Rockklubit

Juhani Merimaa ja Pekka Görman jäävät eläkkeelle – Tavastiaakin pyörittävä tapahtuma- ja ravintolafirma hakee toimitusjohtajaa

Tavastia-klubista alkunsa saanut Helsingin Rock and Roll oy hakee toimitusjohtajaa. Yhtiötä alusta saakka johtaneet perustajat Pekka Görman ja Juhani Merimaa ovat jäämässä eläkkeelle.

Helsingin Rock and Roll Oy vastaa Helsingin Tavastia- ja Semifinal-klubien sekä ravintola Ilveksen toiminnasta. Yhtiö tuottaa lisäksi ravintolapalveluita muille tapahtumatoimijoille, kuten Töölön jalkapallostadionille, Pori Jazzeille, Provinssille, Ruisrockille ja Tuska-festivaalille.

”Viime vuosien mullistukset ovat muokanneet tapahtuma- ja ravintola-alan markkinaa monin tavoin. Yhtiömme on selvinnyt haastavista vuosista ja on hyvässä kunnossa, joten nyt on juuri oikea aika siirtää vastuuta eteenpäin”, Helsingin Rock and Roll Oy:n toimitusjohtaja Juhani Merimaa kertoo.

”Meidän tehtävämme on luoda uniikkeja kohtaamisia ja niille on edelleen tarvetta, joka näkyy niin Tavastian keikkojen vahvana kysyntänä kuin laajenevina yhteistöinä muidenkin tapahtumajärjestäjien kanssa.”

Uusi toimitusjohtaja tulee vastaamaan yhtiön liiketoiminnan johtamisesta. Hänen toivotaan aloittavan työnsä syksyllä 2023. Görman ja Merimaa jatkavat molemmat yhtiön hallituksessa ja ovat sitoutuneet uuden toimitusjohtajan perehdyttämiseen.

”Haemme tehtävään elämysliiketoimintaa monipuolisesti ymmärtävää ja näkemyksellistä henkilöä. Haluamme tarjota parasta laatua ja asiakaskokemusta tilanteessa, jossa kilpailu ihmisten vapaa-ajasta on jatkuvasti vain lisääntynyt. Meille on alusta saakka ollut tärkeää se, että työtä tehdään intohimolla ja kaikissa kohtaamisissa on empatia mukana”, hallituksen puheenjohtaja Pekka Görman sanoo.

LUE MYÖS: Juhani, Mirva ja Mikko Merimaa ennustavat: tältä näyttää tapahtuma-alan tulevaisuus

LUE MYÖS: 75 vuotta täyttävä Juhani Merimaa Avecin haastattelussa: Helsingin keskustan elinvoima huolettaa


  • Tilaa Lehti

    Evento
    Kohtaamisia ja tukea kasvuun tapahtumien tekijöille ja toimistoille.

    Tilaa Evento