Asiakaspalvelu

Meiju Suvas korvaa usein pääruoan alkupaloilla, mutta kantaravintolassaan hän ottaa tutun annoksen

Juttu on osa Aromin Tiskillä-sarjaa, jossa julkisuuden henkilöt kertovat kokemuksiaan ja näkemyksiään ravintoloista ja asiakaspalvelusta. Vuorossa on artisti Meiju Suvas.

Aktiivisesti keikkaileva Meiju Suvas esiintyy usein ravintoloissa, joten vapaailtoinaan hän nauttii kynttiläillallisista useimmiten kotona. Ravintolassa käydessään hän arvostaa rauhallista ilmapiiriä ja sitä, että ruoan saa pöytään nopeasti. Hänen suosikkipaikkojaan ovatkin kiinalaiset ja nepalilaiset ravintolat, joissa ruoka on maittavaa ja palvelu ystävällistä.

Minne palaat aina asiakkaaksi?

Kotimme lähellä Vantaalla oli ihana kiinalainen ravintola, jossa kävimme lasten kanssa vuosia, mutta se lopetti toimintansa, kun koko talo purettiin. Nyt olemme löytäneet lähistöltä uuden, ja sieltä haemme usein ruokaa kotiinkin.

Mihin viet läheisesi syömään?

Ennen kävin testailemassa useinkin fine dining -paikkoja, mutta nyt siitä on aikaa, kun olen käynyt ajan kanssa syömässä. Lehtovaara Helsingissä Töölössä on aina ollut yksi perheemme suosikkiravintoloista. En tavallisesti syö lihaa, mutta siellä maistuu coeur de filet.

Ruokaseura on minulle tärkeää, ja hyvässä seurassa ruokakin maistuu paremmalta.

Millainen asiakaspalvelu sytyttää?

Pidän siitä, että palvelu on ystävällistä, nopeaa ja kohteliasta.

On tärkeää, että tarjoilija pitää siitä, mitä tekee ja on vihkiytynyt työhönsä. Kun tunnelma on positiivinen, siitä tulee tervetullut olo.

Oletko joskus pettynyt ravintolassa?

Kerran eräässä ravintolassa oli kivi riisissä, ja minulta lohkesi hammas. Kun kysyin, onko ravintolalla vakuutus, minulle vastattiin, että kyllä tämä menee teidän omaan piikkiin. Se oli tosi ikävä juttu.

Mitkä ovat suosikkiruokiasi?

Valitsen yleensä kalaa tai kanaa ja syön usein sushia, kiinalaista tai nepalilaista. Pidän vahvoista mausteista. Joskus tilaan vain tapaksia tai syön alkuruokalistaa läpi. Jos tarjolla on maksapihviä sipulin kanssa, niin sellainen uppoaa aina.

Mitä syöt keikkamatkoilla?

Huoltoasemilla on usein hälinää, joten jos on aikaa, etsimme jonkun paikallisen kiinalaisen tai muun ravintolan, mistä saa nopeasti ruokaa. Niitä saisikin olla enemmän tienposkessa. Kyllä me käymme huoltoasemillakin, ja ne ovat kehittyneet hienosti siitä, kun aloitin keikkailua. Ilman niitä emme pärjäisi.

LUE MYÖS: On tavallista kanta-asiakkuutta – ja sitten on kokki, joka otti tatuoinnit Lenni-Kalle Taipaleen ruoka-ainerajoitteista: “Aika hieno kunnianosoitus”


  • Tilaa Lehti

    Aromi
    Inspiraatiota ja hyötyä ruuan ja juoman ammattilaisille.

    Tilaa Aromi