Baariosaaminen

Anniskelun ammattilainen, treenaa makuaistiasi maistamishaasteella!

Jokainen meistä maistaa eri lailla ja jotkut paremmin kuin toiset. Niin sanottuja supermaistajia väestöstä on viidennes, mutta jokainen meistä voi treenata aistejaan paremmiksi. Maistamme myös makuja hieman eri lailla, mutta yhteistä on, että kaikilla meillä on mieltymys makeaan ja vastenmielisyys karvaaseen. Nämä maut ovat olleet ratkaisevassa asemassa hengissä pysymisen kannalta, kun maistamalla on selvinnyt, ravitseeko vai tappaako ruoka. Makea kun on merkinnyt ravinnetta ja karvaus usein myrkyllisyyttä.

Opimme koko elämämme uusiin makuihin, vaikka tietyt makumieltymykset ovat synnynnäisiä tai lapsuudesta opittuja. Helpoin tapa oppia uusia makuja on maistaa niitä monta kertaa, koska makuaisti tottuu ja näin makumieltymyksiäkin voi muuttaa. Esimerkiksi ipa-oluisiin tottuminen on vienyt hieman aikaa ja maistamiskertoja vähäkatkeroisia oluita juovilta suomalaisilta.

Puhumme usein perusmauista suolainen, makea, karvas, hapan ja umami. Maistaminen on kuitenkin paljon muutakin kuin näiden makujen maistuminen suussa. Siihen liittyy suutuntuma, aromit (tuoksun ja maun yhteisvaikutus), joita on tuhansia, ja tietysti myös ruuan tai juoman ulkonäkö. Silmät ovat yllättävän tärkeä maistamisväline. Ne välittävät aivoille ensitiedon, kannattaako edes maistaa.

Maistamista voi treenata jokapäiväisessä elämässä. Sen lisäksi voit harjoittaa maistamistasi erilaisin tavoin. Nappaa maistamisvinkit työhösi, sillä tavoitteellinen harjoittelu tekee mestarin tässäkin lajissa.

KUVA Istock

Keskity maistamiseen

  • Voit treenata maistamista joka kerta, kun laitat jotain suuhusi.
  • Katso suupalaa, mieti mitä ajatuksia se herättää. Tuleeko vesi kielelle vai eikö herätä intohimoja?
  • Tuoksuta ja etsi kuvailevia sanoja. Tuoksuuko suupala hedelmäiselle, paahteiselle vai vaikka kesäniitylle? Opettele sanallistamaan aromeja maistamisessa.
  • Maista ja keskity maun lisäksi suutuntumaan. Jättääkö suupala suuhun kalvon, tuntuuko se liukkaalta vai paksulta? Mitkä kaikki maut tuntuvat, onko erilaisia makukerroksia, maistuuko joku maku enemmän alussa vai jälkimaussa?
  • Kirjaa ylös tuntemuksesi. Kun opit sanallistamaan makuja ja aromeja, se helpottaa maistamista töissäkin.

Maista makupareja

Makuaistia voi treenata maistamalla makupareja. Baarimestarin työhön sopii erinomaisesti, että maistaa alkoholijuomia intensiivisten ruoka-aineparien kera. Hyviä juomia maistamiseen ovat viinit ja oluet miedon alkoholiprosenttinsa takia, mutta myös viskit, rommit ja muut aromikkaat alkoholit sopivat hyvin makupariharjoituksiin.

  • Ota maistamiseen muutama alkoholi, vaikka neljä erilaista. Joko pelkästään yhtä alkoholijuomalajia tai neljä erilaista.
  • Varaa viereen sitruunaa, suolaa ja sokerisiirappia.
  • Maista ensin pelkkä juoma, sanallista aromit.
  • Ota sitten suuhun hieman jotain ruoka-ainetta ja maista juoma uudelleen.
  • Makustele, miten juoman aromit muuttuvat. Kirjaa ylös.
  • Jos haluat maistaa mieluummin ruokapaloja, valitse goudajuustoa ja kermatoffeeta. Näissä on paljon rasvaa sekä sokeria tai suolaa, joten ne tuovat juomista esiin erilaisia hienovaraisia aromeja ja muuttavat makua.

KUVA Istock

Sokkona taitavaksi

Jos maistaminen on jo hieman hallussa, voi treenata aromien tunnistusta sokkomaistolla. Sokkomaisto tehdään silmät sidottuna. Tässä maistossa viimeistään huomaa silmien tärkeyden maistamisessa. Yllättävän pieleen voi nimittäin mennä, jos ei näe, mitä on maistamassa. Baarimestarin kannattaa sokkomaistaa nesteitä, niin voi samalla treenata suutuntuman kuvailua.

Hyvä sokkomaistokokonaisuus tulee esimerkiksi maustetusta kivennäisvedestä, maidosta tai kasvimaidosta, omenamehusta ja teestä, joissa kaikissa on erilaiset aromit ja suutuntumat. Alkoholijuomista sokkomaistaa voi vaikka viinejä tai oluita, joissa molemmissa aromien lisäksi maku ja suutuntuma vaihtelee hyvin paljon. Hyvän kombon saa myös kokoamalla neljän sarjan IPA-oluesta, punaviinistä, likööristä ja viskistä, joissa kaikissa voi syventyä makuihin kunnolla.

Huom! Tähän tarvitaan kaveri, joka auttaa tarjoilussa!

  • Pyydä kaveria ostamaan sokkomaistettavat tuotteet niin, ettei hän kerro mitä juomia on tulossa.
  • Varaa lasit ja side. Pyydä kaveria kaatamaan juomat niin, ettet näe niitä.
  • Tuoksuta juomat ja yritä eläytyä aromeihin. Sanallista ne.
  • Maista, tunnustele suutuntumaa, makua ja jälkimakua nielaistessa. 
  • Nauhoita puhelimella kommenttisi.
  • Anna kaverin sekoittaa juomien järjestys.
  • Katso juomat, tuoksuta ja maista uudelleen. Kirjoita ylös kommenttisi.
  • Vertaa sokkona maistettujen ja tietäen maistettujen juomien kommentteja.

Idea!

Näitä tapoja voi hyvin käyttää myös henkilökunnan koulutuksessa tai alkuohjelmana illanvietossa, vaikka pikkujouluissa. Treenaa säännöllisesti maistamista, se auttaa sinua työssäsi!

LUE MYÖS: Rommi on ”väärinymmärretty juoma”, joka nostaa nyt päätään New Yorkin baareissa

LUE MYÖS: Vaikka työhön liittyy läheisesti alkoholia, voisiko itse olla juomatta? Eetu Topo kokeili


Kirjoittaja on työskennellyt aistinvaraisen arvioinnin parissa ja kouluttajana ravintola- ja panimoalalla yli 15 vuotta.

 

KUVA Istock


  • Tilaa Lehti

    Shaker
    Ideoita ja tarinoita tiskin takaa anniskelualan ammattilaisille.

    Tilaa Shaker