on minun juttuni ja olen oikealla alalla.”

 Vaikka ravintola-ala on Veijan juttu, ei hänen suhtautumisensa ruokaan ole yltiöromanttinen tai maanisen intohimoinen. Hänelle ruoka on toki myös nautinto mutta ensisijaisesti polttoainetta.

”Ruokaa on syötävä, jotta jaksaa päivän askareet. Minulle uppoaa ruoka kuin ruoka, varsinkin jos olen nälkäinen. Nälkä on paras mauste.”

Sonja Veija
Sonja Veija luottaa kotikeittiössään yksinkertaisiin ratkaisuihin. KUVA Laura Hujanen

Kotikokkina Veija kuvaa itseään ”melko tylsäksi”. Arkeen kuuluvat helpot ja nopeat ruoat, kuten kanapasta, pikabolognese ja keitot.

”Teen ruokaa töissä kahdeksan tuntia enkä siksi ala kotona hifistelemään mitään hienoa.”

Eineksiä Veija ei kuitenkaan osta mutta oikaisee mielellään puolivalmisteilla. Valmiin tomaattipastakastikkeen saa tuunattua yrteillä ja valkosipulilla. Kiusaus syntyy nopeasti pakastetusta peruna-sipulisekoituksesta.

”Ylipäänsä sipulin pilkkomista inhoan yli kaiken ja sen ostan pakasteena valmiiksi leikattuna.”

Yksi Veijan suosikeista on valmis valkosipulitahna, jota voi laittaa ruokaan tai vaikka pizzan päälle.

Veijan jääkaapista löytyy aina vähärasvaista naudan jauhelihaa, kanaa eri muodoissa, ruokakermaa ja voita. Kasviksista hänen suosikkinsa on monipuolinen peruna, porkkana taas taipuu usein raasteeksi. Salaatti, kurkku ja paprika ovat niin ikään kylmäkaapin vakikasvoja. Nälkäkiukkua Veija lykkää rahkalla ja raejuustolla. Janoon löytyy aina vissyä ja sokeritonta virvoitusjuomaa.

Ruokakaupassa kävijänä Veija on tehokas. Ruoat suunnitellaan neljäksi päiväksi kerrallaan, ja kaupassa hän käy kerran tai kaksi viikossa. Ostoslista kirjataan siihen järjestykseen, jossa tuotteet ovat hyllyissä, ja haahuilemaan ei jäädä.

”Kauppaan menen aina listan kanssa. Lihahyllyn katson tarkemmin, ja jos löytyy omaan tarpeeseen sopivia punalapputuotteita, saatan ottaa niitä pakkaseen.”

Muutaman kerran Veija on kokeillut tilata ostokset valmiiksi kaupan noutopisteelle. Hän on kuitenkin todennut, että hänen kaupassa käyntinsä ei kestä niin kauan, ettei sitä ehtisi itse tekemään. Lisäksi hän mielellään valitsee itse kasvikset ja leivät. Arkea helpottaa sen sijaan noutoruoan tilaaminen ravintolasta muutaman kerran kuussa.

”Torstaisin puolisoni pyytää usein tuomaan intin hernekeittoa ja pannaria.”

 Helsinkiläisen vuokrakaksion keittiö on pieni ja vaatimaton mutta Veijalle oikein riittävä. Uuni ja liesi eivät ole uusinta uutta, ja työtaso on varsin pieni. Välillä Veija joutuu raivaamaan tilaa, jos haluaa kokata jotain erikoisempaa. Aina keittössä on kuitenkin saanut tehtyä sen, mitä on halunnutkin.

”Tykkään keittiöstäni juuri sellaisena kuin se on.”

Työvälineissään Veija luottaa monipuolisuuteen ja helppokäyttöisyyteen. Ison muovisen leikkuulaudan päällä on hyvä pilkkoa, ja sen voi pestä astianpesukoneessa. Korkeareunainen paistinpannu käy niin ruskistamiseen kuin kastikkeiden tekoon. Terävät keittiöveitset ovat tietysti tärkeät. Erikoisherkkuna Veijan keittiössä on Moccamasterin kahvinkeitin maidonvaahdottimella.

”Se on minulle tosi tärkeä. Maidonvaahdottimella hifistelen välillä. Se on vähän turhaa, mutta tulen siitä iloiseksi.”

LUE MYÖS: Kurkistimme ”Hodariukko” Ossi Lahtisen jääkaappiin – reissumiehen viikonloppuherkku on brittiläinen klassikko


Aina kun haluan hemmotella itseäni…

ostan irtokarkkeja ja katson 80-luvun sitcom-sarjaa nimeltään Tyttökullat. Se on mielestäni vaan ihan paras komediasarja ikinä, en ole löytänyt mitään vastaavaa. Irtokarkkipussiin valitsen lähinnä mustia ja kirpeitä karkkeja.

Sonja Veijan puuroainekset
Sonja Veijan mukaan ihmisellä ei pitäisi olla niin kiire, että joka päivä joutuu tilaamaan noutoruokaa ruoanlaiton sijaan. Hyvä pastakastike syntyy kymmenessä minuutissa samalla kun pasta kypsyy. KUVA Laura Hujanen

Sonja Veija

  • Kokki varuskuntaravintolassa Helsingin Santahaminassa.
  • Koti Asuu kahden makuuhuoneen asunnossa Helsingin Pohjois-Haagassa avomiehensä kanssa.
  • Vapaalla tykkään… harrastaa mummoilua, eli käyn kirjastossa lukemassa lehtiä ja teen sanaristikoita.
  • Olen taitava… tekemään montaa asiaa yhtä aikaa. Monesti kotonakin tehostan
    ruoanlaittoa siivoamalla kaappeja ja keittiötä samalla.
  • Bravuurini kotikeittiössä… ovat 10 minuutin pastaruoat, joiden kastikkeen tekemiseen menee saman verran aikaa kuin pastan kiehumiseen.
  • Panostan… vapaapäivinä hitaisiin aamuihin. Joogaan, teen hyvän aamupalan ja vain ihmettelen maailmanmenoa ja totean, että itsellä on kyllä asiat aika hyvin tällä hetkellä.
  • Pihistän… hiilihapollisissa juomissa, ostan aina halvinta. En huomaa mitään makueroa kalliimpaan versioon.

10 minuutin sitruunainen kanapasta

4 annosta

10 minuuttia

250 g pastaa

300 g maustamattomia kanasuikaleita

75 g pakastettuja sipulikuutioita

öljyä

suolaa, pippuria

2 dl sitruunalla maustettua ruokakermaa

1 sitruuna

currya tai kurkumaa

(sokeria)

(maizenaa)

sitruunaviipale

tuoreita yrttejä

  1. Lisää pasta kiehuvaan veteen ja keitä pakkauksen ohjeen mukaan.
  2. Ruskista kanat ja sipulikuutioita tilkassa öljyä. Mausta suolalla ja pippurilla.
  3. Lisää ruokakerma. Purista sitruunasta mehut sekaan. Jos haluat lisää sitruunan makua, raasta kuorta joukkoon.
  4. Lisää currya tai kurkumaa, jotta saat kastikkeesta hiukan kellertävää. Lisää hyppysellinen sokeria, jos kastike on liian hapanta. Jos kastike on liian löysää, suurusta maizenalla.
  5. Valuta kypsä pasta ja sekoita kastikkeeseen.
  6. Koristele annos sitruunaviipaleella ja tuoreilla yrteillä.

Terveelliset banaaniletut

2 annosta

15 minuuttia

1 banaani (mitä kypsempi, sen parempi)

4 kananmunaa (1 kokonainen, 3 valkuaista)

1/2 dl kaurahiutaleita

muskottipähkinää

voita paistamiseen

tuoreita marjoja

nutellaa

  1. Pilko banaani astiaan, lisää 1 muna ja 3 valkuaista, kaurahiutaleet ja ripaus muskottipähkinää. Soseuta sauvasekoittimella tasaiseksi.
  2. Paista voissa pieniä lettuja.
  3. Sivele päälle nutellaa ja tuoreita marjoja. Nauti!

  • Tilaa Lehti

    Aromi
    Inspiraatiota ja hyötyä ruuan ja juoman ammattilaisille.

    Tilaa Aromi