Työhyvinvointi

Ex-intendentti palasi eläkkeeltä töihin rivimiehistöön risteilylaivan kahvilaan – ”Nautin jokaisesta hetkestä”

Merityö on monipuolista ja tarjoaa monenlaisia työtehtäviä. Itämerellä seilaavilla risteilylaivoilla on nyt työtä tarjolla etenkin tekijöille, joilla on palvelualan kokemusta. Laivoilla työskentelee erilaisissa elämäntilanteissa olevia, eri ikäisiä ja erilaisista taustoista tulevia ihmisiä, ja työvoimapula on tuonut jopa osan eläkkeelle jääneistä työntekijöistä takaisin laivoille keikkatyöhön. Yksi heistä on Viking Gracen entinen intendentti Lena Blankenstein-Holmström.

”Jäin eläkkeelle vuonna 2020 samaan aikaan, kun varustamo alkoi koronan takia lomauttaa henkilöstöä. Olisin saanut jäädä eläkkeelle jo vuonna 2018, mutta olen hieman työnarkomaani, joten jatkoin töissä vielä pari vuotta. Sitten ajattelin, että on aika antaa tilaa nuoremmille”, Blankenstein-Holmström kertoo.

Viking Linen laivoilla 40 vuotta työskennellyt Blankenstein-Holmström ehti viettää eläkepäiviä pari vuotta, kunnes kuuli viime kesänä vanhalta työkaveriltaan laivojen työvoimapulasta.

”Vaikka merityö on raskasta ja työpäivät jopa 12-tuntisia, tykkäsin työstäni todella paljon. Laiva on minulle kuin toinen koti. Sen takia oli helppo palata hommiin.”

Blankenstein-Holmström jäi eläkkeelle Viking Gracen intendentin virasta, mutta tekee nyt töitä tuuraajana Viking Gloryn Torget-kahvilassa.

”Jotkut ovat ihmetelleet, miksi olen palannut rivimiehistöön, mutta tittelit eivät merkitse minulle mitään vaan työ. Nautin jokaisesta hetkestä laivalla, oli työ mitä tahansa.”

Eläkeläisen kokemusta arvostetaan

Laivalla töitä tehdään 1:1-periaatteen mukaan eli viikko töissä ja viikko vapaalla.

”Merityössä haasteellista on työn ja kodin yhteensovittaminen, niiden pitää olla tasapainossa. Jos toisessa päässä asiat ovat huonosti, se heijastuu toiseen päähän. Töihin pitää olla kiva lähteä, mutta kotiinkin on voitava palata hyvillä mielin.”

Merityössä jaksamisen haasteena ovat pitkät työpäivät seisoen sekä oman rauhan ja tilan puuttuminen. Monilla laivoilla henkilökunta asuu työvuoronsa ajan kahden hengen hyteissä ja hyttikaveri voi vaihtua viikoittain. Viking Glorylla kaikki asuvat yhden hengen hyteissä.

”Toisaalta laivan tiivis työyhteisö ja sen hurtti huumori auttavat jaksamaan.”

Blankenstein-Holmström huolehtii jaksamisestaan ja omasta työhyvinvoinnista hyödyntämällä työpäivän aikaiset lepotauot. Henkiseen hyvinvointiin auttaa mielekäs tekeminen, kuten valokuvien ottaminen laivan kannella ja askartelu.

”Yritän nauttia työstäni ja siitä, mitä teen, joka hetki. En märehdi asioita, joita en voi muuttaa. Lepään, kun siihen on mahdollisuus, ja vietän aikaa työkavereiden kanssa. Tämä kaikki auttaa jaksamaan.”

Työnantajaansa Blankenstein-Holmström kiittelee siitä, että varustamo kuuntelee työntekijöitään. Yritys näkee henkilökunnan voimavarana.

”Varustamo on luonut puitteet, joissa työntekijöiden on hyvä olla. Lisäksi olen saanut osittain muokata työtäni omannäköiseksi. Meitä eläkeläisiä kuunnellaan juuri pitkän kokemuksen pohjalta. Tuomme työyhteisöön kokemusta ja samalla opimme nuorilta todella paljon. Arvostan myös sitä, ettei eläkeläisiä kohdella mitenkään eri tavalla, vaan kaikki henkilökunnan jäsenet ovat samanarvoisia.”

LUE MYÖS: Kokki Davide Brocca nauttii eniten siitä, että hänen valmistamansa ruoka tuo iloa hoivakotien asukkaille

LUE MYÖS: Pelolla johtavien diktaattorien aika ravintoloissa on ohi, sanoo Smörin keittiömestari Mikko Pakola

LUE MYÖS: Avec neitsytristeilyllä: työ Viking Glorylla eroaa maakravun hommista – keittiöpäällikkö painaa 10 päivän putkia


Lena Blankenstein-Holmström

  • Eläkeläinen ja Viking Gloryn Torget-kahvilan tuuraaja
  • Mottosi? Elä täysillä ja tee asioita, joista nautit.
  • Miten työnantajasi tukee työhyvinvointiasi? Viking Line on luonut meille työntekijöille työyhteisön, jossa ihmisten on hyvä ja helppo olla.
  • Paras vastapaino työlle? Oma perhe ja luova toiminta, kuten askarteleminen ja maalaaminen. Se vie ajatukset pois työstä.

  • Tilaa Lehti

    Aromi
    Inspiraatiota ja hyötyä ruuan ja juoman ammattilaisille.

    Tilaa Aromi