Ammattikeittiön työntekijä 2024

  • Frank Kwasi Opoku

    Keittiöapulainen, Clarion Hotel Aviapolis, Vantaa

    Frank Kwasi Opoku auttaa kaikessa, missä tarvitaan. Hänen kunnia-asiansa on pitää paikat siistinä ja kollegat hyvällä tuulella. Esimiehen luottamus ilahduttaa: Opoku saa järjestää työnsä itsenäisesti ja kantaa vastuun mielellään. Tulevaisuudessa hänellä on tavoitteena opiskella kokiksi.

    ”Olisin hyvä valinta PRO-voittajaksi, koska olen niin intohimoinen. Minulla on hyvä tilannetaju ja ongelmanratkaisutaito. Olen valopilkku, joka tuo kollegoille iloa ja helpottaa heidän stressiään.”

  • Eetu Pöllänen

    Ravintolatyöntekijä, Antell Martintalo, Vantaa

    Eetu Pöllänen aloitti ravintola-alalla neljä vuotta sitten. Hän avustaa kokkia keittiössä ja valmistaa muun muassa kaikki salaatit, mutta ehtii paljon muutakin. Hän muistuttaa, että pitää osata pyytää ja antaa apua. Pöllänen on työharjoittelijoiden ohjaaja, ja työilmapiirin ylläpitäminen on hänelle tärkeää. Hän nauttii myös siitä, että ravintola-alan työt eivät seuraa mukana kotiin.

    ”Saan kehuja työmoraalistani ja mukavuudestani. Haluankin aina saada työt tehtyä hyvin, mutta yhtä tärkeänä pidän sitä, että kaikilla on mukavaa työpaikalla. Olen rehellinen, enkä kaunistele sanojani, jos mielestäni jokin asia ei ole kunnossa. Taistelen kiusaamista ja syrjintää vastaan. Minulla on hyviä näkökulmia alaa koskien.”

  • Mika Marttila

    Ruokapalveluvastaava/hävikkilähettiläs, Palvelukeskus Helsinki, Helsinki

    Mika Marttila työskentelee ruokapalveluvastaavana ja hävikkilähettiläänä Helsingin kaupungin päiväkodeissa. Hävikkilähettiläs opastaa Kokki-Kettuna ruokahävikin vähentämisessä niin henkilökuntaa kuin lapsiakin. Tärkeintä Marttilalle on työssään se, että hän voi omalla työpanoksellaan vaikuttaa tärkeisiin asioihin ja näkee tulokset konkreettisesti. Kevään hävikkipilotissa hävikkiä saatiin vähennettyä noin 30 prosenttia.

    ”Olisin hyvä valinta PRO-voittajaksi, koska sitoudun työhöni ja teen aina vähän ekstraa. Vien kestävän kehityksen sanomaa eteenpäin ymmärrettävästi ja ikäryhmätasoisesti. Se ei saa lipsahtaa negatiiviseksi. Saan lapset ymmärtämään, miten he voivat itse vaikuttaa asioihin ja miten yhdessä tehtynä pienilläkin teoilla rakentuu isoja asioita.”
    

Jaa tämä artikkeli

Kaikki finalistit

TILAA LEHTI

Evento
Kohtaamisia ja tukea kasvuun tapahtumien tekijöille ja toimistoille.

Tilaa Evento
Aromi
Inspiraatiota ja hyötyä ruuan ja juoman ammattilaisille.

Tilaa Aromi
Shaker
Ideoita ja tarinoita tiskin takaa anniskelualan ammattilaisille.

Tilaa Shaker