Urheilutapahtumat

Frisbeegolf saa nelipäiväisen talvitapahtuman – Vantaan Fribafiestaa järjestää alan tulokas: ”Tämä on intohimohanke”

Vantaan Energia-areenalla järjestetään joulun ja uudenvuoden välipäivinä nelipäiväinen frisbeegolftapahtuma. Fribafiesta-tapahtumassa pääsee kisaamaan 12-väyläisellä sisäradalla.

Fribafiestan järjestäjän Markku Haapalehdon työtausta on mainos-, tv- ja elokuvamaailmassa. Hän on tehnyt töitä tapahtuma- ja elämysalan toimijoiden kanssa. Tapahtumatuottajan pesti on hänelle uusi.

”Hyppäsin tapahtumajärjestäjäksi melkoisen kylmiltään ja ennemminkin tunteen kuin järjen viemänä. Innostuin kolmisen vuotta sitten itse frisbeegolfista ja harmittelin aina, kun kausi lopahtaa niin aikaisin. Toki reipashenkisimmät lajiniilot ryynäävät ulkoradoilla räntäsateessakin, mutta itselleni touhu menee talvisin turhan extremeksi. Siitä tapahtuman idea sai alkunsa”, Haapalehto kertoo Avecille.

”Itselleni tämä on intohimohanke. Taloudellisesti tapahtumajärjestäjäksi hyppäämisessä ei ole suuremmin järkeä. Etenkään tässä maailmantilanteessa. Mutta innostuin ideasta niin valtavasti, etten vain voinut jättää sitä tekemättä.”

Lajin kattojärjestöön Suomen frisbeegolfliittoon kuuluu yli 200 seuraa. Ratoja on Suomessa jo yli 850, lähes viisi kertaa enemmän kuin golfkenttiä.

”Korona-aikana frisbeegolfin suosio räjähti monessa maassa valtavaan kasvuun, ja Suomessa ehkä kaikkein hurjimmin. Suomi onkin Yhdysvaltojen jälkeen jo lajin toiseksi suurin markkina, ratoja on väkilukuun suhteutettuna enemmän kuin missään, suomalaiset alan yritykset valloittavat markkinoita USA:ta myöten ja parhaat suomalaiset pro-pelaajatkin on rankattu korkealle, heti jenkkitähtien kantaan”, Haapalehto kertoo.

Sopiva areena

Fribafiestaa markkinoidaan rajallisilla resursseilla.

”Yritämme houkutella väkeä paikalle mahdollisimman monikanavaisesti ja kustannustehokkaasti. Käytämme markkinoinnissa mm. sosiaalisen median kanavia, omaa saittia, radiota, julisteita, flyereita, lähiseurojen suoralähestymisiä, areenan ulkoseinämainontaa sekä Vantaan kaupungin, Ticketmasterin ja muiden yhteistyökumppaniemme medioita”, Haapalehto luettelee.  

Haapalehto pitää Myyrmäen kaupunginosassa Vantaalla sijaitsevan Energia-areenan puitteista.

”Yleisö pääsee fiilistelemään tapahtumia läheltä ja osallistumaan niihin helposti myös itse. Katsomoon mahtuu yli 2 500, ja hyvien liikenneyhteyksien ja ilmaisen pysäköinnin ansiosta tapahtuma pystyy houkuttelemaan kävijöitä Suur-Helsingin alueelta ja vähän kauempaakin. Areenan katsomorakenteet pystytään myös vetämään sisään, joten saamme pelipäiviksi rakennettavalle sisäradalle mukavasti lisätilaa.”

”Toinen merkittävä asia valinnassa oli Vantaan asenne lajia ja tapahtumaa kohtaan. Kaupunki on osoittanut aidon kiinnostuksensa frisbeegolfiin. Ulkoratoihin on satsattu, ja lajilla on alueella vankka jalansija ja aktiivinen harrastajakunta. Vantaa on myös saanut kansainvälistä tunnustusta innovaatiokaupunkina ja suhtautuu pioneerihenkiseen konseptiimmekin kannustavasti. Kaupungin urheilupuolen johto tuli kustannuksissa reilusti vastaan, mikä mahdollisti koko hankkeemme toteutuksen. Lisäksi Areenan henkilökunta on auttanut kaikessa mahtavalla tavalla.”

Fribafiesta, Vantaa 27.30.12.2022

Fribafiesta-tapahtuma koostuu näytöspäivästä ja kolmesta pelipäivästä.

Näytöspäivänä 27.12. tähtipelaajat kohtaavat puttaus- ja hole-in-one-kisoissa. Yleisölle on omat kilpailunsa, joissa on palkintona muun muassa tuhannen euron lahjakortti ja limusiinikuljetus frisbeegolfmyymälään sekä lakritsia yhtä monta kiloa kuin voittajalla on ikää. Muuhun ohjelmaan kuuluu valmennusklinikoita, puttausnurkkaus ja fanitapaamisia.

Pelipäivien 28.–30.12. ajaksi Energia-areenalle rakennetaan 12-väyläinen sisärata, johon voi varata pelivuoroja. Radalla järjestetään joka päivä myös ilta- ja yökisoja. Aamuisin tarjotaan ilmainen pelimahdollisuus erityisryhmille (28.12. SOS-lapsikylän ja Pienperheyhdistyksen lapsille, 29.12. äideille tyttärineen ja 30.12. Frisbeegolfliiton junioriakatemian ja Yläkoululeirien lahjakkaille junioripelaajille).

LUE MYÖS: Pikkuseura kasvoi yleisömagneetiksi – kulmakivenä on ajatus, jota Suomessa ei usein toteuteta

LUE MYÖS: Avec vieraili stadionilla, jossa ei myydä lihaa – jalkapallon vegaaninen ammattilaisseura on suunnannäyttäjä


  • Tilaa Lehti

    Evento
    Kohtaamisia ja tukea kasvuun tapahtumien tekijöille ja toimistoille.

    Tilaa Evento