PRO-palkinnot

Kouluruuan tuotekehittäjä Jukka Turta oli PRO-gaalan kuningas: ”Mykistynyt fiilis”

Jukka Turta palkittiin keittiö- ja ravintola-ammattilaisten PRO-gaalassa keskiviikkona 18.1.2023 sekä Ammattikeittiön tuotekehittäjä -sarjan pystillä että lehdistöpalkinnolla.

Päijät-Hämeen Ateriapalveluiden tuotekehityspäällikkönä Lahdessa työskentelevä Turta vetää tuotekehitystiimiä, jonka keskiössä on kouluruoka.

”Mykistynyt fiilis. Palkinto on osoitus siitä että pitkää työuraa arvostetaan”, Turta sanoi Avecille tuplavoitostaan häkeltyneenä.

”Meidän tehtävämme on luoda suomalaista ruokakulttuuria, kukaan muu ei sitä tee. Monessa kodissa ruoka ei ole enää osa arkipäivää. Kouluruuasta syntyy arvokkaita muistoja, ja jaan tämän palkinnon työyhteisössäni ja kollegoiden kanssa, jotka tekevät töitä kouluruuan parissa.”

”Ruuassa ja ruuan kehittämisessä on tärkeintä se, että se on sydämen asia meille kaikille”, Turta sanoi ensimmäisessä voittopuheessaan PRO-gaalan lavalla.

”Se korostuu tänä päivänä entistä enemmän, koska on ollut vaikeat ajat ja olemme päässeet perusarvojen äärelle. Yksi asia joka on siellä ytimessä on ruoka. Ollaan me ammattilaiset ylpeitä siitä ja viedään sitä eteenpäin.”

Tiimipelaaja

Turta on kouluruoan kehittäjä, joka tekee työtään vahvasti asiakkaan eli lasten ja nuorten näkökulmasta. Hän on aktiivinen myös yhdistystoiminnassa ja vetää Suomen kokkimaajoukkueen toimintaa.

Lehdistöpalkinnon perusteluissa Turtan ansioiden joukossa mainittiin lahtelainen kouluruuan suosikkiannos, jonka kehittämisestä Turta kuitenkin pidättäytyy ottamasta täyttä kunniaa.

”Ihan ansaitsemattomasti sain huomiota tästä Palermon pastasta. Se on lahtelainen keksintö, meidän hittituote, sillä mennään eteenpäin tästedeskin. Hyvä Suomi ja suomalainen kouluruoka!”

PRO-lehdistöraati valitsi itsenäisesti oman suosikkinsa finalistien joukosta. Raatiin kuuluivat Maaseudun Tulevaisuuden Riitta Mustonen, MTV Uutisten Petra Tuominen, Maku-lehden Tiina Valkonen sekä raadin puheenjohtaja, Iltalehden Pippuri.fin Eeva Paljakka.

LUE MYÖS: Tässä ovat PRO-voittajat 2023! Suomen parhaat ravintola- ja keittiöammattilaiset palkittiin

LUE MYÖS: Kuvat: PRO-gaalan tyylikkäimmät puvut 2023

Lehdistön puheenjohtajan Eeva Paljakan palkintopuhe

Hyvää iltaa te kaikki upeat finalistit ja hyvät juhlavieraat.

Tuomariston paksua finalistien esittely -kirjaa lukiessa (tänä vuonna sivuja oli vajaa 300) ei voi olla vakuuttumatta siitä, että horeca-ala on täynnä työhönsä sitoutuneita ja sitä rakastavia piinkovia ammattilaisia.

Asiakkaat ja työyhteisö saa teidät jaksamaan päivästä toiseen.

Sisäinen palo ja periksiantamattomuus tulee ilmi monista vastauksista.

Teistä huokuvasta oman alan arvostuksesta ei voi olla vaikuttumatta.

Kuten arvaatte, lehdistötuomaristolla oli jälleen vaikea tehtävä.

Tämä aika, jota nyt elämme, on palauttanut meidät perusarvojen äärelle.

Jo ehkä vähän unohdetutkin asiat kuten ruokaketjun turvallisuus, kotimaisuus ja huoltovarmuus on nostettu taas esille.

Näitä teemoja lehdistöpalkinnon voittaja on omassa työssään pitänyt koko ajan pöydällä.

Hän on pitkän linjan monipuolinen ammattilainen, mutta paikalleen hän ei ole jämähtänyt.

Hän on visiönääri, joka innostuu uusista raaka-aineista ja resepteistä.

Hänen työnsä vaatii kekseliäisyyttä ja rohkeutta kokeilla, sillä budjetti on usein pieni. Silti maku on aina tärkein.

Hän laittaa itsensä likoon, jotta lapset ja nuoret saatavat päiväkodeissa ja kouluissa aitoa suomalaista ruokaa.

Kouluruoan kehittäminen on hänelle intohimo.

Hän on parhaimmillaan nuorten parissa, kuten eräs hänet tunteva toteaa.

Hän kuuntelee, kommentoi, ideoi ja kehittää.

Työyhteisössä hän innostaa tiimiään tekemään parhaansa hyvän ruoan eteen.

Hän näyttää esimerkillään, miten asiat saadaan hoidettua positiivisella asenteella.

Aina hymy huulilla, ei koskaan saarnaten.

Jos lehdistöpalkinnon saaja ei vielä ole tunnistanut itseään, niin kerrottakoon, että hänen lisäkseen myös legendaarinen kouluruokahitti Palermon pasta tulee Lahdesta.

Tuoreen PRO-voittajan tuuletus. KUVA Eemeli Sarka


Aromi-lehti jakoi horeca-alan PRO-tunnustuspalkinnot jo 21:nnetta kertaa. Avec ja Aromi kuuluvat samaan Keskisuomalainen-konserniin.


  • Tilaa Lehti

    Aromi
    Inspiraatiota ja hyötyä ruuan ja juoman ammattilaisille.

    Tilaa Aromi