Ravintolat

Ravintola Sanchome lopettaa toimintansa

Viime vuonna avattu helsinkiläinen ravintola Sanchome lopettaa toimintansa. Tomi Björckin ja Serko Rantasen yhtiökumppaneineen omistama, hotelli Kämpin yhteydessä toiminut japanilaistyylinen ravintola sulki ovensa 15.2.2023.

”Raskain mielin jaamme tänään todella harmillisen uutisen”, ravintolan tiedotteessa kirjoitetaan.

Yritys päätti itse toimintansa lopettamisesta. Syyksi kerrotaan maailmantilanteen aiheuttama raaka-aineiden ja kiinteiden kulujen ennalta-arvaamaton jyrkkä nousu sekä alkuvuodesta tapahtunut ostovoiman raju heikkeneminen.

”Kiitämme lämpimästi upeita asiakkaitamme, omistautunutta henkilökuntaamme sekä erinomaisia yhteistyökumppaneitamme. Surullisena toteamme, että 14.2. oli viimeinen toimintapäivämme kauniissa ravintolassamme, jonka eteen on paiskittu töitä vuosikaudet. Viimeiset vuodet ovat olleet erittäin haastavia ravintolatoimijoille.”

Sanchomen erikoisuus oli omakase-tiski, johon otettiin vain kuusi asiakasta päivässä. Omakase-illallisen hinta oli 250 euroa. Avec kävi paikan päällä, kun Sanchome avattiin.

LUE MYÖS: Kovaa puksuttavan grocerant-junan kyytiin hyppäsivät nyt Tomi Björck ja HOK-Elanto: premium-eineksinä hummeria, ribsejä ja vegaaninen curry

LUE MYÖS: Ravintolaruuan suosio Suomessa on korkealla, mutta kustannusten nousu ajaa yrityksiä ahtaalle


  • Tilaa Lehti

    Aromi
    Inspiraatiota ja hyötyä ruuan ja juoman ammattilaisille.

    Tilaa Aromi