Tapahtumatuotanto

Kommentti: Iskelmä-gaala paisui areenakokoiseksi, mutta se tärkein on säilynyt

Iskelmä-gaala on skaalautunut aivan uuteen kokoluokkaan ja osoittanut, että Tampereen Nokia-areenan kaltainen monitoimiareena taipuu glamouria tihkuvaan musiikkigaalaan. Tänä vuonna yleisöä oli lähes 9 000 henkeä. Heistä moni tanssi vähintään paikallaan, tai parhaimmillaan pitkin permannon käytäviä matkalla anniskelupisteille ja takaisin.

Työskentelin aikoinaan itse Iskelmä-gaalan tuotantopoppoossa. Kun silloin gaalayleisössä huokaili Lauri Tähkän voittokululle täysi katsomo, se tarkoitti 1800 katsojaa Tampere-talon Isossa salissa.

Vuonna 2022 Iskelmä-gaala siirtyi Nokia-areenalle ja muutos toi tietysti kasvukipuja perin vakiintuneeseen tuotantoon. Viime vuoden gaala oli historian siihenastisista suurin, ja monen mielestä myös vaikein. Lokaatio vaihtui ja tuotanto piti skaalata moninkertaiseksi. Yhtäkkiä oltiin jääkiekkojoukkueiden pukuhuoneissa ja hengattiin kavereiden kanssa käytävillä yhteiseksi olohuoneeksi kasvaneen aiemman lokaation sijaan. Vuosi sitten gaala houkutti areenan katsomoon vajaat 6000 katsojaa.

Mitä opittiin? Sanoisin, että paljon. Kun takana on yksi harjoituskerta, tänä vuonna kaikki oli isoa paljon helpommin. Tuotannossa ei enää tarvinnut miettiä aivan kaikkea alusta asti ja ennakkotuotannossa saatettiin keskittyä perusduunin lisäksi yksityiskohtien hiomiseen. Eri tahojen toiveita ja kehitysehdotuksia oli kuultu ja esimerkiksi artistien lämpiötiloja oli selvästi mietitty tarkemmin. Vaikka ympäri Suomen saapuneet artistit edelleenkin hymähtelivät hyväntahtoisesti Ilveksen logoille ja kyselivät minulta, miten Tapparan nainen tähän nyt suhtautuu, huippuunsa hiotut järjestelyt saivat paljon kiitosta. 

Erityisen iso kehitysaskel oli artistien, heidän seurueensa ja tuotantotiimin käyttöön aidoin rajattu pieni katsomo, josta pystyi seuraamaan lavan tapahtumia. Siellä jännittivät sulassa sovussa moninkertaiset iskelmävoittajat sekä tuoreemmat kasvot, kuten Vuoden tulokkaaksi kruunattu Olli Halonen ja Vuoden viihdyttäjäksi valittu Portion Boys. Hienoa oli seurata musiikin juhlaa, kun Vuoden iskelmä -valintaa rummutettaessa koko pieni katsomo jännitti osin käsi kädessä. Ilme Tero Vesterisen kasvoilla oli ikimuistoinen, kun Vesterinen yhtyeineen voitti ensimmäisen pystinsä ikinä.

Iskelmä-gaala on kasvusta huolimatta onnistunut säilyttämään sen fiiliksen, jota artistit ovat pitäneet gaalan sydämenä. Gaalaan tullaan edelleen musisoimaan ja pokkaamaan pystejä, mutta myös tapaamaan ystäviä rennolla fiiliksellä. Se on parasta.

LUE MYÖS: Miten onnistui siirto Tampereen jättihalliin? Suvi Teräsniska ja Lauri Tähkä antavat palautetta uudesta Iskelmä-gaalasta (23.3.2022)

LUE MYÖS: Millainen on hyvä kutsari, Iina Kuustonen ja Mikko Töyssy? 5 teesiä kutsuvierastilaisuuteen


  • Tilaa Lehti

    Evento
    Kohtaamisia ja tukea kasvuun tapahtumien tekijöille ja toimistoille.

    Tilaa Evento