Evento
SUOSITTELEMME: "Liian erikoinen" ravintola Nokka alkaa vihdoin saada tunnustusta – Ari Ruoho pitää kiinni ideologiastaan
SUOSITTELEMME: Suomalaismuusikot ällistyivät Neuvosto-Virossa – erikoisen keikan näyttämö Linnahall rapistuu nykyään
SUOSITTELEMME: Ehdota PRO-palkinnon saajaa! Parhaat keittiö- ja ravintola-ammattilaiset palkitaan PRO-gaalassa Kaapelitehtaalla 18.1.2023
Työhyvinvointi

Tutkassa Anna-Kaisa Vaarno: Mikä on pitänyt tapahtumaosaajan 20 vuotta samassa työpaikassa?

”Jaan aikani johdon assistentin ja meikkikouluttajan töiden välillä kosmetiikkayritys Lumene Oy:ssä. Järjestän johtoryhmän kokousten lisäksi myös kaikkia muita Lumenen tapahtumia ja hyväntekeväisyysprojekteja. Mieluisia ovat muun muassa ihonhoito- ja meikkikoulutukset nuorille Lumenen sponsoroimassa Espoon Tyttöjen talossa.

Päädyin Lumenelle töihin suoraan koulunpenkiltä vuonna 2002, valmistuttuani kosmetologiksi. Aloitin johdon assistenttina kolme vuotta sitten, kun lapseni olivat vielä pienempiä ja kouluttajan työssä piti olla paljon poissa kotoa. Nyt olen taas ottanut itselleni takaisin kouluttajan töitä.

Yleensä johdon assistentit ovat HSO-sihteereitä, mutta minulla on muun alan koulutus. Vahvuuteni on kuitenkin se, että tunnen talon tavat läpikotaisin.

Seuraan paljon alan lehtiä. Kosmetiikka-alalla pitää olla aikaansa edellä: ei riitä, että pysyy ajan tasalla.

Olen yksinhuoltaja, ja perheeseeni kuuluu neljä lasta. Asun omakotitalossa Lohjalla. Vapaa-aikana liikun paljon luonnossa neljän koirani kanssa. Meikkikouluttajan työssäni tärkein inspiraation lähteeni ovat luonnossa ottamani valokuvat väreineen, valoineen ja varjoineen. Johdon assistentin työssä taas tärkeimpiä innoittajiani ovat läheiset työkaverit.

Nyt, kun minulla tulee ensi vuonna täyteen 20 vuotta Lumenella, moni työkaveri taivastelee pitkää työsuhdettani. Arvostan kuitenkin työni itsenäisyyttä ja monipuolisuutta sekä vastuullisuutta yrityksen keskeisenä arvona. Kun juttelen ystävieni kanssa, ei kellään muulla taida olla yhtä joustavaa ja monipuolista työtä.

Olen harvinaisen tyytyväinen elämääni ja työhöni.”

Anna-Kaisa Vaarnon mukana luonnossa kulkevat koirat ja kamera. KUVA Anna-Kaisa Vaarnon arkisto

Näitä suosittelen

Kirja

Thomas Erikson: Idiootit ympärilläni – Kuinka ymmärtää muita ja itseään

Tätä äänikirjaa kuuntelen usein. Johtoryhmässä istuu kymmenen ihmistä, ja he kaikki ovat erilaisia.

Kun järjestän kokouksen, minun täytyy miettiä, miten heillä kaikilla on hyvä olla ja miten jokainen tulee kuulluksi omalla tavallaan. Myös meikkaajana minun pitää kuunnella ja lukea toista ihmistä: inspiroituuko hän helposti vai teilaako uudet ideat?

Henkilö

Työtoverini Tiina Isohanni

Tuotekehitysjohtajamme Tiina Isohanni on ollut 35 vuotta talossa ja jaksaa edelleen innostua uusista raaka-aineista ja asioista. Ihailen hänen poltettaan työhönsä. Politiikkaan kantaa ottamatta ihailen myös pääministeri Sanna Marinia, joka esiintyy julkisesti aina hyvin edustavana ja huolella meikattuna.

Some

Instagram

Lapseni ovat koukussa Tiktokiin. Itse olen sen verran vanhanaikainen, että Instagram on minun somesuosikkini. Instagramissa tietynlaisia meikkitaiteilijoita seuraamalla saan tietoa trendeistä ympäri maailman.

Anna-Kaisa Vaarno

johdon assistentti ja meikkikouluttaja, Lumene Finland

@hannahmartinmakeup

@lindahallberg

@facebyf


  • Tilaa Lehti

    Evento
    Kohtaamisia ja tukea kasvuun tapahtumien tekijöille ja toimistoille.

    Tilaa Evento