MAINOS

Ruokakulttuurin lippu korkealle monipuolisella yhteistyöllä

Ravintola-ala on täynnä toinen toistaan tasokkaampia tapahtumia, kilpailuja ja messuja, joissa pääsemme jakamaan innovaatioita, kokeilemaan uusia tuotteita ja palveluita, ja kehittämään osaamistamme. Ennen kaikkea pääsemme näkemään toisiamme ja vaihtamaan ajatuksia. Sanomattakin on selvää, että pandemian aika nosti kohtaamisten arvon ihan uudelle tasolle. On etuoikeus olla osa ravintola-alan yhteisöä.

Eriksson Smör yhteistyökuva Aleksi Lukka ja Sami Pokkinen
Ravintola Smörin apulaiskeittiömestari Aleksi Lukka ja Kalatukku E. Erikssonin avainasiakaspäällikkö Sami Pokkinen pohtivat yhteistyön merkitystä ruokakulttuurin kehittämisessä. KUVA Arto Arvilahti

Pienet ja suuret kohtaamiset Suomessa

Tapahtumilla on merkittävä rooli niin henkilökohtaisen kuin ruokakulttuurin kehityksen kannalta. Paikalliset kohtaamiset ovat arvokasta osaamisen jakamista, kuten Turun VoiVeljien palkittu ruokatapahtuma Voillà!, jossa vierailevat keittiömestarit luovat omia annoksiaan paikallisten ravintoloiden liikeideaan sopiviksi ja heidän asiakaskuntaansa kiinnostaviksi.

Kansallisesti merkittävä tapahtumien sarja on ympäri Suomea vuosittain järjestettävät Kespron messut, joissa ammattilaisten tapaamiset, alan innovaatiot ja uutuudet löytyvät saman katon alta.

Ilmoittaudu mukaan syksyn Kespro-messuille!

Eriksson Smör taimen
KUVA Arto Arvilahti

Palkittua osaamista

Kansainvälinen Bocuse d’Or -kokkikilpailu on maailman parhaiden keittiömestareiden taidonnäyte. Jokainen kisaan osallistuva joukkue sitoutuu kaksivuotiseen kilpailukauteen tavoitteena kehittää uutta koko maailman ruokakulttuurille. Suomessa Bocuse d’Or Academy Finland ry järjestää Suomen edustajakarsinnat, kehittää kokkikilpailutoimintaa ja mahdollistaa harjoittelun. Suomen joukkueen menestystä tukevat Bocuse d’Or Academyn kanssa yhteistyössä K-ryhmä ja laaja sidosryhmäverkosto.

PRO-palkinnot ovat hyvä muistutus laadun tavoittelemisesta ja siitä, että kovasta työstä kuuluu saada myös kunniaa. Vain siten ala ja ruokakulttuuri kehittyvät. Kespro, Reinin Liha ja Kalatukku E. Eriksson palkitsevat PRO-gaalassa ravintola-alan parhaita myös tänä vuonna. Nostamme yhdessä maljan alan huipuille ja yhteistyölle PRO-gaalassa!

Eriksson Smör taimen
Sous-chef Aleksi Lukka käsittelee taimenen taitavasti. KUVA Arto Arvilahti

www.kespro.com

www.reininliha.fi

www.kalatukkueriksson.fi

www.avecmedia.fi/propalkinnot

Kespro, Reinin Liha, Kalatukku E.Eriksson, PRO24-gaala


  • Tilaa Lehti

    Aromi
    Inspiraatiota ja hyötyä ruuan ja juoman ammattilaisille.

    Tilaa Aromi